Keskusteluun ulkomailta palkattavan työvoiman roolista tarvitaan yhteinen faktapohja

Blogi 11.11. 15:39 Kyntäjä Eve
SAK:n maahanmuuttopolitiikan asiantuntija Eve Kyntäjä

Työvoimapulasta ja ulkomailta palkattavan työvoiman roolista työllisyyspolitiikan keinona muodostuu erilainen mielikuva riippuen siitä, mihin tilastolukuun viitataan.

Työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan ilman merkittävää työperäisen maahanmuuton kasvua työvoiman tarjonta Suomessa laskee, mikä pidemmällä aikavälillä alentaa työllisyyttä. Myös Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n suhdannebarometrissa keskeiseksi kasvun esteeksi arvioidaan pula osaavasta työvoimasta ja ulkomaisen työvoiman rekrytoinnin vaikeudet.

Tällä hetkellä ulkomailta palkattavalle työvoimalle myönnetään Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan erilaisia työperusteisia oleskelulupia hieman alle 9 000 vuodessa. Ensimmäinen lupa myönnetään yleensä vuodeksi. Jatkolupia myönnetään vuodessa noin tuhat vähemmän, joten kaikki eivät jatkolupaa edes hae. Monille siis riittää pelkkä lyhyt oppimäärä Suomen työmarkkinoista.

Onko kaikkiin avoimiin työpaikkoihin mahdollista palkata työntekijä ulkomailta?

Julkisuudessa on ylläpidetty mielikuvaa, että Suomessa on huutava työvoimapula, avoimia työpaikkoja ei saada täytettyä ja tilanteen ratkaisemiseksi on lisättävä merkittävästi työntekijöiden rekrytointia ulkomailta, erityisesti Euroopan unionin ja Eta-alueen ulkopuolisista maista.

Huomattavasti vähemmän on keskusteltu avoimien työpaikkojen laadusta. Onko kyse osa-aikaisesta tai provisiopalkkaisesta työstä, alle 12 kuukautta kestävästä työsuhteesta tai vuokratyöstä?

Lähes kokonaan pimentoon on jäänyt se kysymys, onko avoimiin työpaikkoihin edes mahdollista palkata kolmansista maista tulevia työntekijöitä. Oleskelulupaviranomaisia kiinnostaa, pärjääkö Suomeen tuleva työnhakija silpputyöstä saamallaan palkalla: toimeentulo kun on oleskeluluvan myöntämisen lakisääteinen edellytys. Työnantaja voi pohtia, millaista tulosta tekee myyntityössä henkilö, joka ei osaa asiakkaiden ymmärtämää kieltä: työntekijän tuottama lisäarvo kun on työnantajalle aika olennainen juttu.

Tuoreen ammattibarometrin mukaan eniten pulaa on sosiaalityön erityisasiantuntijoista, lastentarhanopettajista, siivoojista, puheterapeuteista ja yleislääkäreistä. Pula osaavasta työvoimasta koskee siis eniten kuntien vastuulla olevaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Rakennusalan ja teollisuuden rekrytointiongelmat ovat sen sijaan tasaantuneet.

Moneen avoimeen työpaikkaan liittyy pätevyysvaatimuksia, jotka suoraan estävät ulkomailta palkkaamisen. Ulkomailla hankitun terveydenhuollon ammatin harjoittaminen Suomessa edellyttää yleensä laillistusta, oikeutta käyttää nimikesuojattua ammattinimikettä tai ammatinharjoittamislupaa. Laillistettuja terveydenhuollon ammatteja ovat lääkäri, hammaslääkäri, proviisori, psykologi, puheterapeutti, ravitsemusterapeutti, farmaseutti, sairaanhoitaja, kätilö, terveydenhoitaja, fysioterapeutti, laboratorionhoitaja, röntgenhoitaja, suuhygienisti, toimintaterapeutti, optikko ja hammasteknikko.

Nimikesuojatuista ammattihenkilöistä suurimman ryhmän muodostavat lähihoitajat. Muita nimikesuojattuja ammatteja ovat apuvälineteknikko, jalkaterapeutti, koulutettu hieroja, kiropraktikko, naprapaatti, osteopaatti, psykoterapeutti, sairaalafyysikko, sairaalageneetikko, sairaalakemisti, sairaalamikrobiologi ja sairaalasolubiologi.

Muualla kuin EU- tai Eta-valtiossa suoritetun tutkinnon tunnustaminen edellyttää hakijalta lisäopintojen suorittamista sekä riittävää kielitaitoa (Yleisen kielitutkinnon taitotaso 3). Näiden taitojen hankkiminen on hakijan itse järjestettävä ja kustannettava. Vain harvalla on rahkeita ryhtyä siihen.

Miksi jo maassa asuvat ulkomaalaiset hakevat työtä turhaan?

Yleinen asenneilmapiiri Suomen työmarkkinoilla ei valitettavasti ole ulkomaalaisille suotuisa. Ylen uutisen mukaan suuri osa työnantajista ei palkkaa maahanmuuttajaa; ei ulkomailta käsin työtä hakevaa eikä Suomen työmarkkinoilla jo olevaakaan. Julkinen sektori eli valtio ja kunnat voivat vedota lakisääteiseen molempien kotimaisten kielten taitoedellytykseen, muut työnantajat joutuvat keksimään muita verukkeita.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan edes Suomen korkeakouluista valmistuneet kansainväliset opiskelijat eivät ole kovaa valuuttaa yrityksille: vain 42 prosenttia heistä oli työllisiä vuosi valmistumisensa jälkeen. Miksi Suomessa jo valmiiksi asuvat ”ulkomaiset osaajat” eivät kelpaa työnantajille – tuleeko himotuista kansainvälisistä huippuosaajasta Suomessa asumisen jälkeen vaikeasti työllistettävä ”mamu”?

Työnantajat eivät välttämättä kelpuuta työntekijöikseen edes Suomessa syntyneitä, suomea täydellisesti puhuvia ja suomalaisesta koulutusjärjestelmästä valmistuneita työnhakijoita, joilla on vierasperäinen nimi. Koneen säätiön rahoittama tutkimus selvitti etnistä syrjintää Suomen työmarkkinoilla. Tutkimuksen tulokset kertovat karua kieltä siitä, että ulkomaalaisilta vaikuttavia työntekijöitä ei juurikaan haluta töihin.

Työ- ja elinkeinoministeriön tulisi pikaisesti selvittää, miten työmarkkinoiden ongelmallisiin ulkomaalaisasenteisiin voidaan vaikuttaa. Työmarkkinoiden asenteiden muuttamisen pitäisi olla etusijalla työperusteisessa maahanmuuttopolitiikassa.

Mitä tilastolukua pitäisi katsoa?

TE-palvelujen tilastojen perusteella Suomessa oli 24.10.2019 yhteensä 22 269 avointa työpaikkaa. Jos tästä luvusta poistetaan kaikki sellaiset työpaikat, joihin työntekijää ei eri syistä ole mahdollista palkata ulkomailta, jää viivan alle lopulta hiukan yli 6 700 paikkaa.

Ulkomailta palkattavan työvoiman roolista työllisyyspolitiikassa muodostuu täysin erilainen mielikuva riippuen siitä, mihin lukuun viitataan. Siksi olisi hyvä, että työ- ja elinkeinoministeriö ryhtyisi tuottamaan tilastoa niistä avoimista työpaikoista, joiden täyttämisessä ulkomailta rekrytointi on yksi realistinen vaihtoehto. Muuten keskustelu ulkomailta palkkaamisen tarpeesta ja merkityksestä jatkaa vellomistaan epämääräisenä puurona ja politiikkavalmistelun voimavaroja hukataan kankkulan kaivoon.