SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta painottaa, että huhtikuun kehysriihessä hallituksen kannattaa suunnata katse tulevaisuuteen, vaikka politiikkaa juuri nyt joudutaankin tekemään koronan varjossa.
– Elvytystä tulee toistaiseksi jatkaa. Julkisen talouden tasapainottaminen on tehtävä vasta myöhemmin ja niin, että se kohtelee eri väestöryhmiä oikeudenmukaisesti.
Kaukorannan mukaan työttömien palveluihin, osaamiseen ja koulutukseen panostaminen on tärkeää koronasta selviämiseksi, mutta myös pitkällä aikavälillä. Hän muistuttaa, että talouskasvua tukevat investoinnit ovat parasta pitkäaikaistyöttömyyden torjuntaa.
– Yritysten tukemisessa on palattava normaaliin toimintamalliin, jossa tuilla kannustetaan tuottavuutta lisääviin investointeihin ja tuetaan työllistämistä. Valtion on myös otettava aktiivisempi ote vihreän teknologian edistämiseen.
Kehysriihi ja muut ajankohtaiset teemat - tilaa uutiskirjeemme ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi
Tilaa kirjeKoronapandemia on kolhinut erityisesti nuoria ja heikentänyt heidän työmarkkina-asemaansa. SAK esittää kokeilua, jossa nuorten oppisopimuskoulutuksen vetovoimaa lisätään työnantajille maksettavalla koulutuskorvauksella. Tähän on varattu jo määräraha ja se tulee ottaa viipymättä käyttöön.
Lisäksi SAK esittää nuoria tukevien Ohjaamoiden palveluiden kehittämistä ja patistaa hallitusta toteuttamaan työnantajille maksettavan nuorten työllistämispalkkion.
Laadukkaat varhaiskasvatuspalvelut tukevat perheitä ja edistävät työllisyyttä. Lapselle pitäisi löytyä päiväkotipaikka läheltä kotia – tässä on nyt suuria alueellisia eroja. Myöskään vuoropäivähoitopaikkoja ei ole riittävästi tarjolla.
Hallitusohjelmaan on kirjattu muun muassa palkka-avoimuuden edistäminen, alipalkkaukseen puuttuminen ja nollatuntisopimuksella työskentelevien aseman parantaminen. Näitä palkansaajien asemaa ja turvaa parantavien hankkeiden toteuttamista on jatkettava.
Paikallisen sopimisen edistämiseen tähtäävässä työssä on vahvistettava luottamusmiesten asemaa. SAK muistuttaa hallitusohjelman kirjauksesta, jonka mukaan paikallista sopimista edistetään työehtosopimusten puitteissa, ei niitä ohittaen.