Työttömyysturvan suojaosa palaa 300 euroon joulukuun alussa – osa muistakin koronapoikkeuksista päättyy

Koronaepidemian vuoksi työttömyysturvan suojaosaan sekä liikkuvuusavustukseen ja yrittäjien työttömyysturvaan tehdyt väliaikaiset muutokset päättyvät marraskuun lopussa. Sen sijaan työttömyysturvan maksamista ennakkona ja sovitellun työttömyysetuuden laskentaa koskevia helpotuksia jatketaan vuoden 2022 loppuun saakka.
17.11.2021 14:00
SAK
Kuva: Patrik Lindström

Suojaosan korotus takaisin 300 euroon

Työttömyysetuuden suojaosan korotus palaa 500 eurosta 300 euroon kuukaudessa joulukuun alussa. Suojaosa tarkoittaa sitä rahamäärää, jonka työnhakija voi ansaita ilman, että se vaikuttaa hänen työttömyysetuuteensa.

Liikkuvuusavustuksen ehdot palaavat ennalleen

Liikkuvuusavustusta voi saada työttömyysturvaan oikeutettu henkilö, joka ottaa vastaan kaukana asuinpaikastaan sijaitsevan työn tai joka muuttaa vastaavalta etäisyydeltä työn takia. Joulukuun alusta lähtien kokoaikatyön kohdalla edellytetään jälleen kolmen tunnin kestävää edestakaista työmatkaa korona-ajan kahden tunnin sijaan. Osa-aikatyön kohdalla työmatkaedellytys on ollut kaksi tuntia jo aiemmin.

Muutoksen voimaantulo riippuu työsuhteen alkamispäivästä. Liikkuvuusavustusta voi saada kokoaikatyöhön yli kahden tunnin työmatkan perusteella, jos työsuhde alkaa viimeistään 30.11.2021. Jos työsuhde alkaa 1.12.2021 tai sen jälkeen, työmatkaedellytys on kolme tuntia.

Yrittäjien laajennettu mahdollisuus työttömyysturvaan päättyy

Yrittäjien laajennettu mahdollisuus saada työttömyysturvaa päättyy marraskuun 2021 lopussa. Yrittäjät eivät enää sen jälkeen voi saada työmarkkinatukea tavallista lievemmillä edellytyksillä. Myös yritystulojen sovittelu työttömyysturvan hakijan oman ilmoituksen perusteella päättyy.

Opiskelun vaikutus lomautettujen työttömyysturvaan palaa ennalleen tammikuun alussa

Lomautettujen työnhakijoiden opintojen pää- tai sivutoimisuutta ei ole korona-aikana tutkittu TE-toimistossa eikä opiskelu ole siten vaikuttanut lomautuksen aikana maksettavaan työttömyysturvaan. Tämä poikkeus päättyy joulukuun 2021 lopussa.

Työttömyysturvan maksamista koskeva helpotus jatkuu

Työttömyysturvan maksamista koskevaa helpotusta jatketaan marraskuun 2021 lopusta vuoden 2022 loppuun saakka. Työttömyyskassa tai Kela voi maksaa hakijalle osan työttömyysetuudesta enintään kuuden kuukauden ajan ennakkona, ennen kuin se tekee päätöksen. Aiemmin ennakkona on voitu maksaa tukea kahdelta kuukaudelta. Työttömyysetuutta pitää kuitenkin edelleen hakea jokaiselle jaksolle.

Sovitellun työttömyysetuuden laskennan poikkeus jatkuu ensi vuoden ajan

Myös sovitellun työttömyysetuuden laskennan helpotus jatkuu vuoden 2022 loppuun saakka. Sovittelussa ei käytetä niin sanottua erityistä sovittelujaksoa eikä siihen liittyvää laskennallista tuloa.

Kysymyksiä ja vastauksia koronaepidemian vaikutuksista työntekijöiden oikeuksiin, työsuhteen ehtoihin ja työpaikkojen arkeen löydät tietopaketistamme.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.