Vaikea työmarkkinasyksy, taas

Blogi 02.08. 13:34 Eloranta Jarkko
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta

Työmarkkinoiden kesätauko on ohitse. Julkinen keskustelu syksyn palkkakierroksesta, inflaatiosta ja työllisyydestä tekee paluuta.

Ex-pääministeri ja ay-johtaja Antti Rinne aloitti sen HS:n lauantain (30.7.2022) haastattelussa arvioimalla kunta-alan palkkaratkaisun ongelmia. Hän pohti myös työmarkkinoiden keskusjärjestöjen toteuttaman palkkapolitiikan koordinaation mahdollisuutta. Jälkimmäinen kirvoitti ennalta-arvattavat kommentit Etelärannasta. Samoin sosiaalisen median ”ylähuone” toisti itseään eli kiihkeää työehtosopimusten, kollektiivisen edunvalvonnan ja ay-liikkeen paheksuntaa. Ei uutta taivaan alla.

Kunta-alan palkkaratkaisu on kirvoittanut monenlaista kommenttia. Selvää on, että sovittelulautakunnan orkestroima ratkaisu on poikkeuksellinen tavassaan kytkeä yksityisen ja julkisen puolen palkankorotuksen toisiinsa. Sinänsä työmarkkinaratkaisut ovat aina tavalla tai toisella kytköksissä toisiinsa. Poikkeuksellista on nyt tapa, jolla kytkös on rakennettu. Se myös tehtiin ilman keskustelua asianosaisten yksityisen puolen työmarkkinajärjestöjen kanssa. Siitä jäivät tyylipisteet saamatta.

Ongelma, jota kunta-alan ratkaisulla yritetään ratkoa, on kuitenkin todellinen. Alan palkkauksessa on korjattavaa. SAK:laisessa kentässä matalapalkkaongelma ei koske vain kunta-alaa. Matalapalkkaista ja ehdoiltaan vaatimattomampaa työtä on niin yksityisillä kuin julkisilla aloilla.

Tulevaisuus ei tule pohjautumaan työnantajan yksipuoliseen kustannusvaikutuskoordinaatioon. Tuo malli koki haaksirikon kunta-alan ratkaisun synnyttyä.

Sen sijaan, että rapsakasti arvioidaan kuntaratkaisun mallia ja muotoa, on tarpeen pohtia miten tästä eteenpäin. Tulevaisuus ei tule pohjautumaan työnantajan yksipuoliseen kustannusvaikutuskoordinaatioon. Tuo malli koki haaksirikon kunta-alan ratkaisun synnyttyä. Näin riippumatta siitä, että haluaako työnantajapuoli sitä uskoa vai ei.

Kaksi näkökulmaa muutokseen. Yksipuolinen, ulkopäin pakotettu toimintamalli ei kestä aikaa eikä painetta. Sellaiset purkautuvat ennemmin tai myöhemmin. Eikä loppu välttämättä tapahdu hallitulla, toivotulla, ennustettavalla tai rakentavalla tavalla. Niin kuin nyt nähtiin. Toiseksi kustannusvaikutuskoordinaatiomalli betonoi palkkaerot nykyisille sijoilleen. Tältä pohjalta ei voi kestävää työmarkkinamallia rakentaa.

Työnantajapuoli tarjoaa paikallista sopimista tai peräti työntekijäkohtaisia palkkoja ratkaisuksi matalapalkkaongelmaan. Kun katsoo vaikkapa ulkomaalaisten työntekijöiden kohtelua, palkkausta ja työehtoja Suomen työmarkkinoilla, niin ei vakuutu työnantajien osaamisesta, hyväntahtoisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta työehtojen ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Työnantajien lupailema oikotie samapalkkaisuuteen ja matalapalkkaongelman ratkaisuun näyttää umpikujalta.

Hintojen nousu tuntuu työntekijöiden lompakossa. Inflaatio jyrää tällä hetkellä paljon palkankorotuksia korkeammalla tasolla. Puheet yleiskorotusten poistamisesta ja palkankorotuksista sopimisesta yrityksissä mielellään ilman ay-liikkeen luottamusmiestä, osaamista ja turvaa tuntuvat työntekijöistä perustellusti arveluttavilta. Tarvitaan työehtosopimuksia, ay-oikeuksia, osaavia luottamusmiehiä ja viime kädessä kollektiivista edunvalvontaa ja jopa työtaisteluja työehtojen ylläpitämiseksi. Siitä tämä viime työmarkkinakierros on tarjonnut monta esimerkkiä.

Paikalliselle palkanmuodostukselle on toki sijansa. Monilla yrityksillä on nykyisessä markkina- ja taloustilanteessa hinnoitteluvoimaa ja voitontekokykyä, joka mahdollistaa reippaammatkin palkankorotukset. Saa nähdä valuuko raha nyt palkkoihin vai osinkoihin. Osingot ovat usein olleet vahvemmilla, voisiko nyt olla toisin?

Jokaisen palkansaajan ostovoiman kohentaminen yleiskorotuksilla on tässä vaiheessa välttämätöntä ja vastuullista. Palkansaajien toimeentulosta on pidettävä huolta ja varmimmin se onnistuu yleiskorotuksilla tes-pöydissä. Ostovoimaan saadaan lisää myös sosiaaliturvamaksujen siirroilla työntekijöiltä työnantajille.

Talouden epävarmuuden ollessa suurta palkka- ja työmarkkinapolitiikan yhteensovittamiselle on erityinen tarve. Palkkapolitiikkaan tarvitaan koordinaatiota, mutta työnantajan yksipuolisesta kustannusvaikutuskoordinaatiomallista ei siihen ole. On sovittava jotain muuta. Sopiminen on voimaa, sanelu on heikkoutta.