Aluehallintoa uhkaa demokratiavaje – mutta näin se voidaan estää
Hyvinvointialueiden varsinaisen toiminnan aloitus ensi vuoden alussa tulee olemaan mielenkiintoinen ja haasteellinen tehtävä. Uudistuksella on merkitystä niin asiakkaille, potilaille kuin valtiolle, siis kaikille meille veronmaksajille rahoituksen järjestäjänä. Historian suurin liikkeenluovutus koskee noin 200 000 henkilöä, heidän työnantajansa vaihtuu.
Aluevaaleissa menestyivät odotetusti erityisesti sosiaali- ja terveysalan työntekijät eli juuri ne henkilöt, jotka ovat siirtymässä hyvinvointialueiden palvelukseen. Ennen vaaleja en kuitenkaan törmännyt missään keskusteluun siitä, että hyvinvointialueille siirtyvät työntekijät eivät olisi kelvollisia toimimaan aluehallituksen jäsenenä.
Kuntalain mukaan kunnissa välittömässä kunnanhallituksen alaisuudessa toimivat ja kunnan määräysvallassa olevan yhteisön palveluksessa olevat henkilöt eivät ole vaalikelpoisia kunnanhallitukseen. Tämä on koskenut lähinnä korkeimpia viranhaltijoita. Lisäksi laissa on rajaus, jonka mukaan enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön työntekijöitä. Tämä on ollut hyväksi koettu järjestelmä.
Kuntaliitto on nyt tulkinnut, että hyvinvointialueiden alaisuuteen siirtyvillä 200 000 henkilöllä ei ole osallistumisoikeutta aluehallintoon. Rajoitus koskee kaikkia aluehallituksen alaisia viranhaltijoita ja työntekijöitä asemasta tai tehtävästä riippumatta. Siis lääkäreistä siistijöihin, lähihoitajista koulukuraattoreihin. Puhumme siis melkoisesta demokratiavajeesta.
Tätä voidaan kiertää, jos hyvinvointialueille tehtäisiin väliportaallinen hallintomalli antamalla lautakunnille tai jaostoille budjettivaltaa. Näin se on tehty kunnissa. Ongelma on, että ainakin tällä hetkellä monilla hyvinvointialueilla lautakunnille ei ole annettu juuri mitään päätösvaltaa. Hallintosäännöissä mainitaan niiden tehtäviksi ”seuraa, lausuu, tiedottaa, selvittää, edistää, tukee jne.”. Eli päätösvalta keskittyy aluehallituksille ja delegoituna johtaville virkamiehille. Toki aluevaltuustolla on ”suurissa linjakysymyksissä” ja talousarvioasioissa päätösvaltaa, sikäli kun valtion rahoituksesta täysin riippuvaisella hyvinvointialueella yleensä päätösvaltaa voi olla.
Osallisuuden ja demokratian kannalta on surkeaa, jos todelliset asiantuntijat sote-asioissa rajataan kokonaan pois aluehallituksista, kun toiminta alkaa vuoden alussa. Tämä näkynee myös seuraavien vaalien ehdokasasetteluissa: eivät kaikki halua olla vaaleissa ehdolla, jos mahdollisuus todella koviin vaikuttamispaikkoihin on rajattu pois. Se taas heijastuu varmasti myös äänestysaktiivisuuteen.
Vielä ehtii parantaa hyvinvointialueiden hallintosääntöjä. Myös hankintoihin liittyvissä ohjeistuksissa kannattaa olla tarkkana. Huoltovarmuuden, kotimaisuusasteen sekä pienempien yritysten ja järjestöjen osallistumismahdollisuuksien kannalta on olennaista, miten miljardiluokan hankintoja kilpailutetaan. Hinta ei saa olla ainoa määräävä tekijä. Laatu, toimitusvarmuus ja -aika, tuoreus, hiilijalanjälki ja yhteiskuntavastuu, kuten esim. osatyökykyisten ja/tai työttömien työllistämisvaatimus, voivat olla osa valintakriteereitä.
