Työtaisteluilla pyritään parempaan sopimukseen

Blogi 13.01. 15:10 Kaukoranta Ilkka
SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta

Tälläkin neuvottelukierroksella on jo ehditty kokea muutama työtaistelu ja työtaistelu-uhka. Lakot eivät kuitenkaan ole kenenkään tavoite, vaan viimesijainen keino, jolla pyritään sopimukseen.

Yritän tässä avata lakkojen taustalla olevaa logiikkaa. Ilman työtaisteluja työehtoneuvottelut olisivat pitkälti työnantajien sanelua.

Lakoilla on kustannuksia, mutta niitä ei tarvitse liioitella

Usein työtaisteluiden aikaan työnantajat esittävät isoja laskelmia lakkojen vaikutuksista, ja palkansaajapuolelta näitä joskus opponoidaan. En pidä lakkojen kustannusten arvioimista järin mielekkäänä, koska yritysten tilanteet vaihtelevat niin paljon, ettei niitä voi kovin täsmällisesti arvioida. 

Joissain tilanteissa menetetyt työpäivät voidaan kuroa umpeen etu- tai jälkikäteen ilman merkittäviä ylimääräisiä kuluja, kun taas toisissa tilanteissa lyhytkin katkos prosessissa aiheuttaa suuria menetyksiä tuotantoon.

On selvää, että pitkittyessään työtaisteluilla on kasvava vaikutus yrityksiin. Vaikutusta ei pidä kuitenkaan liioitella. Suomen kansantalous ei kaadu siihen, jos muutama prosentti palkansaajista on muutamia päiviä poissa töistä. Kokonaisuutena työtaisteluiden vaikutus tehtyjen työpäivien määrään Suomessa on häviävän pieni.

Lakon kustannusten päivittelyn sijaan on mielestäni tärkeämpi pohtia lakkojen syitä ja vaikutuksia neuvotteluihin.

Yritysten ohella työtaistelut vaikuttavat tietysti myös tavallisiin ihmisiin, erityisesti jos työtaistelut kohdistuvat kuluttajien päivittäin käyttämiin palveluihin tai tuotteisiin. Toisaalta myös lakossa olevat työntekijät kärsivät, koska lakon ajalta ei makseta palkkaa.

Työtaistelut aiheuttavat siis monenlaista harmia. Siksi lakko onkin aina viimesijainen keino, mutta joskus se on ainoa tapa estää työehtojen heikennykset tai saavuttaa siedettävä sopimus.

Lakon kustannusten päivittelyn sijaan on mielestäni tärkeämpi pohtia lakkojen syitä ja vaikutuksia neuvotteluihin. 

Työtaistelut vauhdittavat neuvotteluita 

Joskus on niin, että neuvottelut junnaavat paikallaan kuukausikaupalla, mutta sopu löytyykin työtaisteluiden lähetessä tai alettua. Tämä voi tuntua järjenvastaiselta. Olisi tietysti kaikkien kannalta parempi, että sama sopimus olisi tehty jo ennen työtaistelua.

Käsittääkseni taustalla on se, että työtaistelu on myös signalointia, joka voi muuttaa neuvotteluasetelmaa niin, että aiemmin mahdottomana pidetty lopputulema muuttuukin hyväksyttäväksi kompromissiksi.

Lakko on keino osoittaa, että neuvotteluissa ei ole kyse pelkästään jonkun yksittäisen liittojohtajan mielipiteestä, vaan tuhannet tai kymmenet tuhannet muut ovat samaa mieltä ja pitävät asiaa jopa niin tärkeänä, että ovat sen asian puolesta valmiit menemään lakkoon ja kärsimään siihen liittyvän ansionmenetyksen. Ilman joukkovoimaa ammattiliiton neuvottelija olisi kovin heikoilla. Lakko on konkreettinen osoitus siitä, että joukot todella ovat neuvottelijan takana.

Vastaavasti sietämällä lakkoa työnantaja voi todistaa, että lakon taustalla oleva vaatimus on yritysten näkökulmasta niin kohtuuton, että yritysten kannattaa enemmin kestää kallis lakko kuin suostua vaatimukseen. 

Ideaalitilanteessa neuvottelukulttuuri olisi sellainen, että molemmat voisivat ilman lakkoakin tietää, milloin toinen osapuoli on tosissaan ja kuinka tärkeästä asiasta kulloinkin on toisen näkökulmasta kyse. Paras lakko onkin sellainen, jolla ei tarvitse edes uhata tai joka ei koskaan ehdi alkaa. Näin se pääsääntöisesti Suomessa onneksi toimiikin. Lakko on osana työehtoneuvotteluita nykyään poikkeus, ei sääntö.

Työnantajamyönteinen oletusvalinta johtaa lakkoihin

Työtaisteluita on periaatteessa lakkojen lisäksi myös työnantajien työsulut, mutta niitä harvemmin näkee. Tästä voi syntyä harhakäsitys, että työntekijät olisivat ärhäkämpiä tai taipuvaisempia riitelyyn. Todellinen syy tuolle epäsuhdalle on se, että neuvotteluasetelma on usein työnantajille jo valmiiksi niin edullinen, että nimenomaan palkansaajien kannattaa vauhdittaa sopimista työtaisteluilla.

Työehtoneuvotteluissa kiista koskee yleensä yksinkertaistaen palkankorotusten suuruutta. Taloustieteellisesti neutraalina lopputulemana voisi ehkä pitää sitä, että palkat nousevat keskimääräisen tuottavuuden tai vähintäänkin inflaation tahdissa. Juridinen oletusvalinta ilman uutta sopimusta on kuitenkin se, että palkat säilyvät nimellisesti nykytasolla, eli inflaation myötä reaalipalkat alenevat ja työn tulo-osuus supistuu tuottavuuden kasvaessa.

Siksi neuvotteluissa on kyse yleensä siitä, miten paljon palkansaajat saavat nimellisesti lisää ja suurin intressi saada sopimus valmiiksi on luonnollisesti palkansaajilla. Työnantajilla ei yleensä ole vastaavaa kiirettä, koska heidän näkökulmastaan ikuisesti jatkuvan sopimuksettoman tilan nollakorotuskin olisi taloudellisesti edullinen vaihtoehto. Tai näin olisi, jos sopimuksettomaan tilaan ei liittyisi uhkaa työtaisteluista.

Työtaistelu on siis keino, jolla palkansaajat luovat neuvotteluihin painetta ja jolla pyritään oikeudenmukaisempaan sopimukseen. Ilman työtaisteluoikeutta palkansaajat olisivat työehtoneuvotteluissa pitkälti työnantajien sanelun varassa.

Uskon ja toivon, että meneilläänkin oleviin työmarkkinakiistoihin löytyy tyydyttävä ratkaisu ja pitkittyviltä lakoilta vältytään.