Eliitin ymmärrys punnitaan suurissa murroksissa
Olemme menestystarina – suomalaiset ja Suomi. Olemme kympin oppilaita ja malliesimerkki kansakunnasta, joka repivän alun jälkeen rakensi itsensä eheäksi.
Satavuotiaan Suomen vahvuuksia ovat olleet tasa-arvo, koulutus sekä luottamus ihmisten välillä ja instituutioiden kesken. Yhteinen tarina ja eetos – ajoittain paatoskin – on ollut vahvaa.
Tarinamme on kuitenkin säröilemässä. Kansakunta näyttää pirstaloituvan. Meille on syntynyt jopa köyhyyden alalajeja: pitkäaikaisköyhyys, nuorisoköyhyys, yksinhuoltajaköyhyys, maahanmuuttajaköyhyys.
Tilastot osoittavat, että elämme edelleen tasaisen tulonjaon maassa. Omistamisen ja varallisuuden keskittyminen ei kuitenkaan näy näissä tilastoissa.
Luokkakierto on hidastumassa ja yhteiskunnan ylempiin kerroksiin tiivistyy sellaista sosiaalista sekä henkistä pääomaa, josta ei näy häivähdystäkään matalimmilla tulotasoilla.
Kuplaudumme, kun erilaisten ihmisten ja ryhmien kokemukset maailmasta etääntyvät toistaan. Samalla katoaa ymmärrys "niiden toisten" todellisuudesta. Vähenevä kyky myötäelää kalvaa luottamusyhteiskuntaa ja liudentaa yhdessä pitävää liimaa.
"Pilaako eliitti Suomen?", kysyy tuoreessa pamfletissaan tutkija Karina Jutila. Hän myös vastaa, että "eliitillä on Suomesta iso ja vakava vastuu".
Eliitillä on kykyä ja voimavaroja huolehtia yhteisestä hyvästä. Se ei voi paeta vastuutaan tai vyöryttää sitä toisaalle.
Poliittisen ja talouseliitin vieraantuminen kansalaisten arjesta näkyy suhtautumisena työttömyyteen. Se on aina yksilön oma vika ja jokainen työtön on laiska sosiaaliturvahuijari.
Työttömäksi retkahtanut kansalainen palautetaan kaidalle tielle kontrollilla ja rangaistuksin. Raadollisimmillaan ajattelu näkyy työttömyysturvan ja työn vastaanottamisen ehtojen kiristämisenä.
Eliitti puolestaan palkitsee toisiaan yhä uusilla eduilla tyytyväisyyden ja motivaationsa varmistamiseksi.
Ylenkatse kohdistuu myös palkansaajiin ja työmarkkinoihin. Palkansaaja on itsekäs "Suomen muroihin pissijä" pyrkiessään puolustamaan palkkaansa ja kokoaikaista työtään.
Uudessa suomalaisessa tarinassa työn tekijästä tehdään yrittäjäriskin kantaja vailla mahdollisuutta yrittäjän voittoon. Yhteinen etu tai kollektiivinen edunvalvonta on monelle eliitissä kirosana.
Itse pärjäämisen tai pärjäämättömyyden eetos on ainoa oikea toimintamalli yksilöllistyvässä yhteiskunnassa.
Elämme suurta murrosta, jossa valta ja raha jaetaan uudelleen. Viime vuosiin asti olemme osanneet toimia yhdessä, tulevaisuudesta on vaikeampi sanoa. Tässä murroksessa eliitin ymmärrys punnitaan.
Vaaditaanko vähäväkisiltä lisää verta, hikeä ja kyyneliä vai käännetäänkö suuntaa kohti yhteistä tulevaisuutta?
Kello käy. Välimatka ihmisten välillä kasvaa joka hetki, jos emme nyt määrätietoisesti päätä toisin.
Jarkko Eloranta
Kirjoittaja on 110-vuotiaan SAK:n 21. puheenjohtaja. Eloranta puhui tiistaina 24. tammikuuta Arvoseminaarissa 2017 Oulussa.
