Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Työttömyysturva on jo vastikke…

Työttömien palveluita on parannettava ja erityisesti pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat tukitoimia työllistyäkseen, sanoo Katja Veirto.

Uutinen

Työttömyysturva on jo vastikkeellista – työn ja tukien yhteensovitusta parannettava

SAK:n sosiaaliasioiden päällikkö Katja Veirto ihmettelee viime aikoina käytyä keskustelua sosiaaliturvan vastikkeellisuuden lisäämisestä. Työttömyysturvaa ei saa nytkään vastikkeetta, vaan sen saanti edellyttää aktiivista työn hakemista. Ensi vuoden alusta voimaan tulevat työttömyysturvan uudistukset korostavat entisestään työttömän aktiivisuuden merkitystä.

Työttömyys- ja muun sosiaaliturvan kannustinongelmia on Katja Veirron mielestä paisuteltu, vaikka on tilanteita, joissa työn tekeminen ei lyhyellä aikavälillä ole aina käteen jäävässä rahassa mitattuna kovin kannattavaa.

– Kannustinloukkuja lieventää muun muassa soviteltu päiväraha. Se mahdollistaa työttömyysturvan ja työstä saadun palkan yhdistämisen. Parhaillaan muutamissa kunnissa on käynnissä kokeilu, jossa pitkäaikaistyöttömät saavat työllistyttyään työmarkkinatukea vielä ensimmäisen työssäolokuukauden ajan, eli tuki ei leikkaannu heti pois.

Veirron mukaan sosiaaliturvan kannustavuutta voidaan parhaiten lisätä parantamalla soviteltua päivärahaa ja asumistukea edelleen.

– Vaikeassa asemassa olevien ihmisten tukien leikkaaminen ei kannusta vaan kurjistaa heidän tilannettaan entisestään, Katja Veirto sanoo.