Minimipalkkalaki – työehtoheikennysten isä ja äiti

Säännöllisen epäsäännöllisesti vaatimukset minimipalkkalaista pulpahtavat esiin kotimaisessa työmarkkinakeskustelussa. Sen esittäjät lupaavat, jos ei kymmentä hyvää ja kahtatoista kaunista, niin ainakin paljon nykyistä paremman ja vauraamman työelämän isolle osalle työntekijöitä. Esittäjätahot toivovat usein myös sitä, että työehtosopimusten yleissitovuudesta luovutaan ja työehdoista sovitaan työpaikkatasolla ilman luottamusmiehiä ja ilman ammattiyhdistysliikettä.

Minimipalkkalakia perustellaan sillä, että alipalkkaukseen voitaisiin paremmin puuttua, jos minipalkka olisi lakiin kirjattu. Ja myös sillä, että entistä useampi työntekijä on tulevaisuudessa ilman työehtosopimuksen suojaa. Kumpikaan väitteistä ei kestä kriittistä tarkastelua.

Molempiin ongelmiin löytyy muukin ratkaisu kuin minimipalkkalaki. Alipalkkaus on mahdollista kriminalisoida myös työehtosopimuksiin perustuvassa järjestelmässä, jos vain tahtoa on. Entistä useampi työntekijä on mahdollista saada työehtosopimusten piiriin, jos tehdään sellaista politiikkaa, joka laventaa työehtosopimusten kattavuutta ja edistää työmarkkinaosapuolten järjestäytymistä pohjoismaiseen tapaan.

Orpon hallitus ei halua vahvistaa työehtosopimusten roolia ja merkitystä suomalaisessa työelämässä. Hallitus ei myöskään halua vahvistaa järjestäytyneitä työmarkkinoita, koska elinkeinoelämä- ja yrittäjäjärjestöt vastustavat sitä. Näiden järjestöjen tavoitteena on heikentää työehtosopimusten ja järjestäytyneiden työmarkkinaosapuolten, erityisesti palkansaajapuolen, asemaa sekä edunvalvonta- ja sopimismahdollisuuksia ja -kykyä. Se kun palvelee heidän etujaan.

Aina eduskuntavaalien alla käytäisiin poliittinen vääntö minimipalkan suuruudesta.

Mitä minimipalkkalaki sitten tarkoittaisi työmarkkinoilla? Se tarkoittaisi sitä, että kulloinenkin tasavallan hallitus määrittelisi lakisääteisen minimipalkan. Tähän minimipalkkaan tehtäisiin varmasti monia poikkeuksia muun muassa kesätyöntekijöille, kausityöntekijöille, harjoittelijoille, opiskelijoille, provisiopalkkaisille ja niin edelleen. Minipalkkalaista huolimatta monille maksettaisiin alempaa palkkaa kuin mikä olisi lakisääteinen minimipalkka.

Minimipalkasta tulisi myös poliittinen kiistakapula ja pelinappula. Aina eduskuntavaalien alla käytäisiin poliittinen vääntö minimipalkan suuruudesta. Voidaan tehdä pieni ajatusleikki, miten minimipalkalle olisi käynyt vaikka Sipilän hallituksen aikana. Sipilän tavoitteenahan oli alun perin työvoimakustannusten leikkaaminen 10–15 prosentilla. Työehtosopimusten palkkatasoon maan hallitus ei suoraan pääse vaikuttamaan, mutta hallitushan olisi voinut tehdä poliittisen päätöksen laskea minimipalkkaa 10–15 prosenttia.

Entä nykyisen hallituksen aikana? Ennen vaaleja perussuomalaiset olisivat todennäköisesti luvannut reipasta korotusta minimipalkkaan, vähän samaan tyyliin kuin he lupasivat olla leikkaamatta köyhiltä, olla puuttumatta lakko-oikeuteen, olla leikkaamatta ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa ja siirtää kiky-maksut palkansaajilta työnantajille. Ja sitten Säätytalolla hallitusneuvotteluissa olisivat olleet valmiit reippaaseen minimipalkan alentamiseen, koska niin on pakko tehdä elinkeinoelämän sitä vaatiessa. Ja virkavastuulla valtiovarainministeriö olisi varmasti pystynyt laskemaan reippaan työllisyysvaikutuksen 10 prosentin minimipalkan alennukselle.

Ja kuka oikeasti uskoo, jos oikeistohallitukset jatkavat vallankahvassa, että työelämän pelisääntöjen romuttaminen ja duunarien kurmoottaminen loppuu tähän hallituskauteen? Ei varmasti kukaan. Sen verran paljon elinkeinoelämällä ja yrittäjäjärjestöllä on nälkää jäljellä, että leipää duunarien pöydästä hamutaan lisää.

Milloin minimipalkkatyöntekijöiden palkkaneuvottelut käydään ja milloin heidän on mahdollista lakkoilla oman palkkansa puolesta?

Jos Suomeen tulisi minimipalkkalaki, niin hallitus todella tekisi itsestään työmarkkinaosapuolen. Se päättäisi mahdollisesti useamman kymmenentuhannen palkansaajan palkkakehityksestä.

Nyt hallitus on rajaamassa poliittisia lakkoja 24 tuntiin. Voidaan tietysti kysyä, milloin minimipalkkatyöntekijöiden palkkaneuvottelut käydään ja milloin heidän on mahdollista lakkoilla oman palkkansa puolesta samalla tavalla kuin muut työntekijät voivat. Oikea vastaus taitaa olla, että ei milloinkaan. Meille syntyisi työntekijäluokka, jolla olisi tosiasiassa hyvin rajoitettu lakko-oikeus omaan palkkaansa. Nöyrää ja köyhää väkeä, sitäkö me tähän maahan lisää haluamme?

Olisiko minimipalkkalailla sitten vaikutusta työehtosopimusten piirissä oleville työntekijöille? Olisi varmasti. Paikallaan pysyvä minimipalkka olisi kuin laahusankkuri muulle palkkakehitykselle. Puhumattakaan siitä, jos minimipalkkaa leikattaisiin. Se aiheuttaisi kovan paineen työehtosopimusten palkkaneuvotteluissa tehdä vastaavanlaisia heikennyksiä.

Jokainen hyvin tietää, mitä tapahtuu, kun perälauta avataan. Koko kuorma lähtee liikkeelle ylhäältä alaspäin. Senpä vuoksi palkkahaitarin alaosan madaltaminen heikentää koko palkkahaitarin palkkoja. Ja toisin päin, kun perälauta on kiinni ja sitä nostetaan, nousee koko palkkahaitari ylöspäin. Ja kysymys kuuluu: uskotko ja luotatko enemmän ammattiliittoihin ja työehtosopimuksiin vai elinkeinoelämän liekanarussa olevaan oikeistohallitukseen palkkojen korottajana?

Minimipalkkalaki ei heijastu vain duunarien palkkoihin, vaan myös pienyrittäjien tienesteihin. Ajatellaanpa vaikka rakennusalaa, jossa on paljon ulkomailta tullutta työvoimaa ja paljon pieniä yhden tai kahden hengen firmoja. Jos meillä rakennusalan palkat määräytyisivät minimipalkkalain eikä yleissitovan työehtosopimuksen pohjalta, niin mitäpä luulette palkkatasolle rakennuksilla tapahtuvan? Kävisi ilman muuta niin, että jobbareiden maahan tuomat työntekijät osaamisesta ja työtehtävästä riippumatta saisivat enimmillään minimipalkkaa. Siihen väliin voisi sitten suomalainen rakennusalan pienyrittäjä mennä tarjoamaan omaan työpanostaan hintaan 45 euroa tunnilta + alv 24 prosenttia. Tarjota saisi, mutta töitä ei tulisi.

Yleissitovien työehtosopimusten romuttaminen, paikallisen sopimisen holtiton vapauttaminen kuorrutettuna minimipalkkalailla olisi todellinen työmarkkinoiden taksiuudistus. Kaikkien työehtoheikennysten isä ja äiti. Nämä elinkeinoelämän ja yrittäjien käärmeöljykauppiaat tarjoavat sellaista medisiiniä, että tauti vain pahenee ja duunarin kukkaro ohenee.