Unohtuuko vaalikeskusteluissa suhdanteita tasoittava politiikka?

Blogi 08.04. 10:26 Kaukoranta Ilkka
SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta

Vaalikeskusteluja käydään nyt hyvän suhdannetilanteen aikana. Tuntuu siltä, että näissä oloissa taloustieteen suositus suhdanteita tasoittavasta politiikasta on päässyt monilta unohtumaan. Se on harmi, koska olisi palkansaajien ja koko Suomen etu, että nyt maltettaisiin vahvistaa julkista taloutta, jotta seuraavassa taantumassa olisi taas varaa elvyttää ja ehkäistä työttömyyttä.

Suhdanteiden tasaamiseen pyrkivän talouspolitiikan hyödyllisyys on yksi keskeinen makrotaloustieteen opetuksista. Yksityiskohdista on toki erimielisyyttä, mutta peruslinjasta vallitsee laaja konsensus. Finanssipolitiikalla pitäisi pyrkiä vaimentamaan suhdannevaihteluita, tai vähintäänkin pitäisi välttää taantumien syventämistä kiristävällä finanssipolitiikalla. Finanssipolitiikalla pitäisi pyrkiä ehkäisemään työttömyyden kasvua ja pitkittymistä.

Suhdanteiden tasauksessa on usein epäonnistuttu

Juhana Vartiainen ja Jukka Pekkarinen kuvasivat 90-luvun alussa ”Suomen talouspolitiikan pitkä linja” -teoksessaan, miten Suomessa on vanhastaan noudatettu suhdanteita voimistavaa finanssipolitiikkaa. Tästä pahasta tavasta on ehkä osittain päästy eroon, mutta viime vuosinakin on usein päädytty kiristämään taantumassa ja elvyttämään kasvun käynnistyessä (kts. esim. Seija Ilmakunnas).

Viime kesänä Helsingin Sanomien Paavo Teittinen kiinnitti huomiota kolumnissaan siihen, että samat poliitikot ensin leikkaavat taantuman aikana ja kasvun käynnistyttyä iloitsevat, kun on taas ”varaa” tehdä uusia panostuksia. 

Taustalla on näköharha, jossa huomio kiinnittyy vuosittaiseen budjettivajeeseen, vaikka julkisen talouden kannalta olennaisempaa on pitkä aikaväli.

Tällaisessa touhussa ei ole järkeä. Taustalla on näköharha, jossa huomio kiinnittyy vuosittaiseen budjettivajeeseen, vaikka julkisen talouden kannalta olennaisempaa on pitkä aikaväli. Pitkän aikavälin kestävyyteen suhdannetilanne ei kuitenkaan juuri vaikuta. 

Kestävyysvajeen takia voi ehkä löytää perusteita sopeutukselle taantumankin aikana, mutta tähän logiikkaan ei mitenkään sovi se, että taantuman hellittäessä kestävyysvaje unohtuu ja tehdäänkin uusia panostuksia. 

Suhdanteita voi tasata riippumatta siitä, haluaako isoa vai pientä valtiota

Moni puolue ehdottaa nyt veronkevennyksiä tai menolisäyksiä. Tässä ei sinänsä ole mitään väärää. On poliittinen arvovalinta, haluaako kasvattaa vai supistaa julkista taloutta. Se kannattaisi kuitenkin tehdä tavalla, joka sopii kulloiseenkin suhdannetilanteeseen.

Tässä suhdannetilanteessa menolisäykset tai veronkevennykset kannattaisi rahoittaa vastaavilla veronkorotuksilla tai menoleikkauksilla. Sellainen voi tuntua tylsältä, mutta julkisen talouden kestävyyden turvaaminen nousukaudella on silti paljon mukavampaa kuin heikommassa suhdannetilanteessa.

Viimeisten vaalikausien kokemusten perusteella olen tullut vakuuttuneeksi, että järkeviä menosäästöjä ei löydy. Kahden vaalikauden aikana säästöjä on haettu tiheällä kammalla, mutta on ajauduttu tekemään typeriä ja kivuliaita leikkauksia koulutukseen, tutkimukseen, sosiaaliturvaan ja moneen muuhun tärkeään kohteeseen. Jos fiksumpia leikkauskohteita olisi saatavilla, niin kuvittelisin että niihin olisi jo tartuttu ja jätetty koulutusleikkaukset tekemättä. 

SAK haluaa välttää uudet kipeät menoleikkaukset, joten olemme pitäneet esillä veronkorotuksia.

SAK haluaa välttää uudet kipeät menoleikkaukset, joten olemme pitäneet esillä veronkorotuksia. Veronkorotuksista puhuminen ei kerää pelkkää kiitosta, mutta näemme, että se on palkansaajien pitkän aikavälin etu. Jos julkista taloutta ei vahvisteta nyt hyvinä aikoina, niin ajaudumme tekemään vaikeat julkista taloutta sopeuttavat ratkaisut taantumassa. Se syventäisi taantumaa, pitkittäisi työttömyyttä ja lisäisi siihen liittyvää tuskaa. 

Kolme puoluetta elvyttäisi nousukaudella

Helsingin Sanomat kyseli puolueilta suhtautumista julkisiin menoihin ja veroihin (HS kysely, 18.2.2019) Kolmen puolueen vastaukset implikoivat selvästi elvyttävää talouspolitiikkaa, vaikka taloustilanne on nyt poikkeuksellisen vahva. Keskusta haluaisi sekä keventää veroja että lisätä menoja, eli julkinen talous heikentyisi kahta kautta. RKP ja Siniset pitäisivät menot ennallaan, mutta keventäisivät veroja—tämänkin kokonaisuuden etumerkki on selvästi taloutta elvyttävä. 

Muiden puolueiden osalta toimien nettovaikutus on epäselvä, koska puolueet ehdottavat neutraaleja tai vastakkaisia toimia. Lopullinen etumerkki toki riippuu meno- ja verotoimien suhteellisesta mittaluokasta, mutta mittaluokkien arviointi vaaliohjelmien perusteella on vaikeaa. Toisaalta vaikka näiden toimien kokonaisvaikutus julkiseen talouteen olisi samankaltainen, niin poliittiset linjaerot näkyvät. Vasemmistopuolueet lisäisivät menoja ja veroja, kun taas perussuomalaiset profiloituvat selkeästi oikeistopuolueena, joka leikkaisi menoja ja keventäisi veroja.

Lähde: HS kysely 18.2.2019

Osassa vaaliohjelmia sitoudutaan suhdanteita voimistavaan politiikkaan 
Huonosti ajoitetun elvytyksen lisäksi muutamat puolueet myös ehdollistavat tulevan talouspolitiikan työllisyyskehitykselle tavalla, joka tekee finanssipolitiikasta myötäsyklistä.

Tuomas Niskakangas keräsi HS-analyysissään tällaisia kirjauksia eri puolueiden ohjelmista.

Keskusta ja perussuomalaiset ehdollistaisivat veronkevennykset talous- ja työllisyystilanteen parantumiseen. Kokoomus toteuttaisi lisäpanostuksia vain työllisyysasteen noustessa ja työllisyyden jäädessä alle tavoitteen kokoomus hakisi myös menosopeutuksia. Myös kristillisdemokraatit sitoutuvat selkeästi suhdanteita voimistavaan politiikkaan kertomalla HS:n kyselyssä hakevansa menoleikkauksia ja veronkorotuksia, jos suhdanne kääntyy heikommaksi.

Työllisyysaste onkin enemmän suhdanneindikaattori kuin luotettava mittari siitä, miten hallitus on saanut vahvistettua julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyttä.

Näissä kirjauksissa on kaiketi ajatuksena, että uusin menoihin tai veronkorotuksiin on varaa, jos tehdään julkista taloutta vahvistavia työllisyystoimia. Tämä logiikka pettää monesta syystä. Ensinnäkään kaikki työllisyystoimet eivät tosiasiassa ole julkista taloutta vahvistavia. Hallituksen toteuttaman politiikan ja hallituskauden aikaisen talous- ja työllisyyskehityksen välinen yhteys on myös vähäinen. Politiikkatoimet vaikuttavat usein pidemmällä viiveellä ja toisaalta kansainvälinen suhdannetilanne voi heiluttaa työllisyyttä lyhyellä aikavälillä paljon politiikkatoimia rajummin. Työllisyysaste onkin enemmän suhdanneindikaattori kuin luotettava mittari siitä, miten hallitus on saanut vahvistettua julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyttä.

Talouspolitiikkaa on järkevää ehdollistaa työllisyyden kehityksen mukaan, mutta aivan päinvastoin kuin kokoomus, keskusta, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset esittävät. Leikkausten tai panostusten perumisen sijaan heikossa taloustilanteessa pitäisi elvyttää taloutta. SAK on omissa verotavoitteissaan varautunut tukemaan pieni- ja keskituloisten ostovoimaa mahdollisessa taantumassa 300 miljoonan euron veronkevennyksin.

Nyt tarvittaisiin malttia talouspolitiikkaan

Menolisäysten ja veronkevennysten lupaaminen on tietysti mukavampaa kuin veronkorotuksista ja menoleikkauksista puhuminen. Tässä taloustilanteessa olisi kuitenkin järkevää, että menolisäykset ja veronkevennykset katetaan vähintäänkin vastaavilla veronkorotuksilla tai menoleikkauksilla. Näin vahvistettaisiin julkista taloutta ja varauduttaisiin väestön ikääntymiseen ja luotaisiin puskuria seuraavaa taantumaa varten. Sen takia SAK on pitänyt omia verotavoitteitaan esillä.

Hallitusohjelmassa ei pidä hakata kiinni vero- tai menosääntöjä, jotka johtaisivat suhdanteita voimistavaan politiikkaan. Vähintäänkin pitäisi välttää taantumaa syventävät sopeutustoimet. Jotta taantumassa on varaa elvyttää, pitäisi nyt nousukaudella malttaa vahvistaa julkista taloutta.