Osaamisen ylläpitäminen – työntekijän kypärä ja yrityksen kannattava investointi

Blogi 20.05. 13:26 Heinikoski Mikko
SAK:n koulutusasioiden päällikkö Mikko Heinikoski

Jatkuvan oppimisen uudistaminen on yksi Marinin hallituksen suurista tavoitteista. Uudistuksella vastataan läpi elämän jatkuvaan tarpeeseen kehittää ja uudistaa omaa osaamista. Työtä tehdään parlamentaarisesti eli mukana ovat kaikki eduskuntapuolueet ja erittäin laajasti sidosryhmiä. SAK pitää uudistusta erittäin tarpeellisena. On tärkeää huolehtia kaikkien tosiasiallisista mahdollisuuksista opiskella.  

Erityisesti koulutuksessa aliedustettujen ryhmien asemaa on olennaista parantaa. Tällä hetkellä koulutus kasaantuu vain osalle, ja moni työikäinen jää ilman osaamista ylläpitävää ja kehittävää koulutusta. 

Helsingin Sanomien Vieraskynä-kirjoituksessa 18.5. professori Ulla Liukkunen ja apulaisprofessori Jari Murto nostavat esille työmarkkinajärjestelmän kehittämisen osana jatkuvaa oppimista. He peräänkuuluttavat muutoksia lainsäädäntöön ja työehtosopimuksiin. Näkökulma on tärkeä, ja lainsäädäntö ei saa olla poissuljettu tapa edistää jatkuvaa oppimista. 

Kenen vastuulla on osaamisen kehittäminen: yksilön, työnantajan vai yhteiskunnan?

Kenen vastuulla on osaamisen kehittäminen: yksilön, työnantajan vai yhteiskunnan? Kysymys on keskeinen, kun puhutaan jatkuvasta oppimisesta. Helppo ja yhteisesti jaettu näkemys on, että vastuu on yhteinen. Haasteet syntyvät, kun vastuunjakoa tarkastellaan tarkemmin ja haetaan konkreettisia keinoja. Varsinkin työnantajat korostavat yksilön vastuuta ja oman motivaation tärkeyttä. 

Osalle työnantajista kaikki lakisääteiset velvoitteet ovat myrkkyä, koska heidän mielestään ne eivät edistä osaamista. Motivaatio on tärkeää, mutta sitä voidaan lisätä monin keinoin. Jopa velvoite voi joskus toimia motivaattorina. Lakisääteiset velvoitteet ovat vain yksi monista työkaluista. 

Yksi tapa hahmottaa vastuunjakoa on verrata sitä työturvallisuuteen, jossa vastuut on määritelty tarkasti ja kokonaisuus toimii ainakin kohtuullisesti. Jokaisella on vastuu omasta ja työkavereiden turvallisuudesta. Työnantajan tehtävä on laajempi ja vastuuseen kuuluu esimerkiksi huolehtia riittävistä suojavälineistä kaikille, ei vain joillekin. 

Työsuojelun iso kehitys tapahtui 1970-luvulla. Suojavälineiden, kuten esimerkiksi kypärien, käyttö tuli pakolliseksi lain kautta. Kypärä ei painunut duunarin päähän pelkästä sisäisestä motivaatiosta. Tänä päivänä juuri kukaan ei kyseenalaista kypärän käyttöä. 

Työsuojelun lainsäädäntö säätää minimitason vastuille. Suurin osa yrityksistä tekee nykyisin kuitenkin huomattavasti enemmän kuin pelkän lakisääteisen työturvallisuuden eteen, koska ne näkevät turvallisuuden hyödyt yritykselle. Turvallinen työpaikka lisää työhyvinvointia ja sitoutumista ja sitä kautta tuottavuutta. Lisäksi työsuojelulainsäädännössä on sovittu työntekijöitä edustavasta työsuojeluvaltuutetusta sekä työnantajaa edustavasta työsuojelupäälliköstä.

Pitkäjänteinen suunnitelmallisuus vaatii pysyviä rakenteita

Samanlaista mallia kaivattaisiin myös osaamisen kehittämiseen. Tietoisuus osaamisen kehittämisen hyödyistä ja mahdollisuuksista ei ole parhaalla mahdollisella tasolla työpaikoilla. Pitkäjänteinen suunnitelmallisuus vaatii pysyviä rakenteita, joiden avulla saadaan kaikki mukaan kehittämään osaamista.

Vastuiden määrittely lakitasolla aiheuttaa varmasti myös vastustusta, mutta se on paras keino pitkällä aikavälillä pitämään kunnossa Suomen kilpailukykyä. Alkuvastustuksen jälkeen tullaan huomaamaan, että muutos ei romuta yritysten taloutta, vaan päinvastoin. Aivan kuten kypärätkään eivät sitä tehneet.