Yrityksillä liikaa vaikutusvaltaa Euroopan komissiossa
Ammattiliitot vaativat Euroopan komission tulevaa puheenjohtajaa Jean-Claude Junckeria puuttumaan yritysten yliedustukseen komission lainsäädäntötyössä.
Liittojen mukaan yritysmaailman intressit korostuvat liikaa asiantuntijaryhmissä, joita komissio käyttää apunaan. Ryhmien paikoista yrityksillä on yli 53 prosenttia, kun esimerkiksi ammattiliittojen edustus ei ole noussut koskaan yli 14 prosentin.
Suomalaisten palkansaajajärjestöjen Brysselin-edustuston FinUnionsin johtaja Pekka Ristelä muistuttaa, että nykyinen ryhmiä koskeva sääntely on riittämätöntä.
– Komissiolla on hyvä tarkoitus kuulla tahoja, joita tuleva lainsäädäntö koskettaa. Tarkoitus kääntyy päälaelleen, jos eri tahoja ei kuulla tasapuolisesti. Tekniseltäkin kuulostavat asiantuntijaryhmät voivat vaikuttaa vahvasti siihen, kenen etu lain valmistelussa eniten painaa.
Vaatimuksen takana ovat Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY, Euroopan julkisten palvelujen ammattiliittojen federaatio EPSU, palvelualojen eurooppalainen ammattijärjestö UNI Europa sekä Corporate Europe Observatory -järjestö CEO.