SAK lieventäisi työttömille määrättäviä karensseja ja korvaisi osan varoituksella – pelottelun sijaan palveluita

SAK on julkaissut keskusteluavauksen työttömien työllistymisturvan kehittämisestä. Aktiivimallille vaihtoehtoisessa SAK:n kannustavassa työllistymismallissa työttömille määrättävät karenssit ovat nykyistä selvästi lievempiä.
23.01. 12:59
SAK
Kuvaaja: Jarno Mela/STT-Lehtikuva.

Työtön saa joissain tapauksissa ensimmäisellä kerralla vain varoituksen, jonka jälkeen karenssit kiristyvät portaittain. Hän voi myös välttää karenssin korjaamalla virheen tai olemalla esimerkiksi töissä, koulutuksessa tai muissa palveluissa.

– Malli on lähellä näkemystämme, millaista kohtelua työttömän tulee saada luottamusyhteiskunnassa. Kehitämme erilaisia ehdotuksia tänä vuonna ja teemme myös ehdotuksia ammattiliittojen ja työttömyyskassojen mahdollisuuksista auttaa jäseniään työllistymään, hankepäällikkö Saana Siekkinen totesi tänään SAK:laisten liittopäättäjien kokouksessa Helsingin Messukeskuksessa.

– Aktiivimalli on kumottava ja karenssit yksinkertaistettava. Nykyiset karenssit ovat kohtuuttomia ja liian monimutkaisia ymmärtää.

Rangaistuksilla pelottelun sijaan SAK:n malli kannustaa työttömiä työnhakuun takaamalla heille laadukkaat palvelut ja antamalla porkkanoita esimerkiksi lyhyen työn vastaanottamiseen.

– Kaikki työttömät ovat keskenään erilaisia, ja siksi he tarvitsevat yksilöllistä ja henkilökohtaista palvelua. Puhelinsoitto ei riitä, työtön on tavattava kasvotusten heti työttömyyden alussa, sosiaaliasioiden päällikkö Pirjo Väänänen huomauttaa.

– Ensimmäisessä tapaamisessa työtön ja asiantuntija kartoittavat esimerkiksi koulutus- ja palvelutarpeet, työkyvyn ja kirjaavat ne lopuksi yksilölliseen työllistymissuunnitelmaan.

Työttömällä on myös mahdollisuus opiskella kuuden kuukauden ajan ilman rajoituksia, kunhan hän tekee työllistymissuunnitelmassa olevat asiat ja on valmis vastaanottamaan työtä.

– Työvoimakoulutukseen on ohjattava etenkin heikosti kouluttautuneet työnhakijat. Resursseja on lisättävä paitsi työvoimakoulutukseen myös uraohjauspalveluihin, Väänänen lisää.

Lue lisää - Työtön ansaitsee luottamuksen - SAK:n kannustava työllistymismalli

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.