Tutustu työelämän ammattilaisiin
SAK:n ammattiliitoissa on yhteensä noin 800 000 jäsentä. He ovat muun muassa lastenhoitajia, matkustamohenkilöstöä, linja-autonkuljettajia, tarjoilijoita, vartijoita, rakennustyöntekijöitä, paperiteollisuuden prosessinhoitajia, sähköasentajia ja tanssijoita.

Esittelemme noin kerran kuukaudessa SAK:n ammattiliittojen jäseniä ja heidän työtään. Tutustu ammattilaisiimme!
Videot on tekstitetty suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Löydät tekstitykset videon asetuksista (hammasrataspainike).
Voit katsoa kaikki videot myös Youtuben soittolistalta.
Anton Manninen (30 v.)
- Vastaava kodinhoitaja Topakka emäntä -yrityksessä.
- Palvelualojen ammattiliitto PAMin jäsen.
”Liityin PAMiin jo ennen tätä työpaikkaa. Suosittelen liittoa muillekin – mitä enemmän meitä jäseniä on, sitä parempaa palvelua saamme ja sitä enemmän on vaikutusmahdollisuuksia työhön. Olen suositellut jäsenyyttä ja saanut ainakin yhden työkaverin myös liittymään ammattiliittoon. Olen aktiivinen PAMin nuorisotoiminnassa ja käynyt paljon SAK:n nuorten tapahtumissa. Niiden kautta olen saanut paljon uusia tuttavuuksia ja kavereita.”
Elisa Kivinen (34 v.)
- Hanketyöntekijä Kulttuuripaja Mansikassa Imatralla. Mansikka on osa Etelä-Suomen Klubitalot ESKOT ry:n toimintaa. Se edistää mielenterveyskuntoutujien ja psykososiaalista tukea tarvitsevien asemaa seitsemällä paikkakunnalla.
- Ammattiliitto JHL:n (Julkisten ja hyvinvointialojen liitto) jäsen.
”Opiskeluajoista asti on ollut selvää, että kuulun liittoon. Aiemmissa työpaikoissa on ollut tilanteita, jotka eivät ole menneet ihan työelämän pelisääntöjen mukaisesti. Niistä sisuuntuneena on lähtenyt tarve puolustaa omia, mutta myös työkaverien oikeuksia. Ketutus on aika voimakas elementti, joka saa toimimaan. Olen ollut mukana Kaakkois-Suomen alueen nuorten toiminnassa ja sen myötä lähtenyt edustamaan aluetta JHL:n nuorisofoorumiin. Minulla on liiton edustajistossa läsnäolo- ja puheoikeus.”
Roope Rasi (29 v.)
- Rajatarkastajana Helsinki-Vantaan lentokentällä. Töissä Rajavartiolaitoksella vuodesta 2021.
- Kuuluu Rajaturvallisuusunioni RTU:hun.
”Olen RTU:n Suomenlahden paikallisyhdistyksen puheenjohtaja. Jos virkaehtosopimusneuvottelut menevät jäihin ja pitää ryhtyä lakkoon, suuri järjestäytymisaste on paras keino antaa työnantajalle painetta sopimiseen. Meidän työssämme on tärkeää saada oikeudellista apua liitosta, jos joutuu virkatehtävissä käyttämään voimaa ja joutuu siitä haastetuksi.”
Vilma Jää (29 v.)
- Muusikko-säveltäjä. Oma yritys Jäähile Oy vuodesta 2023. Yrityksen toimialaa ovat esiintyminen, musiikin säveltäminen, sanoittaminen, sovittaminen ja tuottaminen sekä oheistuotteiden myynti ja markkinointi.
- Kuuluu Muusikkojen liittoon.
”Olen Muusikkojen liitossa rivijäsenenä. Tärkeää liittoon kuulumisessa on lakiavun saaminen, ja sitä olen käyttänytkin.”
Satu Holm (30 v.)
- Tulliylitarkastaja ja talousrikostutkija, työskennellyt Tullissa vuodesta 2019 lähtien.
- Tulliliiton jäsen.
”Liiton jäsenyys on tavallaan osa työnkuvaa. Kun nykymaailman tilanne on mikä on, liitto on tarjonnut paljon sellaista yleistä tukea ja turvaa. Hyödynnän paljon liiton tarjoamia etuja, kuten kulttuuritukea. Esimerkiksi teatteri ja museot tarjoavat hyvää tasapainoa työlle.”
Marko Koivuranta (38 v.)
- Rullapakkaaja. Työskennellyt vuodesta 2009 Walki Oy:n Valkeakosken tehtaalla, joka valmistaa pakkausmateriaaleja ja rakennusteollisuuden tuotteita.
- Paperiliiton jäsen.
”Paperialalla järjestäytyminen on perinteisesti ollut vahvaa. Jo ensimmäisessä työharjoittelussa meidät kävelytettiin pääluottamushenkilön koppiin kirjoittamaan jäsenhakemusta. Olen ammattiosastomme puheenjohtaja, tehtaan varapääluottamushenkilö ja osaston luottamushenkilö.”
Essi Lappalainen (40 v.)
- Liikenneohjaaja Fintraffic Raide Oy:n Oulun toimipisteessä vuodesta 2013.
- Kuuluu Rautatiealan Unioniin RAU:hun.
”Meille tarvittiin tiettyä kulttuurinmuutosta, ja lähdin siksi mukaan liiton toimintaan. Olen ollut kahdeksan vuotta muun muassa luottamusmiehenä, varaluottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna. Työelämässä tärkeintä on oikeudenmukaisuus. Saamme kehitettyä esimerkiksi työhyvinvointia parhaiten yhdessä työnantajan kanssa ja uskon, että yhteistyö on se, millä asiat ratkaistaan parhaiten.”
Rebecca Toivonen (30 v.)
- Matkustajapalveluvirkailija ja gate coordinator, työskennellyt maapalveluyhtiö Aviatorilla 12 vuotta.
- Ilmailualan Unionin IAU:n jäsen.
“Olen ollut neljä vuotta osaston luottamusmies. Meillä on hyvä järjestäytymisaste, ja vaikka olemme pieni, olemme hyvin aktiivinen liitto, jolla on paljon vaikutusvaltaa. Jäsen saa meiltä apua kaikkiin tilanteisiin, kuten esimerkiksi palkanmaksun oikeellisuuden setvimiseen. Harrastan vapaa-ajalla esimerkiksi partiota, ja olen opetellut vastuunottoa 15-vuotiaasta saakka.”
Joona Natunen (25 v.)
- Lajittelija. Työskennellyt vuodesta 2020 Postin logistiikkakeskuksessa Vantaalla.
- Posti- ja logistiikka-alan unionin PAUn jäsen.
”Liittoon kuulumalla olen saanut apua esimerkiksi palkka-asioiden ja eri työnkuvien selvittelyssä. Olen ollut mukana liiton talvipäivillä ja työhuonekunnan kokouksissa, joissa puidaan työntekijöiden ajankohtaisia asioita.”
Jemina Lindqvist (23 v.)
- Töissä Finnlinesilla vuodesta 2019. Tehnyt puolimatruusin ja matruusin töitä. Tällä hetkellä hyttikorjaajana M/S Finnmaidilla.
- Merimies-Unionin jäsen
”Luotan siihen, että Merimies-Unioni pitää huolta palkoistamme ja oikeuksistamme. En ole osallistunut kovin aktiivisesti liiton toimintaan, mutta luen kyllä jäsenlehteä ja pidän esimerkiksi kesämökin vuokrausta hyvänä jäsenetuna.”
Tatu Alari (24 v.)
- Vanginvartija Turun Saramäen vankilassa vuodesta 2022
- Vankilavirkailijain liiton jäsen
“Kuulun liittoon, koska asioiden yhdessä hoitaminen on järkevää niin meidän kuin työnantajan kannalta. Olemme korkean turvallisuusluokituksen vankila, senkin takia tarvitaan yhteispeliä. Omalta luottamusmieheltä saadaan hyvin tukea yhdellä puhelinsoitolla, jos tarvitsee kysyä vaikka palkka-asioista.”
Jonne Lähde (31 v.)
- Turvalaiteasentaja, rautateillä vuodesta 2014
- Sähköliiton jäsen
“Liityin itse liittoon jo opiskellessa, ja nyt olen hoitanut luottamusmiehen tehtäviä kolme vuotta. Meidän työporukan järjestäytymisaste on sata prosenttia. Olisi aika ikävää olla neuvottelemassa asioista ihan yksin. Nykyinen hallitus yrittää hajottaa ja hallita, mutta ammattiliittojen vahvuus syntyy hyvistä työehtosopimuksista, neuvotteluista ja yhteisöllisyydestä.”
Jose Piironen (28 v.)
- LVI-asentaja Lämpökarelia Itä-Suomi Oy:llä vuodesta 2017
- Rakennusliiton jäsen
“Jo nuorempana oli selvää, että ollaan missä töissä vaan, sen alan liittoon kannattaa kuulua. Olen ammattiosaston puheenjohtaja ja liiton valtuuston ja nuorisotyöryhmän jäsen sekä yrityksen luottamusmies. Liitosta voi saada jäsenenä irti todella paljon lomaeduista alkaen, ja jäsenyys toimii myös työelämän vakuutuksena työttömyysturvan kautta.”
Riikka Hirvonen (40 v.)
- Elintarviketyöntekijä Linkosuon leipomossa Kangasalla 2000-luvun alusta lähtien
- Suomen Elintarviketyöläisten Liiton SEL:n jäsen
”On tärkeää, että liitto neuvottelee työehtosopimukset ja on meidän tukenamme kaikissa asioissa. Olen itse myös työsuojeluvaltuutettu. Saan käyttää tehtävään puolitoista päivää kuukaudessa, mutta akuutit asiat hoidetaan heti, jos ihmiset kysyvät jotain. Ei mun sielu anna myöten sanoa kellekään, että nyt ei ole työsuojeluvaltuutettupäivä.”
Henri ”Henkka” Lindeman (39 v.)
- Videokuvaaja. Vuoden 2024 alusta itsensätyöllistäjä Revo Filmissä, joka tuottaa virtuaalista sisältöä yhdistyksille ja yrityksille.
- Kuuluu Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liittoon (Teme).
”Olen aktiivinen liiton tapahtumissa ja kuulun myös SAK:n edustajistoon. Minulle liitto on kuin toinen perhe. Se on yhteisö, josta saa ystäviä, tukea ja turvaa. Teme järjestää paljon freelancereille suunnattuja tes-seminaareja, joista saa vinkkejä alalla toimimiseen.”
Ella Jaakkola (25 v.)
- Töissä prosessoijana piikiekkoja valmistavassa Okmetic Oy:ssa vuodesta 2020.
- Teollisuusliiton jäsen
”Olen ammattiosaston puheenjohtaja ja osastoni varaluottamusmies. Luottamustehtävät tuovat työhöni mielenkiintoista sisältöä ja onnistumisen tunteita, kun pystyy auttamaan ihmisiä. Pidän tärkeänä, että liitto turvaa meille ne oikeudet, jotka työntekijöille kuuluvat.”
Ville Ruotsalainen (35 v.)
- Lähihoitaja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella vuodesta 2022
- Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n jäsen
”Itse olen aina kuulunut ammattiliittoon, koska ne ajavat työntekijöiden oikeuksia. Itsekin olen saanut apua aikoinani erityisesti palkka-asioissa. Kun lisien kanssa oli epäselvyyttä, sain liiton avulla minulle kuuluvat isot summat perittyä työnantajalta.”
Berivan Suleiman (29 v.)
- Vartijan töitä turvallisuusalan yrityksessä vuodesta 2020
- Valittu Vuoden pakolaiseksi vuonna 2023
- Palvelualojen ammattiliiton PAMin jäsen
”Olen ylpeä itsestäni, kun saan hyvää palautetta ihmisiltä, joita olen voinut auttaa. Esimerkiksi Kelalla käy paljon vanhuksia, joita olen neuvonut ja jotka ovat kehuneet toimintaani. Vartijan työssä olen oppinut luottamaan enemmän itseeni.”
Sami Tukiainen (34 v.)
- Linja-autonkuljettaja Länsilinjat Oy:llä vuodesta 2022
- Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton AKT:n jäsen
”Olen työpaikan työsuojeluvaltuutettu. Haluan olla ihmisen puolella ja on mukavaa, että ihmiset jaksavat työssään. Jos pystyn sitä tukemaan, se on mulle kuin lottovoitto. Työnantajakin ymmärtää, että jos henkilöstö voi hyvin, yrityskin voi hyvin.”

Etsi oma ammattiliittosi
Ammattiliitto auttaa, kun tarvitset tukea työelämässä. Liitot.fi-palvelussa voit hakea sopivaa ammattiliittoa toimialan mukaan tai työpaikkasi nimellä. Löydä oma ammattiliittosi ja liity jo tänään!

