Whistleblower-lakiesitys jäi torsoksi eikä kannusta työntekijöitä ilmoittamaan työnantajan väärinkäytöksistä

Blogi 08.11. 09:08 Ilveskivi Paula
Paula Ilveskivi

Hallitus antoi syyskuun lopussa eduskunnalle niin sanotun whistleblower-lakiesityksen. Lain tarkoituksena on suojella henkilöitä, jotka ilmoittavat työnsä yhteydessä havaitsemistaan lakirikkomuksista.

Lakiesitys Euroopan unionin ja kansallisen oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta (HE 147/2022 vp) perustuu Euroopan unionin direktiiviin, jonka kansallinen täytääntönpano on Suomessa pahasti viivästynyt. Valitettavasti eduskunnan käsiteltävänä vihdoin oleva esitys ei anna aihetta kiitoksiin. Työntekijöiden kannalta suurimmat ongelmat liittyvät lain soveltamisalan tulkinnanvaraisuuteen ja vaikeaselkoisuuteen sekä vahingonkorvausvastuun uhkaan.

Vaikka hallituksen tarkoituksena on ollut säätää väärinkäytöksistä ilmoittavien työntekijöiden suojaa koskeva yleislaki, lakiesityksen soveltamisalaa koskevat säännökset ovat erittäin tulkinnanvaraisia ja vaikeaselkoisia. Soveltamisalasäännökset määrittävät sen, mistä asioista ilmoituksen tekevä työntekijä saa suojaa työnantajan vastatoimia vastaan. Jos asia ei kuulu lain soveltamisalaan, ei työntekijä saa laissa tarkoitettua suojaa.

Hyvä esimerkki tulkinnanvaraisuudesta ja vaikeaselkoisuudesta on lakiesityksen 2 §:n säännös, jonka mukaan soveltamisalaan kuuluu ”Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen 168 artiklan tarkoittama kansanterveys”. Kansallinen kansanterveyden käsite ei kuitenkaan ole sama kuin EU-oikeudessa, joten osa Suomessa kansanterveyteen kuuluvista asioista kuuluu soveltamisalaan ja osa ei. Tämä arviointi jää nyt kokonaan väärinkäytöksestä ilmoittamista harkitsevan työntekijän tehtäväksi.

Olisi ollut erittäin tärkeää, että ilmoituksen tekevän työntekijän suoja olisi ulotettu yhdenmukaisesti kaikille väärinkäytöksistä ilmoittaville toimialasta riippumatta.

Käytännössä soveltamisalan vaikeaselkoisuus tarkoittaa sitä, että työntekijän pitäisi tuntea laki niin hyvin, että hän voisi varmistua harkitsemansa ilmoituksen kuuluvan lain soveltamisalaan. Suurin osa työntekijöistä ei kuitenkaan tosiasiassa pysty yksittäistapauksessa arvioimaan, kuuluvatko mahdollinen väärinkäytöksestä ilmoittaminen lain soveltamisalaan ja saako sille lain antaman suojan työnantajan vastatoimia vastaan. Tämä johtaa helposti siihen, etteivät työntekijät uskalla tehdä ilmoituksia väärinkäytöksistä eikä lain tarkoitus siten toteudu. Työntekijöiden yhdenvertaisuuden ja oikeusturvan kannalta olisi ollut erittäin tärkeää, että ilmoituksen tekevän työntekijän suoja olisi ulotettu yhdenmukaisesti kaikille väärinkäytöksistä ilmoittaville toimialasta riippumatta.

Työntekijöiden halukkuutta ilmoittaa väärinkäytöksistä vähentää myös lakiehdotuksen 26 §:ssä ehdotettu vahingonkorvausmalli. Jos työntekijä ilmoittaa tai julkistaa tahallaan vääriä tietoja, hänen on ehdotuksen mukaan korvattava ilmoituksen kohteelle aiheuttamansa taloudellinen vahinko. Teon tahallisuuden arvioinnissa on merkittävää se, tiesikö työntekijä tai olisiko hänen pitänyt tietää, että hänen ilmoittamansa tiedot ovat vääriä.

Vahingon korvaamisessa noudatetaan lakiesityksen mukaan täyden korvauksen periaatetta. Kun työntekijän on korvattava väärien tietojen ilmoittamisesta tai julkistamisesta työnantajalle aiheutuva liiketulojen menetys, voivat korvaukset nousta valtaviksi, jos yritys esimerkiksi menettää ilmoituksen vuoksi suuren tilauksen.

Työnantajan vahingonkorvausvastuu on lakisesityksessä sen sijaan rajatumpi, jos työnantaja vastatoimena päättää väärinkäytöksistä ilmoittavan työntekijän palvelussuhteen. Työsopimuslain 12 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan laittoman irtisanomisen vuoksi työnantajan on maksettava työntekijälle korvauksena vähintään kolmen ja enintään 24 kuukauden palkka.

Whistleblower-lakiesityksestä ei selviä, miksi ilmoituksen kohteen vahingonkorvausoikeudellinen suoja on parempi kuin työntekijäasemassa olevan ilmoittajan. On mahdotonta löytää hyväksyttäviä perusteita sille, että työntekijä voisi joutua korvaamaan työnantajan liiketulojen menetyksen ja työnantaja selviäisi enimmillään kahden vuoden palkalla, ellei esityksen tavoitteena sitten ole tosiasiassa estää väärinkäytöksistä ilmoittamista.

Jotta lainsäädännöllä edistettäisiin väärinkäytöksistä ilmoittamista ja väärinkäytösten kitkemistä Suomessa, tulisi ilmoittajan suojasta säätää soveltamisalaltaan laaja, selkeä ja kattava yleislaki. Lain säätämisen yhteydessä pitäisi lisäksi varmistaa, että työntekijöiden suojelun periaate otetaan vakavasti. Nämä periaatteet eivät täyty eduskunnan käsiteltävänä parhaillaan olevassa lakiehdotuksessa ilmoittajien suojelusta.