Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Vuorotteluvapaa muuttuu – korv…

Uutinen

Vuorotteluvapaa muuttuu – korvaus ja pituus ennallaan

Vuorotteluvapaata koskevat muutokset tulevat voimaan syyskuun alussa. Muun muassa vuorotteluvapaalle jäävän työhistoriaehto pitenee 10:stä 16 vuoteen.

Sinikka NäätsaariSAK:n sosiaaliasioiden päällikkö Sinikka Näätsaari uskoo vuorotteluvapaan suosion jatkuvan työhistoriavaatimuksen pidentämisestä huolimatta. Jo nyt vapaalle jäävistä valtaosa on yli 50-vuotiaita.

– Vuorotteluvapaa tarjoaa uudistuksen jälkeenkin pitkään työelämässä olleille hengähdystauon tai mahdollisuuden esimerkiksi opiskeluun tai omaisen hoitamiseen. Tauon avulla työntekijä voi edistää työssä jaksamistaan tulevaisuudessa.

Myös vuorottelusijaista koskevat ehdot kiristyvät syyskuun alussa. Jatkossa sijaiselta vaaditaan yhteensä kolmen kuukauden työttömyysaika sijaisuutta edeltäviltä 14 kuukaudelta. Pidempää ehtoa ei kuitenkaan sovelleta alle 25-vuotiaisiin tai vastavalmistuneisiin alle 30-vuotiaisiin, ei myöskään yli 55-vuotiaisiin työttömiin työnhakijoihin.

– Työttömyysehtojen kiristäminen saattaa vaikeuttaa sijaisen löytymistä sellaisilla aloilla, joilla on hyvä työllisyystilanne. Sijaista ei kuitenkaan tarvitse palkata juuri siihen tehtävään, josta on jääty vuorotteluvapaalle, Näätsaari muistuttaa.

Vuorotteluvapaalta ei uudistuksen voimaantulon jälkeen voi enää siirtyä suoraan vanhuuseläkkeelle. Nykyisten vanhuuseläkkeen ikärajojen mukaan vuorotteluvapaalle ei voi jäädä sen kalenterikuukauden jälkeen, jonka aikana työntekijä täyttää 60 vuotta. Yläikäraja koskee vuonna 1957 tai sen jälkeen syntyneitä.

Korvaus ja pituus lähes ennallaan

Vuorottelukorvaukset pysyvät uudistuksessa ennallaan. Korvaus on 70 prosenttia siitä työttömyyspäivärahasta, johon vuorottelija olisi oikeutettu työttömänä ollessaan. Jos vuorottelijalla on takanaan vähintään 25 vuoden työhistoria, vuorottelukorvauksen määrä on 80 prosenttia työttömyyspäivärahasta.

Vapaan pituuskaan ei merkittävästi muutu. Vuorotteluvapaan kesto voi jatkossa olla vähintään 100 ja enintään 360 päivää.

Jos vuorotteluvapaasta on sovittu ennen syyskuuta, noudatetaan siihen nykyisiä sääntöjä. Vapaa on siinä tapauksessa kuitenkin aloitettava ennen tämän vuoden loppua.

Maan hallitus päätti kiristää vuorotteluvapaan ehtoja rakennepoliittisessa ohjelmassa syksyllä 2013. Vuorotteluvapaan uudistuksesta neuvoteltiin viime talven ja kevään aikana työ- ja elinkeinoministeriön asettamassa kolmikantatyöryhmässä. SAK ja muut palkansaajajärjestöt saivat työryhmässä lievennyksiä osaan hallituksen kiristysesityksistä.

Vuorotteluvapaan uusien ehtojen vaikutuksia ja niihin liittyvien tavoitteiden toteutumista arvioidaan syksyllä 2016.