Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Uusi keskusjärjestö haluaa vah…

Liisa Halme, Jarkko Eloranta ja Pertti Porokari

Uutinen

Uusi keskusjärjestö haluaa vahvaa koulutuspolitiikkaa

Hanke perustaa Suomeen uusi palkansaajien keskusjärjestö etenee, kun valmistelutyötä koordinoiva ohjausryhmä sai keskiviikkona puheenjohtajat. Ryhmän puheenjohtajaksi on valittu Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta. Varapuheenjohtajiksi valittiin Vakuutusväen Liiton VvL:n puheenjohtaja Liisa Halme ja Insinööriliiton puheenjohtaja Pertti Porokari.

Eloranta tähdentää, että uuden keskusjärjestön edunvalvonnan yksi keskeisistä tavoitteista on taata laadukkaan koulutuksen saatavuus kaikille palkansaajaryhmille koulutuksen kaikilla tasolla.

– Koulutuksesta säästäminen on varastamista tulevaisuudelta. Suomi menestyy, kun väestö on koulutettua. Myös poliittisten päättäjien on arvostettava tätä kilpailukykymme kivijalkaa, ohjausryhmä linjaa kannanotossaan.

Ryhmä muistuttaa myös, että ammatillista koulutusta on pikaisesti kehitettävä vastaamaan yritysten ja työelämän muuttuvia tarpeita. Muun muassa tiedekorkeakouluja ja työelämälähtöisiä ammattikorkeakouluja on vahvistettava omilla vahvuusalueillaan. Nuorten ja aikuisten ammatillisesta koulutuksesta leikkaaminen puolestaan johtaa ennen pitkää pulaan osaavasta työvoimasta.

– Työelämässä ei enää menestytä vain peruskoulutuksella, yhdellä tutkinnolla tai kapealla asiantuntija- ja huippuosaamisella. Kaikissa ammateissa ja tehtävissä tarvitaan muutoksiin vastaavaa lisä- ja uudelleenkoulutusta, ryhmä painottaa.

Tulevaisuus- ja strategiaryhmän johtaja Jytystä

Ohjausryhmä valitsi keskiviikkona myös vetäjän keskusjärjestöhankkeen tulevaisuus- ja strategiatyöryhmälle.

Ryhmän puheenjohtajana toimii Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki. Projektipäällikkö hankkeelle valitaan viimeistään huhtikuussa.

Uuden keskusjärjestön selvitystyöhön on tähän mennessä ilmoittautunut 48 jäsenliittoa.

Järjestön tavoitteena on vahvistaa palkansaajien ja yksinyrittäjien taloudellista ja henkistä hyvinvointia sekä edistää yhteiskunnallista tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta.

Järjestö on poliittisesti sitoutumaton ja ottaa vastuulleen lakkautettavien keskusjärjestöjen tehtävät. Uusi keskusjärjestö ei heikennä ammattiliittojen itsenäistä asemaa työehtosopimusosapuolena.