Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Ylen ykkösessä puhutaan lauant…

Kaija Kallinen

Uutinen

Ylen ykkösessä puhutaan lauantaina työuraeläkkeestä

Ylen Radio 1:ssä puhutaan lauantaina uudesta työuraeläkkeestä. Mukana keskustelussa on SAK:n eläke- ja työura-asioiden päällikkö Kaija Kallinen.

Ajankohtaisen Ykkösen lähetys 4. lokakuuta alkaa kello 12.15. Kaija Kallisen lisäksi työura- ja muistakin eläkkeistä on puhumassa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimusohjaaja Niku Määttänen.

Noin puoli tuntia kestävä keskustelu on kuunneltavissa myös Radio Ykkösen nettipalvelun kautta.

Työuraeläke kuormittavaa työtä tehneille

Uudesta työuraeläkkeestä sovittiin eläkeratkaisun yhteydessä. Fyysisesti tai henkisesti kuormittavan ja pitkän työuran tehneillä on vuodesta 2017 lähtien mahdollisuus hakea työuraeläkettä. Eläkkeen ikäraja on 63 vuotta.

Työuraeläkkeen hakijalla on oltava takanaan työuraa vähintään 38 vuotta.

Tehtävien kuormittavuus arvioidaan suhteessa mahdollisuuteen selviytyä nykyisessä työssä. Työuraeläkettä on haettava viimeistään vuoden kuluttua työsuhteen päättymisestä.