Neuvotteleminen on kestävyyslaji, jossa sinnikkyys palkitaan

Työehdoista neuvotteleminen on vaikeaa. Sopimukseen pääsevät ne, jotka jaksavat yrittää vielä senkin jälkeen, kun tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin, sanoo tuore valtakunnansovittelija Nikolas Elomaa.

Valtakunnansovittelija Nikolas Elomaa ei allekirjoita väitettä siitä, että työehtosopimusneuvottelut olisivat muuttuneet poikkeuksellisen vaikeiksi viime vuosina. Hän sanoo, että työehdoista neuvotteleminen on lähtökohtaisesti aina vaikeaa.

– Neuvottelijat eivät ehkä enää nykyään tunne toisiaan niin hyvin kuin aiemmin ja vaihtuvuus on lisääntynyt. Se voi vaikeuttaa luottamuksen syntymistä, mikä on neuvottelemisessa tärkeää, Elomaa pohtii.

Nikolas Elomaa aloitti valtakunnansovittelijana elokuun alussa ja on jo ehtinyt sovitella pitkään kestänyttä ammattikorkeakoulujen opettajien työriitaa.

– Ennen toimihenkilöt eivät juuri lakkoilleet, mutta nykyään vaikeimmat väännöt tunnutaan käyvän toimihenkilöaloilla, Elomaa sanoo.

Nikolas Elomaa siirtyi valtakunnansovittelijaksi Finanssivalvonnan johtavan asiantuntijan tehtävästä. Sitä ennen hän toimi lähes kymmenen vuotta työeläkevakuuttajia edustavan TELAn edunvalvontajohtajana.

– Eläkepolitiikassa ja työeläkkeiden edunvalvonnassa on todella monia toimijoita omine intresseineen. Työmarkkinapolitiikka on paljon suoraviivaisempaa ja selkeämpää. Neuvottelemassa on kaksi osapuolta omine tavoitteineen.

Ennen TELAan siirtymistään Elomaa työskenteli SAK:ssa edunvalvontajohtajana ja tätä ennen Palvelualojen ammattiliitossa PAMissa.

– Omasta taustastaan ei tietenkään pääse irti. Ymmärrän hyvin palkansaajapuolen kipukohdat neuvottelutilanteissa, mutta valtakunnansovittelijan täytyy ymmärtää molempien osapuolien huolia.

Elomaa on ollut 13 vuotta poissa työmarkkinakuvioista. Hän arvioi, että se saattaa olla etu, joka auttaa hahmottamaan kokonaiskuvaa ja rakentamaan luottamuksellista suhdetta niin työnantaja- kuin työntekijäpuoleen.

Uusi laki työriitojen sovittelusta on tulkinnanvarainen

Kulunut hallituskausi on ollut palkansaajille miinusmerkkinen: Hallitus on muuttanut lakko- ja työlainsäädäntöä työnantajien toiveiden mukaisesti. Tämä on merkinnyt palkansaajien aseman heikentymistä. Myös työriitojen sovittelua koskevaa lakia muutettiin niin, että niin sanotun yleisen linjan merkitys vahvistui ja valtakunnansovittelijan liikkumavara sovittelussa kapeni.

Yleisellä linjalla tarkoitetaan talousraamia, jonka sisällä eri alojen palkankorotuksista sovitaan. Palkankorotusten yleisen linjan määrittelee yleensä ala, joka tekee neuvottelukierroksella ensimmäisen työehtosopimuksen. Usein ensimmäisen sopimuksen on neuvotellut vientiteollisuutta edustava teknologiateollisuus.

Nikolas Elomaa on lukenut uutta lakia ja sen perusteluosiota tarkkaan. Hänen mielestään laki ei tuo sovittelutoimintaan järisyttävää muutosta. Sovittelijan kädet eivät ole niin sidotut kuin hallitusohjelmakirjauksessa.

– Laki on muuttunut hallituksen alkuperäisistä suunnitelmista. Nyt se on varsin tulkinnanvarainen, Elomaa sanoo ja muistuttaa, että päänavauksessa syntynyt yleinen linja on ohjannut työehtosopimusneuvotteluja ja palkankorotusten tasoa joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta jo pitkään.

Uudistetulla lailla on merkitystä, jos liitto lähtee hakemaan valtakunnansovittelijalta yleistä linjaa korkeampia palkankorotuksia. Sellaiseen sovittelijalla ei ole mahdollisuutta ilman laissa määriteltyjä perusteita. Osapuolet voivat kuitenkin keskenään sopia yleistä linjaa korkeammista korotuksista.

Neuvottelijoilla oltava liikkumavaraa

Työnantajapuoli on jo pitkään koordinoinut tiukasti keskenään työehtosopimusneuvotteluja. Näin on käytännössä estetty, että yksittäinen ala voisi sopia muita korkeampia palkankorotuksia. Viime sopimuskierroksella SAK:laiset liitot puolestaan asettivat yhteisen palkankorotustavoitteen ja koordinoivat sen edistämistä.

Onko tiukka koordinaatio valtakunnansovittelijan kannalta hyvä vai huono asia? Nikolas Elomaa korostaa, että neuvottelijoilla pitäisi aina olla neuvotteluissa liikkumavaraa. Silloin on mahdollista tehdä kompromisseja ja saada aikaan sopimus, joka on kaikkien näkökulmasta tyydyttävä.

– On tärkeää, että neuvottelijalla on omien taustajoukkojensa luottamus, vaikka neuvottelija joutuukin aina ”myymään” neuvottelutuloksen omilleen.

Sinnikkyys ratkaisee

Työehtosopimusneuvotteluissa tavoite on, että sopimukseen päästään ilman valtakunnansovittelijan apua. Jos sovittelijan luo päädytään, neuvotteluissa on jo epäonnistuttu ja tilanne on solmussa, Nikolas Elomaa sanoo.

Hänen mukaansa sovittelijalta kannattaa pyytää apua siinä vaiheessa, kun on jo yritetty keskenään tosissaan ja on riittävästi painetta sovun aikaansaamiseen.

– Työehtosopimusneuvotteluissa ei ole kyse toisen osapuolen voittamisesta. Selkävoitot eivät ole hyvä asia, ne yleensä löytää edestään.

Osapuolilta tarvitaan halua ja kykyä tehdä kompromisseja ja ennen kaikkea sinnikkyyttä. Pitää jaksaa yrittää vielä silloinkin, kun tekisi mieli heittää hanskat tiskiin.

Elomaa korostaa, että sovittelija ei voi pakottaa sopimaan vaan ajan sopimiseen pitää olla ”kypsä”. Sen takia sovittelijan ei kannata antaa sovintoesityksiä ikään kuin viran puolesta vaan vasta sitten, kun tilanne on kypsynyt sellaiseksi, että sovinto on aidosti mahdollinen.

Seuraava neuvottelukierros käynnistyy syksyllä 2027. Valtakunnansovittelijan toimistossa Sörnäisissä toivotaan, että ruuhkaa ei tule. Tilatkin ovat pienemmät kuin aiemmin Bulevardilla Helsingin keskustassa.

Teksti Pirjo Pajunen