Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Työpahoinvointi maksaa miljard…

Uutinen

Työpahoinvointi maksaa miljardeja – hyvistä oloista hyötyvät kaikki

Työhyvinvointiin sijoittaminen maksaa itsensä moninkertaisena takaisin, muistuttaa Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö. Kun työolot ovat kunnossa, työntekijät tekevät hyviä tuloksia, pysyvät terveinä ja jaksavat työssä pitkään.

Tänään vietetään Kunnon työn päivää. SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila huomauttaa, että hyvistä työoloista hyötyy sekä työntekijä että työnantaja. Silti Suomessa menetetään työpahoinvoinnin vuoksi useita miljardeja euroja joka vuosi.

– SAK:n Hyvän työn mittarista selviää, että hyvissä työoloissa on vähemmän sairauspoissaoloja kuin huonoissa oloissa.

Hyvän työn mittarissa kysyttiin yli 55-vuotiailta SAK:laisilta työntekijöiltä, uskovatko he pystyvänsä terveytensä puolesta työskentelemään kahden vuoden kuluttua.

– Hyvissä työoloissa työskentelevistä lähes 40 prosenttia oli aivan varma jatkavansa. Huonoa työtä tekevistä vain 16 prosenttia uskoi samoin, Antila kertoo.

Kunnon työn päivänä juhlitaan kaikkea sitä, mikä työelämässä on kunnossa. Samalla muistutetaan, että korjattavaa riittää meillä ja muualla. Päivää vietetään nyt seitsemättä kertaa ympäri maailmaa. Suomessa kampanjan järjestävät palkansaajakeskusjärjestöt SAK, STTK ja Akava yhdessä Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen SASKin kanssa.