Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Työttömän koulutusmahdollisuud…

Uutinen

Työttömän koulutusmahdollisuudet paranevat

Aikuiskoulutus

Ensi vuonna työttömän työnhakijan koulutusmahdollisuudet laajenevat. Hallitus esittää aikuiskoulutukseen uudistusta, joka parantaa työttömän taloudellisia mahdollisuuksia hakeutua itselleen sopivaan koulutukseen. Tuki ei siis ole jatkossa enää riippuvaista siitä, onko työnhakija ohjattu työvoimapoliittiseen koulutukseen vai onko hän itse etsiytynyt koulutukseen. Omaehtoisen opiskelun tuki edellyttää kuitenkin työ- ja elinkeinotoimiston päätöstä.

Hallituksen esitys perustuu ammatillisen aikuiskoulutuksen uudistusta pohtineen työryhmän esityksiin. Työryhmässä ovat edustettuina myös kaikki työmarkkinajärjestöt.

SAK:n koulutus- ja työvoima-asioiden päällikkö Saana Siekkisen mukaan uudistus parantaa selvästi työttömien mahdollisuuksia pitää yllä osaamistaan ja hankkia uusia valmiuksia, jotka vastaavat muuttuvan työelämän tarpeisiin.