Yli 140 000 ihmisen allekirjoittama kansalaisaloite ansaitsee perusteellisen käsittelyn eduskunnassa

SAK edellyttää eduskunnan käsittelevän perusteellisesti aktiivimallin kumoamista vaativan kansalaisaloitteen. Aloitteen on määrä tulla tiistaina täysistunnon ensimmäiseen käsittelyyn.
18.02.2019 06:25
SAK
Ääni työttömälle -mielenilmaus aktiivimallia vastaan järjestettiin Helsingin Senaatintorilla 2. helmikuuta 2018. Kuva: Patrik Lindström / SAK

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta korostaa aktiivimallissa olevan useita epäkohtia, joihin eduskunnan pitäisi täysistuntokäsittelyssä puuttua.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta myöntää eduskunnalle antamassaan mietinnössä, että aktiivimallin leikkuri kohdistuu työttömiin epätasa-arvoisesti iän ja asuinpaikkakunnan perusteella. Valiokunta toteaa lisäksi, ettei malli tarjoa työnhakijalle riittävästi keinoja osoittaa aktiivisuutta.

Jarkko Eloranta

– On vaikea ymmärtää, että toteamistaan epäkohdista huolimatta valiokunnan enemmistö päätyi esittämään vain aktiivimallin vaikutusten seuraamista ja tavoitteiden toteutumisen arvioimista. Nämä ovat mallin ensimmäisen voimassaolovuoden aikana tulleet jo varsin hyvin tietoon. Juuri niiden takia aktiivimalli olisi kumottava kansalaisaloitteen esityksen mukaisesti, Jarkko Eloranta sanoo.

Useat tutkimukset osoittavat, että työttömien on hyvin vaikea täyttää aktiivimallin ehtoja. Esimerkiksi SAK:n ja Teollisuusliiton kyselytutkimusten mukaan vain alle kolmannes työttömistä pystyi viime vuonna täyttämään aktiivimallin ehdot. Vaikein tilanne oli Pohjois-Suomessa asuvilla sekä yli 55-vuotiailla työttömillä.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta painottaa mietinnössään työllisyyttä tukevien palvelujen kehittämistarpeita. Eloranta on valiokunnan kanssa samaa mieltä riittävien palvelujen olennaisesta merkityksestä työnhakijan työllistymiselle.

– SAK julkisti tammikuussa oman kannustavan työllistymisturvan mallinsa, joka uudistaisi työttömyysturvan ja työttömien palvelut kokonaisuutena. Kannustava työllistymisturva antaisi lisää voimavaroja laadukkaisiin työttömien palveluihin, purkaisi aktiivimallin ja muun turhan byrokratian sekä lieventäisi laiminlyönnistä seuraavia karensseja.

Joulukuussa 2017 tehty kansalaisaloite aktiivimallin kumoamiseksi on kaikkien aikojen toiseksi eniten allekirjoituksia kerännyt aloite. Sen allekirjoitti reilun kuukauden aikana 140 944 Suomen kansalaista.

Näin aktiivimalli vaikuttaa työttömien elämään

Noin 2 800 työttömyyskassan jäsentä kertoi SAK:n kyselyssä kokemuksiaan aktiivimallista. Tässä eräs tarina Etelä-Suomesta.

Tutustu muiden työttömien tarinoihin SAK:n Youtube-kanavalla.

Kysely aktiivimallista SAK:laisten alojen työttömyyskassojen jäsenille

Aktiivimallikysely Teollisuusliiton työttömille jäsenille

SAK:n kannustava työllistymisturva – Työttömyysturva ja työttömien palvelut uudistettava kokonaisuutena

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.