Työntekijöiden koulutusmahdollisuuksiin selkeä parannus
SAK:n mukaan ns. kolmen päivän koulutusoikeus parantaa toteutuessaan merkittävästi työntekijöiden mahdollisuuksia osaamista kehittävään koulutukseen, työhyvinvoinnin edistämiseen ja työelämän muutostilanteisiin varautumiseen. Mikäli työryhmän ehdottama laki osaamisen kehittämisestä tulee voimaan, tarjoaa se työpaikoille uusia mahdollisuuksia lisätä työn tuottavuutta ja tuloksellisuutta työntekijöiden ammattitaitoa parantamalla.
– Uusi laki toisi työntekijöiden osaamistarpeiden selvittämisen ja osaamisen kehittämisen suunnitelman osaksi kaikkien työpaikkojen toimintaa. Samalla uudella verovähennyksellä kannustettaisiin työnantajia panostamaan henkilöstön koulutukseen. Lain myötä myös yli 55-vuotiaiden palkansaajien mahdollisuudet työkyvyn ja työhyvinvoinnin edistämiseen kasvaisivat, SAK:n kehittämisjohtaja Saana Siekkinen sanoo.
Siekkisen mukaan on tärkeää, että osaamisen kehittämisen suunnittelu koskee jatkossa työpaikoilla kaikkia työntekijöitä. SAK:laisista työntekijöistä ei edelleenkään suuri osa pääse työnantajan kustantamaan koulutukseen. SAK:n tuoreen työolobarometrin mukaan alle puolet (44 %) SAK:laisten liittojen työssäkäyvistä jäsenistä osallistui viimeisen vuoden aikana työnantajan kustantamaan koulutukseen.
Ehdotuksen mukaan työpaikoilla on erilaisia mahdollisuuksia selvittää henkilöstön osaaminen ja tehdä suunnitelma osaamisen kehittämiseksi. Lisäksi työryhmä esittää työntekijälle opintovapaan kaltaista koulutusvapaata poikkeustapauksessa, kun työntekijä ei ole ollut useampaan vuoteen koulutuksessa ja koulutuksen järjestämisestä ei ole päästy sopimukseen työnantajan kanssa. Vapaan kesto olisi kolme päivää vuodessa ja siltä ajalta Koulutusrahasto maksaisi työntekijälle palkkaa vastaavaa tukea.
– Lain jatkovalmistelussa on vielä ratkaistava tärkeitä yksityiskohtia. SAK:n mukaan valmistelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota määräaikaisten työntekijöiden tasavertaiseen kohteluun niissäkin tapauksissa, kun he eivät ole päässeet laissa määriteltyyn koulutukseen useampana vuotena, Saana Siekkinen tähdentää.
Työryhmä on todennut, että palkansaajien koulutuskustannusten verokohtelussa on ongelmia. Näiden ongelmien käsittelyä jatketaan valtiovarainministeriön toimesta.
Luottamushenkilöille uusia tehtäviä
– Uusi laki on iso haaste työpaikkojen luottamushenkilöille, jotka ehdotuksen mukaan osallistuvat henkilöstön osaamisen kehittämissuunnitelman laatimiseen. Luottamushenkilöiden kouluttaminen uusiin tehtäviin tulee olemaan mittava tehtävä ammattiliitoille, Saana Siekkinen toteaa.
SAK pitää tärkeänä, että lakiehdotus osaamisen kehittämisestä työpaikoilla saadaan eduskunnan käsiteltäväksi jo ensi syksynä. Laki voitaisiin silloin saattaa voimaan vuoden 2013 alusta lukien. Samalla on huolehdittava, että vastaava toiminta- ja työnantajien kannustinmalli toteutetaan myös julkisen sektorin työpaikoilla.
Lisätietoja
- Kehittämisjohtaja Saana Siekkinen, puh. 040 834 5030
- Edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa, puh. 050 386 3339