Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset VAKL: WTO:n kokous kaatui vähä…

Uutinen

VAKL: WTO:n kokous kaatui vähäosaisten tarpeiden ylenkatsomiseen

Maailman kauppajärjestön WTO:n viides ministerikokous Cancunissa

– Artikkelin lopussa linkki SAK:n ekonomistin Peter J. Boldtin raporttiin paikan päältä –

Maailman kauppajärjestön WTO:n ministerikokous Cancunissa Meksikossa keskeytettiin eilen ratkaisemattomien kiistojen vuoksi. Kokousta on määrä jatkaa joulukuussa ja valmistella ratkaisuja sitä ennen monenkeskisissä neuvotteluissa Genevessä.

Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälinen liitto VAKL pitää Cancunin kokouksen epäonnistumisen syynä kehitysmaiden tarpeiden ohittamista sekä sitä, että kansainvälisen kaupan säännöissä ei oteta huomioon muitakaan sosiaalisia ongelmia.

VAKL:n pääsihteeri Guy Rider toteaa, että Cancunin kokouksen epäonnistuminen heikentää yhä pahemmin WTO:n uskottavuutta. ”Kriisi jatkuu niin pitkään kuin WTO:n jäsenet kieltäytyvät käsittelemästä kaupan sääntöjen yhteydessä kehitykseen, köyhyyteen, työllisyyteen ja työläisten oikeuksiin liittyviä asioita.”

VAKL:n mukaan kriisissä ei ole vain kansainvälisen kaupan järjestelmä, vaan koko asioiden hallinnan maailmanlaajuinen järjestelmä. Ryder vetoaa maailman johtajia havahtumaan monenkeskisessä järjestelmässä olevaan sosiaaliseen tyhjiöön. Hän kehottaa YK:ta näyttämään tukalan tilanteen helpottamisessa tarvittavaa johtajuutta.

Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut
SAK:n ekonomistin Peter J. Boldtin raportti