Korkea järjestäytymisaste on kuin laumasuoja

Ennen koronaa uutisotsikoihin nousi ajoittain juttuja paikkakunnista, joilla rokotuskattavuus esimerkiksi tuhkarokkoa vastaan oli paikoin laskenut alle laumasuojaa ylläpitävän tason. Syitä rokotekriittisyydelle voi vain arvailla, mutta ilmiselvästi edes pohjoismainen hyvinvointivaltio tai väestön korkea koulutustaso eivät anna suojaa huuhaata vastaan. Huolettomuutemme johtuu siitä, että olemme pitäneet hyvää väestöterveyttä itsestäänselvyytenä.

Ennen koronaa kulkutaudit olivat suurimmalle osalle tuttuja lähinnä Wikipedian sivuilta ja katastrofielokuvista. Kun väestö on tuudittautunut valheelliseen turvallisuudentunteeseensa, on vallitseva ilmapiiri otollista maaperää huuhaalle. Tutkimuskirjallisuuteen valikoivasti perehtyneet itseoppineet rokotekriitikot ovatkin saaneet mellastaa kaikessa rauhassa, vaikka uhkaavia tilanteita on nähty niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.

Maailmalla tilanne on ollut toinen. Kansainvälisten kyselytutkimusten mukaan rokotuksiin suhtaudutaan myönteisimmin niissä maissa, joissa on ensi käden kokemusta vakavista epidemioista. Esimerkiksi Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa väestön luottamus rokotteisiin on selvästi korkeampaa kuin Euroopassa. Väestönterveydestä ei ole ehtinyt tulla itsestäänselvyyttä.

Mutta miten tämä sitten liittyy ammattiyhdistysliikkeeseen ja järjestäytymisasteeseen?

Kun koko muu Suomi on keskittynyt koronapandemian torjumiseen, on muutama työnantajajärjestö päättänyt panna säpäleiksi koko suomalaisen työmarkkinajärjestelmän peruspilarit.

Ensimmäinen käänne tapahtui, kun Metsäteollisuus ry ilmoitti viime syksynä, ettei järjestö aio enää tehdä työehtosopimuksia. Jatkossa työehdoista sovittaisiin järjestöpöydän sijaan yrityksissä. Metsäteollisuuden esimerkin rohkaisemana Teknologiateollisuus ry ilmoitti viime viikolla siirtävänsä työehtosopimustoiminnan uuden Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n kontolle.

Moderniin ylisanoja pursuvan viestintäjargonin kaapuun kääritty ilmoitus ei hämännyt ketään. On ilmiselvää, että Teknologiateollisuuden tavoite on sama kuin Metsäteollisuudessa – korvata nykyinen työehtosopimusjärjestelmä yrityskohtaisilla sopimuksilla. Yrityskohtaisten työehtosopimusten tekeminen on mahdollista jo nyt, mutta kannuste niiden sopimiselle on ollut vähäinen, koska paikallisen sopimisen mahdollisuudet ovat monin verroin paremmat valtakunnallisissa, työnantaja- ja työntekijäliittojen välisissä työehtosopimuksissa. 

Mikäli riittävän suuri osa Teknologiateollisuuden yrityksistä päättää jättäytyä uuden työnantajajärjestön ulkopuolelle, on seurauksena se, että valtakunnallisten työehtosopimusten yleissitovuuskriteeri ei täyty. Se rapauttaa nykyisen työmarkkinajärjestöjen keskinäisiin sopimuksiin perustuvaa mallia tai voi jopa päättää sen lopullisesti.

Nykyisessä mallissa työehtosopimukset ovat toimineet kuin rokotteiden antama laumasuoja, sillä ne koskevat myös niitä yrityksiä (ja työntekijöitä), jotka eivät kuulu liittoon. Vaikka yleissitovat työehtosopimukset jäisivätkin historiaan, ei järjestäytymisen merkitys katoa mihinkään, päinvastoin. 

Ammattiliitot tulevat jatkossakin neuvottelemaan jäsentensä työehdoista, kuten valtaosa työntekijöistä toivookin (kuva), mutta miten on niiden työntekijöiden laita, jotka ovat tähän asti laskeneet pelkän laumasuojan varaan?

Työnantajajärjestöt ja heidän edunvalvojansa käyttävät kyllä taitavasti viestintätoimistojen avulla hiottua uuskieltä kertoen, kuinka uudesta tilanteesta hyötyvät kaikki – niin yritykset, työntekijät kuin kansantalouskin. Uskoo ken tahtoo. Kymmentä hyvää ja yhdeksää kaunista lupaavat tahot kuulostavat omaan korvaani lähinnä hopeavettä ja energiakiviä kaupittelevilta humpuukkimaakareilta.

Tosiasia on, että kaikki itsestäänselvinä pitämämme työehdot palkallisesta sairaslomasta lomarahoihin ovat ammattiliittojen neuvottelutyön ansiota. Työnantajan mielivaltaa vastaan tunnetaan vain yksi tehokas rokote ja se on ammattiliiton jäsenyys.

Teknologiateollisuuden ja Metsäteollisuuden päätös irtautua TES:ien tekemisestä ei muuta työmarkkinoita yhdessä yössä, mutta suunta on huolestuttava. Maailma on pullollaan esimerkkejä siitä mihin työnantajan ja työntekijän välisen neuvotteluvoiman epäsuhta voi johtaa. Yksi räikein esimerkki on työntekijöidensä järjestäytymistä raivokkaasti vastustavan verkkokauppajätti Amazonin äärimmilleen venytetyt suoritusvaatimukset. Pakettien kuljettajat ovat joutuneet virtsaamaan vuoronsa aikana pulloon, kun aikaa tauoille ei ole ollut.

Uberin ja Foodoran kaltaiset alustat ovat “disruptoineet” oman alansa (vanhat) liiketoimintamallit lähinnä työehtoja polkemalla. Sama tauti uhkaa levitä yhä useammille aloille. Ehkä työmarkkinoilla on voitu liian hyvin liian kauan? Ehkä me tarvitsemme koronan kaltaisen herätyksen tajutaksemme, ettei korkea työelämän laatu ole itsestäänselvyys vaan määrätietoisen työn tulos?

Suomalaiset työmarkkinat ovat uuden tilanteen edessä. Työntekijöillä ei yksinkertaisesti ole varaa vaipua valheelliseen turvallisuudentunteeseen. Ainoa vaihtoehtomme on huolehtia riittävästä laumasuojasta.

Nyt jos koskaan on hyvä aika liittyä liittoon.