EU:n elpymisrahasto myöhästyy ja Suomen saamat avustukset pienenevät, mutta tämä on myös hyvä uutinen

Blogi 22.01. 14:59 Kaukoranta Ilkka
SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta

EU:n elpymisrahasto luotiin vaimentamaan koronapandemian vaikutusta Euroopan talouteen. Sen tarkoitus on tukea talouden ja yhteiskuntien uudelleenrakentamista kriisin jälkeen.

SAK on pitänyt elpymisrahastoa Suomen etuna, koska vientivetoisena maana Suomen talouskehitys riippuu muusta Euroopasta ja meidän kannattaa tukea ratkaisuja, joilla syvä taantuma Euroopassa estetään. Elpymisrahasto on tähän ratkaisu, vaikka ei kaikilta yksityiskohdiltaan täydellinen. Rahasto on kahdenkymmenenseitsemän maan yhdessä neuvottelema kompromissi, joten se ei tietenkään täysin vastaa yhdenkään yksittäisen jäsenmaan tavoitteita.

Elpymisrahaston periaatteellisista hyödyistä ja haitoista voi olla montaa mieltä, mutta nyt keskustelussa on riskinä, että kritiikki menee osin jälkiviisastelun puolelle. On hyvä muistaa, että elpymisrahastosta neuvoteltaessa koronakriisin kehittymisestä ja esimerkiksi rokotteiden valmistumisen aikataulusta ei ollut varmuutta.

Koordinoidulle elvytykselle on hyvät perusteet

Elpymisrahaston suurin ansio on mielestäni siinä, että se koordinoi ja siten varmistaa elvytystä koko Euroopassa. Koordinointi on hyödyksi, koska kansallisen elvytyksen hyödyt valuvat aina myös naapurimaihin, ja osa lisääntyneestä kysynnästä kohdistuu naapurimaihin. Tämä korostuu Euroopassa, jossa taloudet ovat yhteismarkkinoiden ja yhteisen valuutan kautta kytkeytyneet toisiinsa. Ilman koordinaatiota on riski, että elvytystä ei tapahdu tarpeeksi, koska kukin maa mitoittaa oman elvytyksensä pelkästään omasta näkökulmastaan eikä huomioi sen tuomia hyötyjä naapureille.

Elpymisrahasto ratkaisee koordinaatio-ongelmaa tekemällä elvytyksestä EU-tason päätöksen. Sen takia rahastoa pitää miettiä kokonaisuutena, eikä pelkästään yksittäisen maan kannalta. Yksittäisen maan voisi olla houkuttelevaa jäädä mallin ulkopuolelle, eli välttää omat maksuosuudet ja silti nauttia elpymisrahaston piristysruiskeesta Euroopan taloudelle. Koordinaation ajatus on juuri siinä, että tällainen vapaamatkustaminen estetään.

Kysymys ei siis ole, kannattaako Suomen tukea muun Euroopan elpymistä, vaan kannattaako Suomen osallistua malliin, jonka myötä myös Saksa ja muut EU-maat osallistuvat koko Euroopan elvyttämiseen. Hyötysarakkeeseen ei siis pidä laskea vain Suomen maksamien eurojen vaikutusta, vaan myös muiden maiden rahoitusosuuksien vaikutukset.

Suomen saamat avustukset pienenevät – sen taustalla on hyvä uutinen

Viime päivinä on uutisoitu, että Suomen saamat avustukset elpymisrahastosta jäävät ennakoitua pienemmiksi. Kesällä arvioidun 3,2 miljardin euron sijaan nyt Suomen arvioidaan saavan 2,7 miljardia euroa. Tämä on seurausta siitä, että elpymisrahaston rahanjako perustuu osin koronakriisin aikaiseen talouskehitykseen ja Suomen talouskehitys on yllättänyt positiivisesti.

Oliko virhe jakaa avustukset osittain talouskehityksen perusteella? Se ei tietenkään ole ainoa oikea tapa, mutta ei tunnu ilmeisen huonolta tavalta. Elvytyksestä on suurin hyöty siellä, missä talous on sukeltanut eniten. Avustusten sitomista talouskehitykseen voi siis pitää koko EU:n talouskehityksen kannalta järkevänä. Jakokriteereistä sovittiin ennen kuin maiden talouskehityksestä oli varmuutta, joten mekanismia voi pitää myös eräänlaisena vakuutuksena huonon talouskehityksen varalta.

En osaa pitää rahanjakokriteeriä huonona. Sen myötä olemme kuitenkin tilanteessa, jossa ennakoitua parempi talouskehitys johtaa ennakoitua pienempiin avustuksiin elvytysrahastosta. Tämä on luonnollista. Jos jatkaa vakuutusvertausta, niin tämän voi rinnastaa vaikkapa palovakuutukseen, josta saatava avustussumma jää ennakoitua pienemmäksi sen takia, että tulipalon jälkeen havaitaan talon kärsineen pelättyä pienemmät vahingot. Kyseessä on siis positiivinen yllätys, vaikka avustukset pienenevätkin.

Elpymisrahasto viivästyy – se on osin iloinen yllätys

Elpymisrahastoa voi kritisoida siitä, että sen elvytysruiske tulee jälkijättöisesti. Elvytykselle on suurin tarve taantumassa, mutta nyt näyttää siltä, että EU:n taloudet lähtevät elpymään ennen kuin elpymisrahasto käynnistyy kunnolla.

Finanssi- ja eurokriisin opetus oli, että alimitoitettu elvytys tulee taloudellisesti ja inhimillisesti kestämättömän kalliiksi. Vielä 2010 OECD neuvoi jäsenmaita aloittamaan julkisen talouden tasapainottamisen ripeästi akuutin kriisin jälkeen. Olemme tällä kertaa kuitenkin viisaampia ja ymmärrämme, että liian aikaisin aloitettu finanssipoliittinen kiristäminen pitkittää ja syventää taantumaa. OECD:n pääekonomisti Laurence Boone varoittikin ennen joulua jäsenmaita, että niiden ei pidä lakata elvyttämästä liian aikaisin. Tästä näkökökulmasta elpymisrahaston mahdollinen myöhästyminen ei ole huono asia.

Ei myöskään ole selvää, että elpymisrahasto myöhästyy. Vaikka elpyminen lähtisi käyntiin jo aiemmin, niin syvästä kriisistä toipuminen ei yleensä tapahdu hetkessä. Elvytysruiske voi nopeuttaa palautumista, vaikka se tulisikin vasta elpymisvaiheessa eikä syvimmän taantuman hetkellä. Talouskehitykseen liittyy myös epävarmuutta. Esimerkiksi koronaviruksen mutaatioon ja tilapäisten yritystukien loppumiseen liittyy riskejä talouskehityksen kannalta – pahimmassa tapauksessa näiden riskien realisoituminen voi johtaa taantuman pitkittymiseen ja siten lisätä elvytyksen tarvetta.

Voi myös spekuloida, että jo pelkkä näkymä tulevasta EU:n yhteisestä elvytyksestä tukee taloutta jossain määrin. Jos on näkymä, että tulevaisuudessa syntyy kysyntää jollekin, niin yritysten kannattaa ehkä investoida jo nyt, jotta ovat valmiina vastaamaan tulevaan kysyntään. Tulossa oleva EU-raha voi vaikuttaa myös jäsenmaiden budjetteihin jo nyt. Kansallisen elvytysvaran voi käyttää etupainotteisesti, kun tietää, että vuodesta 2022 eteenpäin elpymisrahasto tukee taloutta enemmän.

Elpymisrahasto olisi toki ollut hyvä saada nopeammin toimintaan, mutta samaan aikaan on kuitenkin hyvä muistaa, että keväällä ja kesällä näkymä talouden kehityksestä oli paljon synkempi kuin nyt. Esimerkiksi Vihriälän, Holmströmin, Korkmanin ja Uusitalon Suomen talousstrategia koronakriisissä hahmotteli talouskehityksestä skenaarion, jossa talous romahtaa yhdeksän prosenttia vuonna 2020 ja elpyy kriisiä edeltävälle tasolle vasta kymmenen vuoden päästä. Myös Suomen Pankin ja Valtiovarainministeriön pessimistiset talousskenaariot keväältä olivat sellaisia, että työttömyys olisi yli 10 prosenttia vielä vuonna 2022. Tuollaisen talouskehityksen toteutuessa EU:n elpymisrahastolle olisi ollut huutava tarve vielä 2022 ja sen jälkeenkin.

Jälkiviisaus on aina helppoa, mutta talouspolitiikkaa pitää tehdä ajassa ja päätösten vaikutukset tulevat viiveellä. Viive väistämättä korostuu tällaisissa aivan uudenlaisissa EU:n yhteisissä ponnistuksissa.

Jos talouskehitys yllättää positiivisesti, niin se on pohjimmiltaan positiivinen asia, vaikka se tarkoittaakin, että aiemman käsityksen pohjalta mitoitettu talouspolitiikka näyttää väärinmitoitetulta. Vihriälä, Holmström, Korkman ja Uusitalo kirjoittivat talousstrategiassaan viisaasti, että ”erehtyminen hieman liian pessimismin suuntaan on kuitenkin pienempi virhe kuin erehtyminen liialliseen optimismiin.” Nyt näyttää siltä, että erehdyimme liialliseen pessimismiin.

Toivottavasti olemme tulevaisuudessakin niin onnekkaita, että virheet ovat tähän suuntaan. Kukaan tuskin toivoo pitkittyvää taantumaa, vaikka se osoittaisikin aiemmin päätetyn elvytyksen tarpeellisuuden.