Uudella hallituskaudella on jatkettava samapalkkaisuusohjelmaa, mutta uusin ottein

Blogi 19.03.2023 08:16 Mironen Anne
Työympäristö- ja tasa-arvoasiantuntija Anne Mironen

Kirjailija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Minna Canth aloitti naisen aseman kohentamisen Suomessa 1800-luvun loppupuolella. Monet asiat ovat parantuneet niistä ajoista valtavasti. Mutta kaikkea työtä ei ole vielä tehty.

Sukupuolten välinen keskimääräinen palkkaero on Suomessa edelleen selkeästi suurempi kuin useimmissa Euroopan unionin jäsenmaissa. Nainen saa Suomessa keskimäärin 15,6 prosenttia vähemmän palkkaa kuin mies.

Vaikka kolmikantaisia samapalkkaisuusohjelmia on Suomessa toteutettu jo neljällä hallituskaudella, niiden tavoite ei ole toteutunut. Naisten ja miesten keskimääräinen palkkaero on kaventunut tuskastuttavan hitaasti, kuten myös selvityshenkilö Leila Kostiainen totesi nyt loppusuoralla olevan samapalkkaisuusohjelman kokonaisarvioinnissa helmikuussa.

Palkkauksen tasa-arvoa voidaan edistää monin keinoin, kuten työehtosopimuksilla, palkkausjärjestelmiä kehittämällä, henkilöstön palkkatietämystä parantamalla sekä palkallisten perhevapaiden tasapuolisuutta lisäämällä. Mahdollisen palkkasyrjinnän toteamiseksi olisi tärkeää kehittää myös työpaikkojen palkka-avoimuutta. Toivottavasti tulevalla hallituskaudella saataisiin tasa-arvolakia vihdoinkin parannettua niin, että työpaikan palkkasyrjintä saadaan näkyviin ja siihen on mahdollista puuttua.

Samapalkkaisuusohjelman arviointiraporttiin sisältyy näkökulma, että pian päättyvän ohjelman tavoitteet olivat jossain määrin kunnianhimottomia ja tulokset osittain kovinkin laihoja. Olin itse mukana toteuttamassa samapalkkaisuusohjelmaa ja yhdyn tähän näkemykseen. On ollut vaikeaa suunnitella toimenpiteitä, jotka ovat selkeästi ammatti- ja työnantajaliittojen sekä työpaikkojen käsissä.

Jatkossa tarvitsemme kunnianhimoisempia tavoitteita ja tehokkaampia keinoja.

Samapalkkaisuusohjelmassa on tehty kuitenkin myös hyvää työtä. Osana ohjelmaa käynnistettiin esimerkiksi hanke työelämän segregaation purkamiseksi. Suomessa on vahva traditio, että miehet ja naiset hakeutuvat työskentelemään selkeästi eri ammattialoille. Tätä eriytymistä ehkäisevää työtä tulee jatkaa ja laajentaa tulevaisuudessa.

Kolmikantaisen ohjelman rinnalla sosiaali- ja terveysministeriö toteutti kuluvalla hallituskaudella itsenäisesti kolme samapalkkaisuuteen liittyvää tutkimushanketta, joista yksi on vielä kesken. Hankkeet koskivat työpaikkojen tasa-arvosuunnitelmia ja palkkakartoituksia, työn samanarvoisuuden arviointia sekä työehtosopimusten sukupuolivaikutuksia. Hankkeiden tuloksia on syytä hyödyntää mahdollisessa uudessa samapalkkaisuusohjelmassa. 

Pidän tärkeänä, että samapalkkaisuusohjelmia jatketaan tulevillakin hallituskausilla, sillä naisten ja miesten välisten palkkaerojen kuromisessa riittää vielä tehtävää. Mutta jatkossa tarvitsemme kunnianhimoisempia tavoitteita ja tehokkaampia keinoja. Myös sopimustoiminnan ja työmarkkinajärjestelmän muutos on otettava huomioon.

Samapalkkaisuusohjelmat käynnistettiin noin 16 vuotta sitten tupo-ympäristössä. Ohjelmien tavoitteita ja toimenpiteitä ovat tähän mennessä suunnitelleet ja toteuttaneet työmarkkinoiden keskusjärjestöjen sekä kunta-, kirkko- ja valtiotyönantajien edustajat yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön edustajien kanssa. Tulopoliittisissa ratkaisuissa osapuolten oli mahdollista kohdistaa naispalkkaeriä, matalapalkkaeriä ja muita erityiskorotuksia naisvaltaisille ja matalapalkkaisille aloille.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK irtisanoutui keskitetystä sopimisesta vuonna 2016. Sen jälkeen palkoista ja muista työehdoista on sovittu liitto- ja yrityskohtaisissa neuvotteluissa, ei enää keskusjärjestöjen kesken.

Uuden samapalkkaisuusohjelman toimijoiksi tarvitaankin jatkossa ehdottomasti mukaan ammatti- ja työnantajaliitot, joilla on todellinen mahdollisuus vaikuttaa palkkaeroihin. Tämä vaatii uudenlaista vuoropuhelua sosiaali- ja terveysministeriön, keskusjärjestöjen ja liittojen välillä.