Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Blogikirjoitukset Blogikirjoitukset Harrin lista: Näin Suomesta sa…

Blogikirjoitukset

Harrin lista: Näin Suomesta saadaan parempi paikka asua, tehdä työtä ja yrittää

Muutamat henkilöt ovat aikojen saatossa esittäneet erilaisia listoja, joiden tarkoituksena on ollut saada Suomi parempaan iskuun. Lähihistoriasta muistetaan muun muassa (Raimo) Sailaksen ja Liisan (Jaakonsaari) listat.

Esitän nyt omissa nimissäni kymmenen kohdan listan, jolla Suomesta saataisiin mielestäni oikeudenmukaisempi ja parempi paikka asua, tehdä työtä ja yrittää. Saattaa olla, että ainakin osa lukijoista kokee listani wahlroosimaisen ylimielisenä tai ehkä jopa harkimolaisen ärsyttävänä.

Harrin lista

  1. Yritysten ja muiden työnantajien on lisättävä työntekomahdollisuuksia, jotta nykyistä useampi työtön saisi työpaikan.
  2. Kokonaisveroaste ei saa missään taloustilanteessa laskea alle 43,210 prosentin.
  3. Yli 100 000 euroa vuodessa ansaitseville on määrättävä vuosittainen 24 tunnin yhteiskuntapalvelu (vrt. kikyn työajan pidennys), jonka aikana he tutustuvat tavallisten ihmisten – palkansaajien, työttömien, eläkeläisten, sairaiden, nuorten jne. – arkeen.
  4. Tupakan ja alkoholin verotusta on nostettava 100 prosentilla.
  5. Venäjällä ei saa turhaan pelotella eikä Ruotsia saa turhaan kehua.
  6. Suomalaisen yhteiskunnan suurimmaksi turvallisuusuhaksi todettuun syrjäytymiseen, sen vähentämiseen on osoitettava enemmän rahaa.
  7. Sekä vähemmistöjä että enemmistöjä on ymmärrettävä.
  8. Liikuntaan ja urheiluun on panostettava, vaikka Harry Harkimo onkin samaa mieltä.
  9. Jokainen saa Suomessa ansaita kuinka paljon tahansa, kunhan se tapahtuu voimassa olevien lakien, sopimusten ja muiden säädösten mukaan.
  10. SAK:sta saa esittää erilaisia mielipiteitä, mutta erityistä haittaa ei olisi, jos faktat olisivat kohdallaan.

Verrattuna Sailaksen ja Liisan leikkauslistoihin oman listani viritys – ainakin omasta mielestäni – on ihmisläheisempi, yhteiskunnallista kahtiajakautumista vähentävä.

Harri Järvinen
Kirjoittaja on SAK:n yhteyspäällikkö

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Kouvolan Sanomissa 5. helmikuuta 2018