Työmarkkina-avain opastaa työelämään
Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen julkaisema Työmarkkina-avain on kattava peruspaketti työelämään ja työmarkkinoihin liittyvistä asioista. Opas on tarkoitettu työelämään tuleville ja siellä jo toimiville.
Työmarkkina-avaimesta voi kätevästi tarkistaa keskeiset työelämän säännökset, työntekijöiden ja työnantajien oikeudet ja velvollisuudet sekä sosiaaliturvan pääkohdat. Oppaassa esitellään esimerkiksi työmarkkinajärjestelmän perusteet sekä työsuhteen solmimisen ja työajan määräytymisen periaatteet.
Työmarkkina-avainta (ent. Työmarkkinaopas) on tehty vuodesta 1970. Opas on päivitetty keväällä 2007 vastaamaan uutta lainsäädäntöä. Uusia asioita päivitetyssä oppaassa ovat työaikapankki, osasairauspäiväraha, liikkuvuusavustus, opiskelijan oikeus työttömyysetuuteen ja palkkatuki. Luku YT-laista on kirjoitettu 1.1.2008 voimaan astuvan lain mukaan. Työsuojelua käsittelevää lukua on täydennetty.
Uudistettu Työmarkkina-avain on saatavilla pdf-versiona työmarkkinakeskusjärjestöjen ja Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin kotisivuilta.