Työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen tarvitaan lisää vaihtoehtoja
– Suomalaiseen työelämään kuuluu vahvasti täysillä tekeminen. Niin vahvasti, että moni pienen lapsen vanhempi ei siihen vauhtiin halua tai pysty lähtemään. Työelämää ja tukijärjestelmiä on siksi uudistettava niin, että "täysillä tai ei mitään" -mallin sijasta perheille on tarjolla erilaisia mahdollisuuksia työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi, SAK:n sosiaaliasioiden päällikkö Katja Veirto sanoo.
Varsinkin matalapalkkaisilla aloilla pienten lasten vanhemmilla on harvoin mahdollista tehdä töitä joustavasti. Esteenä ovat sekä tukijärjestelmän puutteet että työnantajien kielteinen asenne tilapäistä osa-aikatyötä kohtaan.
– Osa-aikatyön tekeminen ei tällä hetkellä ole vanhemmille kannattavaa. Osittaista hoitorahaa pitäisi korottaa ja päivähoitomaksujen joustoa lapsen hoitoajan mukaan lisätä, jotta vanhemmat voisivat tehdä lyhyempää työaikaa lasten ollessa pieniä, Katja Veirto toteaa.
Veirton mukaan nykyinen ”täysillä tai ei mitään” -malli on haitallista myös miesten ja naisten tasa-arvon kannalta.
– Äidit käyttävät edelleen valtaosan vanhempien perhevapaista. Pitkillä poissaoloilla työelämästä on kielteisiä vaikutuksia naisten urakehitykseen ja palkkaukseen, joten senkin vuoksi pienten lasten vanhempien mahdollisuuksia joustavaan työssäkäyntiin pitäisi lisätä.
Lisätietoja
Sosiaaliasioiden päällikkö Katja Veirto, puh. 050 386 3355