Ihmiskaupan uhreilla yli 200 000 euron palkkasaatavat
Ihmiskauppaa, kavalluksia ja pahoinpitely. Tällaista paljastui Pohjanmaalla toimineen muovialan yrityksen toiminnasta. Nyt omistajat ovat vankilassa ja määrätty maksamaan tuntuvia korvauksia. Palkat jäävät valtion maksettavaksi.
Pohjanmaalla toiminut vietnamilaisvetoinen yritys on tuomittu maksamaan entisille työntekijöilleen maksamatta jääneitä palkkoja yli 200 000 euron edestä. Käytännössä kulut lankeavat yhteiskunnan maksettavaksi, koska yritys ei enää toimi ja se on maksukyvytön. Työntekijät olivat vietnamilaisia ihmiskaupan uhreja.
Uusikaarlepyyläiselle muovialan yritykselle Nykarleby MTA-Montering Ab:lle maksettavaksi määrättyyn summaan sisältyy korvauksia yli- ja sunnuntaityöstä ja viikkolevosta, samoin työajan lyhentämiskorvaukset sekä lomakorvaukset. Käräjäoikeus antoi tuomion tiistaina.
SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehdon mukaan tämä on karu esimerkki siitä, miten työriisto on kannattavaa liiketoimintaa.
– Juttu osoittaa, että Suomessa on yhä törkeämpiä työelämän väärinkäytöksiä, Lehto toteaa.
Lehdon kokemuksen mukaan ihmiskauppatuomio on poikkeuksellinen.
– Sen sijaan palkkoja jää usein maksamatta erilaisia summia. Alipalkkaukseen pitäisi ylipäätään puuttua paljon tiukemmin.
Ihmiskaupasta tuomio jo aiemmin
Toukokuussa käräjäoikeus tuomitsi saman yrityksen vietnamilaiset omistajat kahdeksi ja puoleksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen ihmiskaupasta. Uhreiksi joutuneet yli 20 vietnamilaista työntekijää ovat SAK:laisen TEAMin jäseniä. Tuomiosta on valitettu, ja asian käsittely jatkuu hovioikeudessa ensi huhtikuussa.
Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi keväällä omistajat maksamaan korvauksia törkeästä kavalluksesta yhteensä vajaat 200 000 euroa. Kavallukset tapahtuivat pankkitilien kautta. Kielitaidottomille työntekijöille avattiin palkkatilin lisäksi toinen pankkitili, jonne omistajat siirsivät työntekijöidensä varoja.
Kaikki ihmiskaupan uhrit saivat kärsimyksistään korvauksia. Summat vaihtelevat 5 000 eurosta 30 000 euroon.
Koko tapahtumavyyhti sai alkunsa vuonna 2009, kun Nykarleby MTA-Montering Ab:n omistajan poika kohteli väkivaltaisesti töistä myöhästynyttä työntekijää. Poliisi tutki asiaa aluksi pahoinpitelynä, mutta pian kaiken takaa alkoi paljastua isompi ihmiskauppavyyhti. Omistajan poika tuomittiin käräjäoikeudessa pahoinpitelystä sakkoihin.