Väestöllinen huoltosuhde ja kokonaisveroaste antavat liian synkän kuvan Suomen tilanteesta

Suomen tulevaisuutta synkistetään kahdella harhaanjohtavalla väitteellä: työikäiset loppuvat ja verotus on jo tapissa. Kumpikaan väite ei pidä paikkaansa. Suomen hyvinvointivaltion tulevaisuus näyttää valoisammalta, kun huoltosuhdetta ja kokonaisveroastetta tarkastellaan vertailukelpoisilla mittareilla. Eläkeiän nousu helpottaa väestöllistä huoltosuhdetta, eikä kokonaisveroaste ole kansainvälisesti poikkeuksellisen korkea, kun eläkejärjestelmien erot otetaan huomioon. Suomen keskeinen tulevaisuuden kysymys ei siksi ole työikäisten määrä vaan se, kuinka suuren osan kansantalouden tuloista olemme valmiita käyttämään yhteisiin palveluihin.

Suomen hyvinvointivaltion tulevaisuudesta käytävä keskustelu pyörii usein julkisen velan ympärillä. Vähemmälle huomiolle jäävät kuitenkin kaksi pitkän aikavälin kannalta ratkaisevaa tekijää: väestöllinen huoltosuhde ja kokonaisveroaste. Juuri ne ratkaisevat, kuinka vahva hyvinvointivaltion rahoituspohja tulevaisuudessa on. Käsittelen tätä myös uunituoreessa Liberaalina Suomessa -kirjan artikkelissani.

Huoltosuhde vahvistuu, kun nouseva eläkeikä huomioidaan

Julkisessa keskustelussa syntyy helposti kuva, että väestön ikääntyminen johtaa väistämättä hyvinvointivaltion rahoituskriisiin. Tämä johtopäätös perustuu kuitenkin usein vanhakantaiseen tapaan tarkastella huoltosuhdetta. Perinteisesti työikäisiksi lasketaan 15–64-vuotiaat tai joskus 20–64-vuotiaat. Todellisuudessa työurat ovat pidentyneet ja eläkeikä nousee tulevaisuudessa, joten työikäisten joukko ei ole kiinteä ikäryhmä. Alin vanhuuseläkeikä on sidottu elinajanodotteen kehitykseen, ja vuoteen 2075 mennessä sen ennakoidaan nousevan 69 vuoteen.

Kun huoltosuhde lasketaan tavalla, joka huomioi eläkeiän nousun, kuva muuttuu olennaisesti. Eläkeiällä korjattu huoltosuhde oli heikoimmillaan aivan viime vuosina, kuten punainen yhtenäinen viiva alla olevassa kuviossa osoittaa. Vuonna 2018 sataa työikäistä kohti oli 84 huollettavaa, mutta vuoteen 2025 mennessä määrä oli laskenut jo 80:een. Kehitys jatkuu myönteisenä myös tulevina vuosikymmeninä. Vuonna 2050 eläkeiällä korjatun huoltosuhteen ennakoidaan olevan noin 68, mikä vastaa pitkälti viime vuosisadan loppupuolen alhaista tasoa. Vielä vuonna 2075 huoltosuhde olisi ennusteiden mukaan 72, siis edelleen nykyistä selvästi parempi ja aivan sama kuin vuonna 1972.

Toisin sanoen väestöllinen huoltosuhde ei ole pitkällä aikavälillä romahtamassa. Päinvastoin, suurimmat väestörakenteeseen liittyvät haasteet ovat pitkälti jo käsillä tai jäämässä taakse. Suuret ikäluokat ovat eläköityneet, ja tällä hetkellä työikäiset kantavat poikkeuksellisen suurta vastuuta eläkkeiden, palveluiden ja sosiaaliturvan rahoittamisesta. Tämä vaihe on kuitenkin väliaikainen.

Aivan toisenlaisen kuvan saa, jos väestöllistä huoltosuhdetta tarkastelee kiinteillä ikäryhmillä, kuten perinteisesti tehdään. Yllä olevassa kuviossa sininen katkoviiva osoittaa suunnilleen samankaltaista kehitystä nykyhetkeen saakka, mutta tulevaisuus näyttää selvästi harmaammalta. Perinteinen huoltosuhde paranee tulevina vuosina vain hieman, mutta kääntyy sitten nousuun ja heikkenee vuoteen 2075 mennessä merkittävästi vielä nykytasoonkin verrattuna. Ikävä kyllä julkisessa keskustelussa edelleen korostuu tämä kiinteillä ikäryhmillä määritelty huoltosuhde, vaikka se on harhaanjohtava ja aivan liian pessimistinen demografisen kestävyyden näkökulmasta.

Kokonaisveroaste on Suomessa alhainen, kun huomioidaan eläkejärjestelmät

Suomen kokonaisveroastetta pidetään usein kansainvälisesti erittäin korkeana. Tämä vertailu on kuitenkin harhaanjohtava, jos eri maiden eläkejärjestelmien erot jätetään huomioimatta. Suomessa lakisääteiset työeläkkeet kuuluvat osaksi kokonaisveroastetta. Monissa muissa maissa merkittävä osa eläketurvasta rakennetaan työmarkkinaeläkkeiden varaan, eikä niitä lasketa mukaan kokonaisveroasteeseen. Alla olevassa kuviossa olen parantanut maiden vertailukelpoisuutta huomioimalla työmarkkinaeläkkeiden vaikutuksen kokonaisveroasteeseen.

Kun työmarkkinaeläkkeet lisätään vertailuun mukaan, kuva kokonaisveroasteista muuttuu ratkaisevasti. Työmarkkinaeläkkeiden huomiointi nostaa Suomen kokonaisveroastetta vain 0,1 prosenttiyksikköä. Vastaavasti työmarkkinaeläkkeiden huomiointi nostaa kokonaisveroastetta esimerkiksi Tanskassa 7,4, Ruotsissa 4,5 ja Norjassa 3,8 prosenttiyksikköä.

Monien yllätykseksi Suomen kokonaisveroaste huomioiden työmarkkinaeläkkeet on verrokkimaiden toiseksi pienin, 41,9 prosenttia vuonna 2020. Tanskan kokonaisveroaste nousee 54,5 prosenttiin eli yli kymmenen prosenttiyksikköä Suomen yläpuolelle. Myös Ruotsi ja Norja ohittavat Suomen. Ainoastaan Saksassa on Suomea alhaisempi kokonaisveroaste.

Suomen vertailukelpoisempi kokonaisveroaste ei ole kansainvälisesti poikkeuksellisen korkea, vaan pikemminkin monia verrokkimaita matalampi. Ei olekaan ihme, että julkisten palveluiden rahoitus on haasteiden edessä, kun Suomen kokonaisveroaste on ollut vieläpä laskevalla uralla. Vuosituhannen vaihteessa kokonaisveroaste oli noin 46 prosenttia, mutta valtiovarainministeriö ennustaa sen laskevan 42 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

Neljän prosenttiyksikön pudotus kokonaisveroasteessa merkitsee noin 13 miljardia euroa pienempää tulonlähdettä. Huomionarvoista on, että julkisen talouden alijäämä liikkuu lähivuosina 13 miljardin euron luokassa. Jos kokonaisveroaste olisi pysynyt vuosituhannen vaihteen tasolla, koko julkinen alijäämä olisi jo pyyhkäisty pois.

Suomen tulevaisuuden kannalta keskeinen kysymys ei ole se, riittääkö työikäisiä ihmisiä. Eläkeiän nousun huomioiva huoltosuhde kertoo, että rahoitusvastuun kantajia on tulevaisuudessakin riittävästi. Sen sijaan ratkaisevaa on, kuinka suuren osuuden kansantalouden tuloista olemme valmiita keräämään yhteisten palveluiden rahoittamiseen. Kokonaisveroaste ei voi laskea samaan aikaan, kun hoivan, terveydenhuollon, turvallisuuden, TKI:n ja osaamisen rahoitustarpeet kasvavat.

Suomea ei uhkaa väestöllisen huoltosuhteen romahdus. Suurempi riski on se, että annamme verotuksen rapautua. Siksi keskustelun painopiste on syytä siirtää väestöpaniikista siihen, miten yhteiset palvelut rahoitetaan kestävällä tavalla myös tulevaisuudessa.

Blogikirjoitus perustuu 25.9.2026 julkaistun Liberaalina Suomessa -kirjan artikkeliin ”Hyvinvoinnin pitkän aikavälin rahoitus – väestöllinen huoltosuhde ja kokonaisveroaste”.

Kirjoittamisen apuna on käytetty tekoälyä.