Perhe-eläkkeet uudistuvat – painopiste kohti lapsiperheitä

Blogi 11.06.2019 10:28 Näätsaari Sinikka
Työura- ja eläkeasioiden päällikkö Sinikka Näätsaaren kasvokuva

Vuoden 2017 eläkeuudistuksessa sovittiin kahdesta erillisselvityksestä. Toinen selvitys liittyy lisäpäivien ikärajan nostoon ja toinen perhe-eläkkeiden kehittämiseen ja ajanmukaistamiseen. Näistä neuvoteltiin samanaikaisesti työmarkkinajärjestöjen kesken ja neuvottelutulos saavutettiin kesäkuun alussa.

Tässä kirjoituksessa keskityn perhe-eläkkeitä koskeviin muutoksiin. Lisäpäiviä käsittelen toisessa blogikirjoituksessani.

Työmarkkinajärjestöjen tekemä sopimus nostaa lapseneläkkeen ikärajaa ja ulottaa leskeneläkkeen tietyin edellytyksin myös avopuolisolle. Uudistuksen myötä leskeneläke muuttuu määräaikaiseksi ja sitä maksetaan kymmenen vuotta tai vähintään siihen saakka, kun nuorin lapsista täyttää 18 vuotta. Nämä uudistukset ajanmukaistavat perhe-eläkkeitä ja myös hillitsevät eläkejärjestelmän maksukorotuspainetta.

Nykyisin työeläkelakien mukaista perhe-eläkettä maksetaan tietyin ehdoin aviopuolisolle ja rekisteröidyn parisuhteen puolisolle sekä edunjättäjän alle 18-vuotiaille lapsille. Valta-osa perhe-eläkkeistä on leskeneläkettä.

Vuonna 2018 keskimääräinen leskeneläke oli 571 euroa kuukaudessa ja keskimääräinen leskeneläkkeen saaja 74-vuotias. Noin neljäsosa leskistä ei saa leskeneläkettä, koska lesken omat tulot huomioidaan leskeneläkkeessä. Jos leskellä on alle 18-vuotiaita lapsia, vähennystä ei tehdä. Työikäiselle vähennys tehdään kuuden kuukauden kuluttua.

Perhe-eläkejärjestelmä luotiin aikana, jolloin naisten työssäkäynti oli nykyistä vähäisempää. Alun perin perhe-eläkettä maksettiin naisleskille ja lapsille. Mieslesket ovat voineet saada leskeneläkettä vasta 1990-luvun alusta lähtien. Vuoden 2005 eläkeuudistus toi voimaan uudistuksen, joka kartutti eläkettä muun muassa vanhempainpäivärahan perusteena olevan ansion perusteella sekä kotihoidontuen ajalta.

Lapsen ikärajaa nostetaan 20 ikävuoteen eli lapseneläkettä voidaan maksaa kaksi vuotta nykyistä pidempään.

Suomalainen yhteiskunta perustuu yhä enenevissä määrin siihen, että kaikki osallistuvat työelämään ja kartuttavat omaa työeläkettään. Samalla siirtyminen työelämään on siirtynyt myöhemmäksi, kun yhä useampi esimerkiksi opiskelee tai menee armeijaan toisen asteen opintojen jälkeen.

Avoliitot ovat myös yleistyneet. 1990-luvun alkupuoleen verrattuna avoliitossa olevien määrä on kasvanut noin 65 prosenttia. Avopuolisolla ei nykyisin kuitenkaan ole oikeutta leskeneläkkeeseen. Mikäli aviopuolisoa ei ole, puolison osuus perhe-eläkkeestä jää maksamatta, mikä asettaa lapsiperheet eriarvoiseen asemaan perhesuhteen perusteella.

Työmarkkinajärjestöjen sopimuksen mukaan perhe-eläkkeiden painopistettä siirretään lapsiperheisiin. Lapsen ikärajaa nostetaan 20 ikävuoteen eli lapseneläkettä voidaan maksaa kaksi vuotta nykyistä pidempään.

Avolesket pääsevät leskeneläkkeen piiriin, jos avopuolisot ovat asuneet yhdessä vähintään viisi vuotta ja heillä on yhteinen lapsi. Avopuolisolle maksetaan leskeneläkettä siihen saakka, kunnes lapsi täyttää 18 vuotta. Jos edellytykset leskeneläkkeeseen eivät täyty, lesken osuus maksetaan lapselle. Tämäkin on parannus nykyjärjestelmään.

Leskeneläke muutetaan määräaikaiseksi. Jatkossa eläkettä maksetaan leskelle kymmenen vuotta, kuitenkin vähintään siihen saakka, kun nuorin lapseneläkkeeseen oikeutetuista täyttää 18 vuotta. Muutokset koskevat vuonna 1975 ja sen jälkeen syntyneitä. Tätä vanhemmilla perhe-eläke säilyy nykyisellään.

Määräaikaistamisella tavoitellaan kustannussäästöjä, joilla voidaan rahoittaa lapsien ja avoleskien asemaan tehdyt parannukset ja hillitään alentuneesta syntyvyydestä aiheutunutta maksunkorotuspainetta. Määräaikaistamisen perusteena on myös se, että yhteiskunnan kehitys on johtanut siihen, että tarvetta toistaiseksi voimassa olevalle leskeneläkkeelle ei nuoremmilla ikäluokilla ole enää samassa laajuudessa kuin vanhemmilla ikäluokilla.

Leskeneläkkeen keskeisin tavoite tulevaisuudessa on, että sillä helpotetaan sopeutumista edunjättäjän kuoleman johdosta muuttuneisiin olosuhteisiin. Tämä edellyttää työelämässä muutoksia, jotka tarjoavat kaikille mahdollisuuden työskennellä halutessaan kokoaikaisissa työsuhteisissa ja sitä kautta ansaita paremman toimeentulon sekä työikäisenä että eläkkeellä.