Työurien pidentämisessä pulmana ei ole eläkeikä vaan jaksaminen
SAK:n sosiaalisasioiden päällikkö Katja Veirto muistuttaa, että nykyinen eläkejärjestelmä mahdollistaa työskentelyn 68-vuotiaaksi, jos työtä ja terveyttä on.
Nykyjärjestelmässä vanhuuseläkeikä on joustava, eläkkeelle voi jäädä 63–68-vuotiaana. Pulmana on, että fyysisesti raskaissa töissä on vaikea jaksaa edes 63 vuoden eläkeikään asti. Työnantajat eivät myöskään mielellään palkkaa iäkkäämpiä työntekijöitä.
– Jos työuria halutaan pidentää, työelämään tarvitaan lisää työntekijöiden näkökulmasta lähteviä joustoja, Katja Veirto sanoo.
Keinoina ovat muun muassa ikääntyneiden työkyvystä huolehtiminen työtehtäviä keventämällä, ja laadukas työterveyshuolto, joka on kaikkien työtätekevien saatavilla. Työntekijöiden tarpeista lähtevät työaikojen järjestelyt ovat myös avainasemassa.
Katja Veirto painottaa, että pitkän työuran tehneille on taattava mahdollisuus arvokkaaseen eläköitymiseen kaikissa tilanteissa.
– Ikääntyneiden toimeentulosta on pidettävä huolta.