
Työttömyysturva uudistuu ja vanhempien työskentely helpottuu – vuodenvaihteen muutoksia koottuna
Vuoden 2014 alussa tulee voimaan monia työelämään liittyviä muutoksia.
Muun muassa työttömyysturva uudistuu. Pienten lasten vanhempia puolestaan kannustetaan töihin joustavalla hoitorahalla. Myös työntekijöiden ammatillisen osaamisen kehittämistä koskevat lait tulevat voimaan.
Alla on koottuna vuodenvaihteen muutoksia sosiaaliturvassa, työelämän lainsäädännössä ja verotuksessa.
Työttömyysturva uudistuu
Työttömyysturvaan tulee merkittäviä muutoksia, kun vuoden 2012 työurasopimuksessa ja vuoden 2013 työllisyys- ja kasvusopimuksessa sovitut uudistukset tulevat voimaan.
Muun muassa ansioturvalle pääsy paranee ja palkan ja työttömyysturvan yhteensovittaminen helpottuu. Työttömyyspäivärahan tasot ja niiden ehdot selkeytyvät. Myös omavastuuaika lyhenee. Ansiopäivärahakauden kesto porrastetaan työhistorian pituuden ja työnhakijan aktiivisuuden mukaan.
Tärkeimmät muutokset:
- Ansioturvalle pääsy helpottuu, kun työssäoloehto lyhenee kahdeksasta kuuteen kuukauteen.
- Työttömyyspäivärahan omavastuuaika lyhenee seitsemästä viiteen päivään. Omavastuuaika asetetaan korkeintaan kerran vuodessa.
- Työttömyysetuuksiin 300 euron suojaosa: työtulot vaikuttavat työttömyysetuuden määrään vain 300 euron ylittävältä osalta.
- Ansiopäivärahan tasojen määrä vähenee kahteen: perustasoon ja korotettuun tasoon. Korotettu päiväraha nousee muutosturvan tasolle. Sitä maksetaan työllistymistä edistävien palveluiden ajalta sekä 90 päivää työttömyyden alussa, jos henkilöllä on 20 vuotta työhistoriaa (josta vähintään viisi vuotta kassajäsenyyttä) ja hänet on irtisanottu ilman omaa syytään. Muulloin maksetaan perustasoista ansiopäivärahaa. Muutosturvan ansio-osa poistuu.
- Päivärahan määrälle vuoden voimassaoloaika: työssäoloehdon täyttyessä päivärahaa ei lasketa uudelleen, jos edellisestä laskennasta on alle vuosi.
- Sovitellun päivärahan katto nousee sataan prosenttiin.
- Työttömyyspäivärahan enimmäiskesto porrastetaan työhistorian pituuden mukaan. Jos työhistoriaa on alle kolme vuotta, enimmäiskesto on 400 päivää. Jos historiaa on vähintään kolme vuotta, enimmäiskesto on 500 päivää.
- Jos henkilö kieltäytyy työllistymistä edistävistä palveluista eikä ole ollut vähintään 40 päivää työllistymistä edistävässä palvelussa 250 ensimmäisen työttömyyspäivärahapäivän aikana, ansio-osan kestoa lyhennetään sadalla päivällä.
- Työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden ikäraja nousee 61 vuoteen vuonna 1957 ja sen jälkeen syntyneillä. Muutoksen seurauksena niin sanotun putken alaikäraja nousee heillä 59 vuoteen ja 1 kuukauteen.
Joustava hoitoraha kannustaa vanhempia töihin
Joustavaa hoitorahaa maksetaan alle kolmevuotiaiden lasten vanhemmille, jotka yhdistävät lapsen hoidon ja osa-aikaisen työn. Hoitoraha on 160 tai 240 euroa kuukaudessa riippuen työajasta. Molemmilla vanhemmilla voi olla oikeus tukeen samaan aikaan.
Joustava hoitoraha on tarkoitettu palkansaajille, yrittäjille ja apurahansaajille. Se korvaa alle kolmevuotiaista maksetun noin 98 euron osittaisen hoitorahan. Tavoitteena on helpottaa työn ja lastenhoidon yhteensovittamista.
Pehmeämpi paluu sairauslomalta
Osasairauspäivärahan enimmäiskesto pitenee 72 arkipäivästä 120 arkipäivään. Tuen avulla sairauslomalta voi palata töihin osa-aikaisesti ja pehmeästi. Etuuden käyttö tulee joustavammaksi: sitä voi saada useaa osa-aikatyötä samanaikaisesti tekevä henkilö.
Kuntoutukseen pääsy helpottuu
Ammatillisen kuntoutukseen pääsy helpottuu niin, että erityisesti nuoret saavat kuntoutusta aiempaa varhaisemmassa vaiheessa. Kuntoutusta myönnettäessä huomioidaan sairauden lisäksi entistä laajemmin koko elämäntilanne. Varhaisella kuntoutuksella pyritään ehkäisemään siirtyminen työkyvyttömyyseläkkeelle.
Lisää koulutusta työntekijöille
Työntekijöiden ammatillisen osaamisen kehittämistä eli niin sanottua kolmen päivän koulutusta koskevat lait tulevat voimaan vuoden alussa. Tavoitteena on lisätä koulutusta, jota työnantaja tarjoaa työntekijöilleen – erityisesti heille, jotka ovat tähän asti jääneet vähälle koulutukselle.
Henkilöstöään kouluttava työnantaja voi saada taloudellisena kannusteena verovähennyksen tai koulutuskorvauksen. Tuen saa vain, jos koulutus perustuu työpaikalla laadittuun koulutussuunnitelmaan. Myös yhteistoimintalakien mukaisiin henkilöstösuunnitelmiin tulee muutoksia.
Asiakkaalle tarjottava aina kuitti
Vuodenvaihteesta alkaen asiakkaalle on tarjottava aina kuitti hänen ostamastaan tuotteesta tai palvelusta. Velvollisuus koskee kaikilla toimialoilla käteisellä ja maksukortilla tehtyjä ostoksia. Asiakkaan ei tarvitse ottaa kuittia vastaan.
Uudistus lisää käteisen rahan käytön valvontaa ja torjuu harmaata taloutta. Se ei koske yleishyödyllistä yhdistys- ja harrastustoimintaa, ulkona tapahtuvaa tori- ja markkinamyyntiä eikä satunnaista vähäistä elinkeinotoimintaa. Jos kuittia ei tarjota, valvoja voi määrätä 300–1000 euron laiminlyöntimaksun.
Kuntaveroissa korotuksia
Lähes puolet kunnista nostaa tuloveroprosenttiaan. Korkein kuntavero on vuonna 2014 Kiteellä, 22,50 prosenttia, ja alhaisin Kauniaisissa, 16,50 prosenttia. Keskimääräinen kuntavero on ensi vuonna 19,74 prosenttia, mikä on 0,36 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuonna 2013.
Työntekijän ei enää tarvitse toimittaa verokorttia työnantajalle, jos työnantaja on pyytänyt ennakonpidätystiedot Verohallinnosta sähköisesti. Työnantajan on kerrottava asiasta työntekijälle. Jos sähköisiä tietoja ei ole käytössä, työnantajan on vanhaan tapaan pyydettävä työntekijältä paperinen verokortti.
Verovapaa kilometrikorvaus alenee
Verovapaa kilometrikorvaus alenee 45:stä 43 senttiin. Alennus johtuu polttoaineen kulutuksen laskusta ja siitä, että kahdenkymmenen eniten myydyn auton keskihinta laskee, kun listalta poistui kaksi kallista automerkkiä. Lisäksi jenin arvon aleneminen on laskenut japanilaisten autojen hintaa.
Verovapaa kotimaan kokopäiväraha on vuonna 2014 enintään 39 euroa, osapäiväraha 18 euroa ja ateriakorvaus 9,75 euroa.
Työntekijän sosiaalivakuutusmaksut vuonna 2014 (prosenttia palkasta)
Työeläkemaksu
Alle 53-vuotiaat: 5,55 (+0,4 prosenttiyksikköä vuoteen 2013 verrattuna)
53 vuotta täyttäneet: 7,05 (+0,55)
Työttömyysvakuutusmaksu: 0,5 (-0,1)
Sairausvakuutusmaksu
Sairaanhoitomaksu: 1,32 (+0,02)
Päivärahamaksu: 0,84 (+0,1)