
Anu-Tuija Lehto
Velvoite puuttua syrjintään työpaikoilla terävöityy
SAK kiittää uuden yhdenvertaisuuslain sisältöä. Uudistuksen tarkoituksena on vahvistaa yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää koko yhteiskunnassa ja työelämässä.
Työnantajalle tulisi velvoite kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota työntekijöiden yhdenvertaiseen kohteluun.
– Valvonta tehostuisi ja eri syrjintäperusteet, kuten ikään, etniseen alkuperään tai seksuaaliseen suuntautuneisuuteen liittyvät syyt asettuisivat samaan asemaan lain edessä, toteaa SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehto.
Velvoitteen toteutumiseksi 30 työntekijän työpaikoilla pitäisi laatia yhdenvertaisuussuunnitelma. Henkilöstön edustajien tiedonsaantioikeutta lisättäisiin. Heillä olisi jatkossa oikeus saada tietoja työnantajan toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi.
– Oikeuksien toteutuminen on tärkeää. Valvontaa tehostettaisiin siten, että työelämän yhdenvertaisuutta valvovalle työsuojelupiirille tulisi enemmän keinoja puuttua syrjintään.
Käytännössä vähemmistövaltuutettu muuttuisi yhdenvertaisuusvaltuutetuksi ja hänelle tulisi toimivaltaa myös työelämässä.
Perusteettomat palkkaerot syyniin
Lakiuudistuksen myötä luottamusmiesten asema tasa-arvosuunnitelman teossa vahvistuisi. Samalla siihen liittyvän palkkakartoituksen säännökset täsmentyisivät. Työantajan velvollisuus kitkeä perustotottomia palkkaeroja lisääntyisi.
Myös sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeudet kirjattaisiin selkeämmin lakiin.
– On hyvä, että tasa-arvolakia uudistetaan samalla ja valmista saatiin tämän hallituskauden aikana. Tasa-arvoinen palkkaus on olennaista työelämän tasa-arvossa, painottaa SAK:n tasa-arvovastaava Tapio Bergholm.
Hallitus antoi esityksen uudesta yhdenvertaisuuslainsäädännöstä eduskunnalle tänään torstaina. Lainsäädäntöuudistusta on valmisteltu oikeus-, sosiaali- ja terveys- sekä työ- ja elinkeinoministeriön toimesta.