Voitolla työhön
SAK:laiset ammattiliitot ovat päättäneet yhdessä varmistaa, että tällä neuvottelukierroksella liittojen kaikissa työehtosopimuksissa saavutetaan työehtoja parantavat ratkaisut ja oikeudenmukaiset palkankorotukset.

Tämän verran haluamme SAK:laisten työntekijöiden palkkojen nousevan
6 %
ensimmäisenä vuotena
4 %
toisena vuotena
10 %
yhteensä
Ammattiliitot kertovat tavoitteena olevan sekalinja eli pienimpiä palkkoja korotettaisiin euromääräisesti ja isompia palkkoja prosentuaalisesti. Ensimmäiselle vuodelle liitot tavoittelevat 6 prosentin palkankorotusta, kuitenkin vähintään 150 euroa kuukaudessa. Käytännössä tämä tarkoittaisi ensimmäisenä vuonna 150 euron palkankorotusta kuukaudessa kaikille niille, joiden kuukausipalkka on enintään 2 500 euroa. Yli 2 500 euroa kuukaudessa ansaitsevan työntekijän palkkaa korotettaisiin 6 prosentilla: esimerkiksi 2 750 euroa tienaavan palkankorotus olisi 165 euroa kuukaudessa. Toisen vuoden tavoitteena on 4 prosentin korotus, kuitenkin vähintään 100 euroa kuukaudessa.
Ammattiliitot neuvottelevat omista työehtosopimuksistaan ja palkankorotuksista työnantajaliittojen kanssa tänä talvena ja ensi keväänä.
Työntekijöiden ja työnantajien edustajat neuvottelevat eri alojen työehtosopimukset sovituin väliajoin. Iso osa sopimuksista päättyy samoihin aikoihin. Kun uusista sopimuksista neuvotellaan, kutsutaan tätä työehtosopimuskierrokseksi.
Työnantajat ovat jo vuosia käyneet neuvotteluja vahvassa koordinaatiossa ja ohjauksessa, joten myös työntekijöiden edustajat ovat tiivistäneet omia rivejään. Jokainen ammattiliitto neuvottelee oman alansa sopimuksista ja sen sisällöistä työnantajien edustajien kanssa edelleen itsenäisesti, mutta yhteistyöllä ja tuella halutaan varmistaa, että neuvottelukierroksella kaikissa työehtosopimuksissa saavutetaan työehtoja parantavat ratkaisut ja oikeudenmukaiset palkankorotukset. Työntekijät ovat sen ansainneet.
Voit seurata neuvottelutilannetta ja siihen liittyviä toimia aihetunnisteella #VoitollaTyöhön.
Tiivistetyn koordinaation tavoitteena on edistää työntekijöiden etuja yhteisrintamassa. Jokainen ammattiliitto kuitenkin päättää tavoitteistaan ja neuvottelee työehtosopimuksensa itse.
Seitsemän SAK:laista liittoa on kertonut tavoittelevansa samansuuruisia palkankorotuksia: yhteensä 10 prosentin tai vähintään 250 euron palkankorotuksia kahden vuoden aikana siten, että
- ensimmäiselle vuodelle kuuden prosentin palkankorotus tai vähintään 150 euroa lisää kuukausipalkkaan.
- toiselle vuodelle neljän prosentin palkankorotus tai vähintään 100 euroa lisää kuukausipalkkaan.
Tarve palkankorotuksille on suuri, sillä työntekijöiden ostovoima on heikentynyt merkittävästi inflaation eli hintojen nousun vuoksi. Moni on huomannut arjessa tämän siten, että palkalla saa kaupasta aiempaa vähemmän. Pieni- ja keskituloisten kuukausituloista on käytännössä leikkaantunut jopa satoja euroja.
Ostovoiman romahdus on ollut paljon suurempaa kuin edes 90-luvun lamassa. Samanaikaisesti hallitus on leikannut rajusti sosiaaliturvaa kuten esimerkiksi asumistukia, mikä on heikentänyt pienituloisten toimeentuloa entisestään.
Ammattiliittojen palkankorotustavoitteessa on huomioitu sekä ostovoimakuoppa sekä ennakoitu inflaatio. Nyt tarvitaan ripeästi oikeudenmukaisia palkankorotuksia! Lisää perusteluita voit lukea täältä.
Tämä riippuu siitä, kuinka paljon kuukaudessa tienaat. Ammattiliittojen tavoite on sekalinjainen, eli se koostuu prosenttikorotuksen lisäksi myös euromääräisestä vähimmäiskorotuksesta.
Palkankorotukset tulisivat euromääräisinä kaikille, joiden palkka on enintään 2 500 euroa kuussa. Euromääräinen vähimmäiskorotus tuo suhteessa isompia palkankorotuksia pienipalkkaisille työntekijöille. Esimerkiksi 2 000 euron kuukausipalkalla 150 euroa lisää kuukausipalkkaan tarkoittaisi tosiasiassa 7,5 prosentin palkankorotusta ensimmäisenä vuonna.
Yli 2 500 euroa kuukaudessa ansaitsevan työntekijän palkkaa taas korotettaisiin 6 prosentilla, jolloin esimerkiksi 2 750 euroa tienaavan palkankorotus olisi 165 euroa kuukaudessa.
SAK:laiset liitot ovat aina toimineet yhteistyössä työelämän parantamiseksi sekä työehtojen ja lainsäädännön kehittämiseksi. Nyt tätä yhteistyötä tiivistetään myös työehtosopimuskierroksen aikana. Liitot ovat arvioineet yhdessä työelämän tilaa sekä työehtosopimusten kehittämistarpeita ja miten erilaisiin tavoitteisiin voitaisiin päästä. SAK:laiset liitot tukevat vastavuoroisesti toinen toisiaan, jotta jokainen vuorollaan saavuttaa omat tavoitteensa.
Käytännössä koordinaatio voi tarkoittaa esimerkiksi liittojen välistä tietojen vaihtoa neuvotteluiden aikana. Työnantajien koordinaatiolla on nyt vähintäänkin yhtä vahva vastinpari.
Mukana ovat kaikki SAK:n liitot, joiden työehtosopimuskausi päättyy huhtikuun loppuun mennessä. Katso työehtoneuvottelujen tilanne tästä.
Ammattiliitot järjestävät lakkoja vauhdittaakseen työehtosopimusneuvotteluita. Muut ammattiliitot voivat tukea lakossa olevaa ammattiliittoa tukitoimilla. Tukitoimet kohdistuvat niin, että ne tukevat lakossa olevaa alaa tai kohdetta. Niillä ei saa osaksikaan pyrkiä vaikuttamaan omiin työehtoihin
Tukitoimet eli myötätuntotyötaistelutoimet ovat laillisia, kunhan tuettava lakko on laillinen. Toimet eivät saa olla uuden lainsäädännön tarkoittamalla tavalla myöskään suhteettomia. Tukilakoissa työntekijät eivät tule töihin tukeakseen jonkun toisen alan lakkoa. Saarrossa työntekijät tulevat töihin, mutta eivät käsittele lakon alaisena olevan toimialan tai yrityksen saapuvia tai lähteviä raaka-aineita tai tuotteita.

Seuraa työehtoneuvotteluja
SEL ja Sähköliitto ovat julistaneet elintarvikealoille ylityö- ja vuoronvaihtokiellon. PAM on jättänyt kaksi lakkovaroitusta kaupan alalle ja julistanut ylityö-, vuoronvaihto- ja siirtokiellot. Teollisuusliitto on alkuvuonna jättänyt viisi lakkovaroitusta teknologiateollisuuteen ja kemianteollisuuteen sekä julistanut aloille ylityö- ja vuoronvaihtokiellon. AKT, JHL, Merimies-Unioni, Sähköliitto, Rakennusliitto ja PAM tukevat Teollisuusliiton työriitaa myötätuntotyötaisteluilla. Työehtoneuvotteluja käydään myös muun muassa autoliikenteen aloilla sekä valtiosektorilla. Katso, mitkä ammattiliitot neuvottelevat parhaillaan työehdoistaan.
Uutisissa ja blogissa

- Työehtosopimukset ja sopiminen
Miksi SAK:n ammattiliitot tavoittelevat 10 prosentin palkankorotusta?
- Työehtosopimukset ja sopiminen

- Työehtosopimukset ja sopiminen
Tärkeä viesti sinulle SAK:laisen liiton jäsen
- Työehtosopimukset ja sopiminen

- Työehtosopimukset ja sopiminen
Ensimmäisellä sopimuksella on väliä
- Sopiminen
- Työehdot
- Voitolla työhön

- Työehtosopimukset ja sopiminen
SAK:n Eloranta edustajistossa: Taloutemme kestää 10 %:n palkankorotukset
- Työehtosopimukset ja sopiminen

- Työehtosopimukset ja sopiminen
Voitolla työhön – palkasta pitää jäädä rahaa kukkaroon
- Palkkaus
- Työehtosopimukset
- Voitolla työhön

- Työehtosopimukset ja sopiminen
Teollisuusliiton Riku Aalto: Palkankorotustavoitteemme on 10 prosenttia
- Työehtosopimukset ja sopiminen

- Ay-liike Suomessa ja maailmalla
SAK:laiset aktiivit: Nyt tarvitaan ostovoimaa korjaavia palkankorotuksia
- Ay-liike Suomessa ja maailmalla

#VoitollaTyöhön. Yhdessä meillä on paremmat mahdollisuudet saada aikaan hyvä neuvottelutulos kaikille SAK:laisille ammattiliitoille ja niiden jäsenille.