
Rakennustyömaa Helsingissä
Ulkomaisten työntekijöiden alipalkkaus näkyy jo tilastoissa
Ulkomaisen työvoiman alipalkkaus vaikuttaa alentavasti rakennusalan ja muun muassa siivoustyön palkkatasoon pääkaupunkiseudulla. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen uusimmasta palkkarakennetilastosta. SAK:n maahanmuuttoasioiden asiantuntija Eve Kyntäjä pitää kehitystä erittäin huolestuttavana.
Tilastokeskuksen mukaan vuosina 2006–2010 muun muassa kirvesmiesten ja putkiasentajien palkkataso nousi pääkaupunkiseudulla selvästi hitaammin kuin yleinen palkkataso näissä tehtävissä. Samoin esimerkiksi keittiöapulaisten tuntiansio nousi pääkaupunkiseudulla noin seitsemän prosenttiyksikköä hitaammin kuin muualla maassa. Siivoojilla ero oli samansuuntainen, mutta pienempi.
Eve Kyntäjän mukaan tilastot osoittavat, että ainakin pääkaupunkiseudulla voidaan nyt selvästi puhua työmarkkinoiden jakaantumisesta eli kahden kerroksen työmarkkinoista.
– SAK ja ammattiliitot ovat jo vuosia sanoneet, että Suomessa rehottavat kahden kerroksen työmarkkinat. Nyt siitä on myös tilastollista näyttöä.
Kyntäjän mukaan alipalkkauksen toteen näyttäminen on vaikeaa varsinkin silloin, jos työntekijän työnantaja on ulkomaalainen yritys.
Rakennusalan ulkomaisten työntekijöiden määrää vaikea arvioida
Pääkaupunkiseudulla työskentelevistä siivoojista yli kolmasosa ja keittiöapulaisista noin 13 prosenttia on muita kuin Suomen kansalaisia. Rakennusalan ulkomaisten työntekijöiden tarkkaa määrää on vaikea arvioida. Ulkomaisten työntekijöiden määrän arvioimista erityisesti rakennusalalla hankaloittaa
- aliurakoitsijoina toimivien ulkomaalaisten yritysten suuri määrä,
- Suomessa tilapäisesti työskentelevien lähetettyjen työntekijöiden suuri määrä ja
- ulkomaisen työvoiman tilastoinnin puutteellisuus.
Virossa tuomiot alipalkkauksesta
Virolaiset rakennusmiehet, jotka ovat työskennelleet Suomessa, ovat vieneet alipalkkauksensa Virossa oikeuteen. Miehet olivat lähetettyjä työntekijöitä eikä heille maksettu suomalaisen työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Miehet voittivat jutun, sillä Viron korkein oikeus katsoi, että Suomessa täytyy Virosta lähetetyille työntekijöille maksaa suomalaisten työehtosopimusten mukaista palkkaa.
Eve Kyntäjä pitää Viron korkeimman oikeuden päästöstä merkittävänä. Tapauksesta on uutisoitu ennakkotapauksena laajasti virolaisissa tiedotusvälineissä.
– On tärkeää, että Viron päässä on herätty ulkomaille lähetettyjen työntekijöiden alipalkkauksen aiheuttamiin ongelmiin ja työntekijöiden oikeuksien puolustamiseen.
Pahimmissa ilmitulleissa tapauksissa työntekijät eivät ole tienneet kuka heidän työnantajansa on eikä heillä välttämättä ole ollut työsopimusta lainkaan.