Työttömyysturvan alussa olevat 5 omavastuupäivää poistuvat. Työttömyysturvaa maksetaan siis heti ensimmäisestä työttömyys- tai lomautuspäivästä alkaen, jos omavastuuajan ensimmäinen päivä on ajalla 1.1.2022–28.2.2022. Muutos koskee kaikkia työttömyysturvan saajia: ansiopäivärahan, peruspäivärahan ja työmarkkinatuen saajia.
Työttömyysturvaa voidaan maksaa palkansaajalle siitä päivästä lähtien, kun hän on ilmoittautunut työttömäksi tai lomautetuksi TE-toimistoon. Takautuvasti työttömyysturvaa ei palkansaajille voi maksaa.
SAK on vedonnut päättäjiin, että työttömyysturvan omavastuuajan poistoa jatketaan kesäkuun loppuun saakka.
– Koronan aiheuttama epävarmuus ja lomautukset ovat jatkuneet monilla toimialoilla ja heikentäneet tuhansien työntekijöiden toimeentuloa kohta kahden vuoden ajan, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta toteaa.
Yrittäjät voivat saada väliaikaista työmarkkinatukea tavallista kevyemmin ehdoin tämän vuoden tammi- ja helmikuulta. Yritystulot sovitellaan yrittäjän oman ilmoituksen mukaan, jos tuloissa on tapahtunut merkittävä muutos koronaepidemian vuoksi. Työmarkkinatukea hakevien yrittäjien tulee ilmoittautua työnhakijaksi TE-toimistoon viimeistään 15.2.2022, jotta työmarkkinatukea voitaisiin maksaa koko tammi- ja helmikuun ajalta.
Tutustu SAK:n tietopakettiin, jonne olemme koonneet kysymyksiä ja vastauksia koronaviruksen vaikutuksista työntekijöiden oikeuksiin, työsuhteen ehtoihin ja työpaikkojen arkeen.