Pääluottamusmies Niina Malm: "Haluan jakaa työntekijöille kaiken tiedon, minkä suinkin saan jakaa"

Näin sen tein -sarjassa henkilöstön edustajat kertovat, miten he ovat ratkoneet työpaikan ongelmia, parantaneet työntekijöiden asemaa tai neuvotelleet fiksusti työnantajan kanssa. Nyt tarinansa kertoo Ovakon Imatran terästehtaan pääluottamusmies Niina Malm.
14.01.2019 14:38
SAK
Ensimmäinen kunnollinen ja konkreettinen aikaansaannokseni oli, että sain maksamatta jääneet viikkolepokorvaukset maksuun, kertoo Niina Malm. Kuva Ari Nakari.

"Kun on paljon asioista mieltä, niin sen lopputulos oli, että minulta kysyttiin, haluanko ehdolle luottamusmiesvaaleissa. Minulla ei ollut luottamusmiestaustaa, mutta minut valittiin Ovakon päätoimiseksi pääluottamusmieheksi kaksi vuotta sitten.

Olen onnistunut nostamaan järjestäytymisastetta ja uudistamaan tehtaan viestintää. Työntekijöiden kanssa keskusteleminen ja kanssakäyminen on tuonut tulosta. Työntekijöiden ja eri työntekijäryhmien hitsautuminen yhteen on onnistunut.

Nykyään käytämme sosiaalista mediaa paljon. Haluan jakaa kaiken tiedon, minkä suinkin saan jakaa. Avoimuus on avainasia.

Jalkaudun säännöllisesti työntekijöiden pariin. Kierrän tehtaalla joka perjantai – päivä on ristitty perjantaipropagandaksi. Edustan noin 470 työntekijää.

Jäsenyyttä ei tarvitse juurikaan perustella. Maan hallitus on tehnyt markkinointityön meidän puolestamme.

Tulin tehtaalle alun perin nosturinkuljettajaksi ja pakkaajaksi. Ennen pääluottamusmieheksi valitsemista työskentelin lastaajana. Pääluottamusmiehenä minulla meni melkein koko ensimmäinen vuosi siinä, että opin liikkumaan tehtaan alkupäässä, kun itse olin ollut töissä koko ajan tehtaan loppupäässä.

Järjestäytymisasteen nostamisessa riittää mielestäni, että kysyy, haluatko liittyä liittoon. Jäsenyyttä ei tarvitse juurikaan perustella. Maan hallitus on tehnyt markkinointityön meidän puolestamme.

Yksi konkreettinen aikaansaannos pääluottamusmiehenä on ollut se, että elvytin EWC-toiminnan. EWC on eurooppalainen yritysneuvosto, joka pitää perustaa, jos yrityksellä on vähintään 1000 työntekijää EU-alueella ja 150 työntekijää vähintään kahdessa EU tai Eta-maassa. Tämähän on lakisääteinen asia, mutta se oli jostain syystä humpsahtanut säästötoimenpiteeksi. Viime syksynä meillä oli ensimmäinen EWC-kokous.

Ensimmäinen kunnollinen ja konkreettinen aikaansaannokseni oli, että sain viikkolepokorvausasiat meillä kuntoon. Lisäksi teimme korvaavan työn ohjeen. Eli jos sattuu tapaturma, niin on selvät ohjeet kevyempään työhön siirtymiseen.

Viikkolepokorvaukset olivat tosiaan ensimmäinen voitonjuhla. Tehtaalla oli tehty paljon ylitöitä, joista oli viikkolepokorvaukset maksamatta. Niistä jouduimme vääntämään oikein kunnolla. Kun ne sitten saatiin maksuun, tuli tunne, että kyllä luottamusmiehellä on oikeasti merkitystä."

Teksti: Aleksi Vienonen / Freelancer

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.