Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Työväen Musiikkitapahtumassa k…

Uutinen

Työväen Musiikkitapahtumassa kilpaillaan yhteiskunnallisesta rapista

Työväen Musiikkitapahtuma Valkeakoskella 27.-31.7.2005

Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään jo 34. kerran Valkeakoskella 27.-31.7.2005. Heti tapahtuman ensimmäisenä päivänä keskiviikkona 27.7. järjestetään yhteiskunnallisen rapin kilpailu, jossa tuomareina toimivat mm. Steen1 sekä Voima-lehden ja Posse Magazinen edustajat. Kilpailun yhteydessä esiintyvät mm. viime vuoden voittaja Nuori veli & nelkyt2, Kuudes aisti feat. Heinähattu sekä ASA.

SAK:laiset ammattiliitot ovat näkyvästi esillä Työväen Musiikkitapahtumassa. Palvelualojen ammattiliitolla on tapahtumassa oma PAM-luotonsa, jossa mm. Rahvaanmusiikin iltana 29.7. lauletaan työväenlauluja liiton puheenjohtajan Ann Selinin johdolla. Metallityöväen liitto luovuttaa tapahtumassa lauantaina 30.7. oman kulttuuripalkintonsa. Samana päivänä järjestetään myös Kunta-alan ammattiliiton KTV:n ja Valtion ja erityispalvelujen ammattiliiton VAL:n yhteinen Samassa sopassa -jäsentapaaminen.

Viisipäiväisen tapahtuman aikana järjestetään lisäksi monia muita konsertteja, teemaklubeja, jameja, teatteri- ja elokuvaesityksiä ja lavatansseja. Tapahtuman esiintyjiä ovat tänä vuonna mm. Kari Tapio, Kalle Ahola ja Dave Lindholm, Club for Five, Mari Rantasila, Punatähdet, Hector, Irina, Arno Kotro ja Yrjänä Sauros sekä eteläafrikkalainen Teba.

Koko ohjelma löytyy Työväen Musiikkitapahtuman nettisivuilta osoitteesta www.valmu.com.