Kirsi Merisalo ei ehtinyt tehdä töitään niin hyvin kuin olisi halunnut - koko tiimi uupui ja osa vaihtoi työpaikkaa

Sovellusasiantuntija Kirsi Merisalon työt valuivat vapaa-ajalle ja saldorajat paukkuivat. Millaista on, kun ei ehdi tehdä töitään? 
15.06.2021 07:00
SAK
Kirsi Merisalo vaihtoi työpaikkaa ja on nyt tyytyväinen tilanteeseensa. Kuva Patrik Lindström.

– Minulla oli nukkumaan mennessä kynä ja paperia sängyn vieressä. Jos tuli joku ajatus yöllä päähän, kirjoitin sen heti ylös, Kirsi Merisalo kertoo.

Hän osallistui alkukeväällä 2021 SAK:n haastattelututkimukseen En voi tehdä työtäni niin hyvin ja huolellisesti kuin haluaisin. Tutkimuksen aikaan hän työskenteli sosiaalihuollon sovellustuen sovellusasiantuntijana Espoon kaupungilla.

Silloin hänellä oli töissä raskasta, sillä Espoon asiakastietojärjestelmä rakennettiin uudelleen. Järjestelmien käyttöönotto vaatii teknisten ratkaisujen lisäksi paljon muuta. Merisalo ja tiimi, jonka kanssa hän työskenteli, suunnitteli järjestelmää, koulutti kaikki käyttäjät ja loi ohjeita. Tällaisten järjestelmien suunnittelu vaatii lainsäädännön, sosiaalihuollon prosessien ja järjestelmän käyttäjien tuntemista. 

Valmistautumista oli paljon. Bussilla matkustaessa Merisalo luki THL:n ohjekirjaa, opetteli termejä ja prosesseja. Myös varsinaisia työtehtäviä tuli tehtyä vapaa-ajalla.

– Saldot paukkuivat tai menivät itseasiassa yli. En kehdannut edes kertoa, kuinka paljon on tehty ja ne tunnit olivat sitten vain lahja työnantajalle, Merisalo hymähtää.

Huono johtaminen ongelmana

Kun suurta käyttöönottoa tehtiin, tiimi oli osan aikaa ilman esihenkilöä. Iso muutos piti tehdä itseohjautuvasti ja lyhyessä ajassa. Järjestelmän varsinaiselle käyttöönotolle oli Merisalon mukaan varattu kuusi kuukautta aikaa. Lopulta koko käyttöönotto tehtiin kolmessa kuukaudessa. 

Koko tiimin työmäärä oli valtava ja muutokseen liittyi vaikeita asioita, jotka piti opetella. Merisalosta oli turhauttavaa, kun ei kyennyt tekemään töitään niin hyvin, kuin olisi halunnut. Merisalo puhuu myös riittämättömyyden tunteesta.

– Suurin osa meistä varmaan tulee töihin sillä ajatuksella, että haluaa hoitaa hommansa hyvin. Eihän se ole kivaa, kun sitten ei menekään hyvin, Merisalo sanoo.

Hän oli tietoinen siitä, mitä prosessin loppuunsaattaminen vaatisi: koko henkilöstön kouluttamista ja se pelotti. 

– Aina on muutosvastarintaa ja ihan syystä. Jos aikaisemmin naputeltiin paljon, nyt naputellaan vielä enemmän. On vaikea myydä sellaista asiaa, mikä toisia työllistää, hän huokaa.

Kun urakka oli valmis, puolet tiimistä vaihtoi töitä

Merisalon oli opeteltava sietämään epävarmuutta ja epämääräisyyttä. Se ei ollut lainkaan helppoa perfektionistiksi itseään luonnehtivalle Merisalolle. 

Mitä pidemmälle projekti eteni, sitä enemmän oma ahdistuminen ja riittämättömyyden tunne paisui. Merisalon oli vaikeaa hyväksyä se, ettei hän ehtinyt kirjoittaa niin hyviä ohjeita, kuin olisi halunnut. Työt ja turhautuminen työmäärään alkoivat tulla kotiin ja vaikuttaa arkeen.

– Olin kuulemma kotona kärttyisä eikä puoliso ollut siitä kovin otettu.

Kun ponnistus oli ohi, koko tiimillä oli takki tyhjänä. Osa porukasta uupui ja tiimistä vaihtui noin puolet.

– Se oli ehkä se hinta, minkä käyttöönotto meille maksoi.

Eteenpäin on ihmisen mieli

Merisalo on toiminut nyt noin kolme kuukautta uusissa työtehtävissä Espoon kaupungin lastensuojelun järjestelmäkoordinaattorina. Hän täyttää pian 60 vuotta ja kokee, että uusi työ on osoitus siitä, että hänen työpanostaan arvostetaan.

– Sain sellaisen paikan, minkä moni muukin olisi halunnut – ehkä se sitten taas hiveli ja paikkasi itsetuntoa.

Osa työtehtävistä on tuttuja, mutta osa uusia. Hän tekee edelleen osittain vanhan tiimin kanssa töitä ja tiimillä on uusi hyvä esihenkilö. Nytkin töissä on välillä kiirettä, mutta tilanne ei ole yhtä hallitsematon kuin ennen.

– Toisaalta pieni kiire kirittää ja pitää homman rydissä. En tiedä viihtyisinkö, jos olisi kauhean löysää.

Kun Merisalo nyt katsoo taakse päin, hän sanoo koko tiimin oppineen käyttöönotosta paljon.

– Uusi muutos on ihan tuossa oven takana, nyt on ainakin joitain mielessä, mitkä ehdottomasti kannattaa tehdä eri tavalla.
Aikaa uudelle muutokselle on varattu tällä kertaa vuosi kolmen kuukauden sijaan.

Silja Aunola
 

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.