Vesa Saarisesta Oulun aluejohtaja
SAK:n tasa-arvosihteeriksi Marja Erkkilä
SAK:n hallitus valitsi tänään Oulun aluejohtajaksi Vesa Saarisen, joka toimii tällä hetkellä Oulun kunta-alan yhteisjärjestön päätoimisena pääluottamusmiehenä.
Vesa Saarisella (45 v.) on monipuolinen kokemus toiminnasta ay-liikkeen valtakunnallisella ja alueellisella tasolla. Uudessa tehtävässään Saarinen haluaa erityisesti panostaa ammatilliseen paikallisjärjestötoimintaan. Saarisen mukaan paikallisjärjestöjen toiminta-alueiden luontevin vaihtoehto olisivat seutukunnat.
Vaikka Oulun seutu elääkin tällä hetkellä voimakasta talouskasvun aikaa, on Saarinen huolissaan kehityksen epätasaisesta kohdistumisesta:
– Oulun seutu jakautuu tällä hetkellä selkeästi kasvukeskuksiin ja taantuviin kuntiin, mikä aiheuttaa molemmille ongelmia. Myös kasvukeskusten ulkopuoliset alueet on saatava kehitykseen mukaan. Olisi myös huolehdittava siitä, ettei kasvu jää pelkästään tietotekniikka-alan varaan, vaan elinkeinorakenne pysyy monipuolisena, vaatii Saarinen.
Vesa Saarinen on Oulun kunta-alan yhteisjärjestön hallituksen puheenjohtaja ja Kunta-alan ammattiliiton KTV:n hallituksen jäsen. Lisäksi Saarinen toimii Oulun ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän hallituksen puheenjohtajana ja Oulun sosialidemokraattisen työväenjärjestön puheenjohtajana.
Saarinen aloittaa SAK:n Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluepalvelukeskuksen aluejohtajana 1.6.2001. Oulun nykyinen aluejohtaja Seppo Partinen jää eläkkeelle heinäkuussa 2001.
Marja Erkkilä valittiin SAK:n uudeksi tasa-arvosihteeriksi
SAK:n hallitus valitsi tänään myös uuden tasa-arvosihteerin. Tasa-arvosihteeriksi valittiin suunnittelija, tasa-arvokonsultti Marja Erkkilä (47 v.) SAK:n koulutus- ja tutkimustiimistä. Erkkilä aloittaa tasa-arvosihteerinä 1.5.2001, kun SAK:n nykyinen tasa-arvosihteeri Riitta Partinen jää eläkkeelle.
Marja Erkkilä on työskennellyt SAK:ssa vuodesta 1984 lähtien. Hänen vastuullaan ovat olleet mm. SAK:n jäsentutkimukset sekä tasa-arvokoulutukseen ja -konsultointiin liittyviä tehtäviä.