EU:n taloussäännöt uudistuvat, mutta mitä se tarkoittaa Suomelle?

Euroopan Unionissa on yritetty jo useampi vuosi päivittää yhteisiä talouden pelisääntöjä. Uudistukselle on ollut kasvava tarve finanssikriisistä lähtien, kun unionin jäsenmaiden taloudelliset tilanteet ovat eriytyneet, eivätkä kaikki maat ole kyenneet noudattamaan hyvin monimutkaisia sääntöjä. Koronakriisin, Venäjän aloittaman sodan ja energiakriisin aikana taloussäännöistä on käytännössä luovuttu. Vuodesta 2024 alkaen säännöt ovat palaamassa EU-maiden talouspolitiikkaan. Kyse ei ole kuitenkaan paluusta vanhaan, vaan EU haluaa uudistaa taloussääntöjä, joihin vuonna 2024 siirrytään. Esitys uusista säännöistä löytyy täältä.

EU:n taloussääntöjen tärkeimmät kulmakivet ovat olleet enintään 3 prosentin budjettialijäämän sääntö ja enintään 60 prosentin velkasuhteen sääntö. Ne perustuvat EU:n kasvu- ja vakaussopimukseen. Jos jäsenvaltion budjettialijäämä on alle 3 prosenttia ja julkinen velka alle 60 prosenttia suhteessa maan bruttokansantuotteeseen, kyseinen maa on käytännössä noudattanut EU:n taloussääntöjä. Toisen tai molempien sääntöjen rikkominen on johtanut ”liiallisen alijäämän menettelyyn”, jossa jäsenmaata vaaditaan korjaamaan tilanne. Jos menettelyyn joutunut maa ei vähennä alijäämää tai velkaa, viime kädessä uhkana ovat sakot. 

Myös uudistuvissa säännöissä jäsenmaat jaetaan kahteen ryhmään näiden 3 prosentin ja 60 prosentin sääntöjen perusteella. Uutta sen sijaan olisi julkisen sektorin ”nettomenouraksi” kutsuttu mittari, joka kuvaa julkisen sektorin tulojen ja menojen suhdetta. Euroopan komissio julkaisisi velkasääntöjä rikkoville maille ennusteen nettomenourasta, minkä jälkeen nämä maat laatisivat neljävuotisen finanssipolitiikkaa ja rakenteellisia uudistuksia kuvaavan suunnitelman, jonka avulla maa laskee nettomenoja sekä alijäämää ja velkaa. Käytännössä suunnitelma siis asettaisi julkiselle sektorille menokaton. Sopeutustoimiin voisi kuitenkin hakea enintään kolmen vuoden jatkoaikaa, jos suunnitelmassa sitoudutaan merkittäviin rakenteellisiin uudistuksiin tai investointeihin. 

Nettomenouran ja sen korjaamiseen keskittyvien kansallisten suunnitelmien julkilausuttuja tavoitteita on yksinkertaistaa EU:n talouspolitiikan sääntöjä, mahdollistaa investointeja ja reformeja sekä lisätä ”kansallista omistajuutta”. Ehdotetut säännöt ovat sikäli aiempaa yksinkertaisemmat, että sääntöjä rikkovia maita seurataan vain nettomenouran mittarilla (taloussääntöihin kuuluu myös suunnitelmia ja raportointia, mutta kehityksen seuranta rakentuu yhden mittarin ympärille). Myös maakohtaisesti suositeltuja reformeja ja EU:lle tärkeitä investointeja (esimerkiksi vihreään siirtymään tai digitalisaatioon) ei kategorisesti estetä velkaantuneiltakaan mailta. Uusiin sääntöihin on sisällytetty ”kansallista omistajuutta” eli jäsenmaan omaa taloudellista vapautta ja vastuuta siten, että kukin maa voi laatia melko vapaasti suunnitelman, jolla velkaantumista hillitään. 

Ehdotetut uudet säännöt vastaavat melko hyvin niihin tavoitteisiin, mitä uudistuksella halutaan saada aikaan. Uudet säännöt ovat todennäköisesti aiempia paremmat, mutta erinomaisuuteen on vielä matkaa. Eurooppalaiset ammattiliitot kantavat erityisesti huolta siitä, miten taloussäännöt kytkeytyvät erilaisiin kestävän kehityksen tavoitteisiin. Esimerkiksi Euroopan vihreän kehityksen ohjelma, sosiaalisten oikeuksien pilari ja digitaalinen vuosikymmen 2030 ovat esimerkkejä politiikkaohjelmista ja tavoitteista, joita pitäisi tavoitella taloudellisen sääntelyn rinnalla. 

Vaikka olemme moneen muuhun EU-maahan verrattuna etumatkalla kestävän kehityksen tavoitteissa, Suomi ei ole vielä valmis. Meilläkin on merkittäviä ekologisia ja sosiaalisia ongelmia, joita pelkästään sääntelyllä ja ohjauksella ei pystytä ratkaisemaan. Tarvitsemme myös julkisia investointeja, joten herää huoli, ovatko uudetkin taloussäännöt liian kireät? Erityisen huolissaan on syytä olla julkisista investoinneista. Esimerkiksi sote-aloille tai koulutukseen kohdistuvat investoinnit voivat joutua uusien finanssipolitiikan sääntöjen tulilinjalle. 

Uudet säännöt ovat tiukat myös siksi, että ne pitävät kiinni vanhoista, enintään 3 prosentin alijäämän ja 60 prosentin velkasuhteen säännöistä. On selvää, että velkaantuminen ei voi olla rajatonta ja liiallista velkaantumista pitää jotenkin suitsia, mutta 3 prosentin ja 60 prosentin säännöille ei löydy taloustieteellistä perustaa. Erityisen kiusallinen on 60 prosentin sääntö siksi, että moni EU-maa on viime vuosina rikkonut sitä, kun velanottoon on jopa kannustettu kriisien aikana. Tämän vuoksi monet EU-maat aloittavat uusien taloussääntöjen noudattamisen suoraan liiallisen alijäämän menettelystä eli taloudellisesta vyönkiristyksestä. Onneksi uudet taloussäännöt sentään mukautuvat kunkin maan lähtötilanteeseen aiempaa joustavammin. 

Mitä tämä kaikki tarkoittaa Suomelle, jonka julkisen velan suhde BKT:n on ylittänyt 60 prosentin rajan erityisesti koronapandemian ja julkisen velan laskentatavan muutoksen vuoksi? Todennäköisesti myös Suomi aloittaa uusien sääntöjen noudattamisen ensi vuonna liiallisen alijäämän menettelystä, jolloin Suomelta edellytetään säästötoimenpiteitä. Jos Suomen uusi hallitus leikkaa julkistalouden menoja tuntuvasti seuraavat neljä vuotta, se riittänee EU:lle. Sen sijaan vaatimukset rakenteellisista uudistuksista ja investoinneista voivat kasvaa. Johtolankoja näistä vaatimuksista löytää esimerkiksi viimeisimmästä Suomen maaraportista. 

Uusien sääntöjen tullessa voimaan Suomen tilanne ei ole mairitteleva, mutta kuitenkin todennäköisesti parempi kuin mitä se olisi vanhojen sääntöjen aikana. Saamme vaikuttaa julkistalouden sopeuttamisen vauhtiin ja voimme myös tehdä sääntöjen puitteissa reformeja ja investointeja esimerkiksi sosiaalisiin kohteisiin tai vihreään siirtymään. Tarvittavien reformien ja investointien pullonkaulaksi saattaa muodostua rohkeuden puute kotimaisessa päätöksenteossa ennemmin kuin EU:n säännöt. 

EU:n taloussäännöt määrittelevät reunaehdot sille, millaista talouspolitiikkaa unionin jäsenvaltiot voivat harjoittaa. Tämän vuoksi olisi tärkeää, että uudet taloussäännöt ovat huolellisesti valmisteltuja ja niissä kuuluisi myös sosiaalisten kumppaneiden ja sidosryhmien ääni. Näin varmistetaan, että uudet säännöt ovat toimivia ja tarkoituksenmukaisia myös pitkällä aikavälillä. Ammattiliitot ovat yhdessä Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön ETUC:n kautta vaatineet, että tulevia taloussääntöjä muokattaisiin vielä seuraavilta osin: 

• Sopeutukselle, investoinneille ja reformeille pitäisi antaa riittävästi aikaa. Esimerkiksi investoinneille ja reformeille 4–7 vuotta on liian lyhyt aika vaikuttaa.
• Julkista taloutta ei pitäisi sopeuttaa investointien kustannuksella. Investoinneille voisi esimerkiksi asettaa vähimmäismäärän tai osan investoinneista voisi jättää nettomenojen ulkopuolelle. 
• Kestävän kehityksen tavoitteet (SDG) pitäisi kytkeä tiiviimmin ja yhdenvertaisemmin taloussääntöjen kehikkoon. Talouskuria ei pitäisi harjoittaa kestävän kehityksen kustannuksella.
• Euroopan Unionin omia taloudellisia toimintaedellytyksiä pitäisi lisätä. Esimerkiksi EU-tason verotus mahdollistaisi paremmin unionin strategisten tavoitteiden edistämisen.