Työelämän alkoholiohjelma HUUGO tavoittaa 2,5 miljoonaa suomalaista
Työnteko ja alkoholi sopivat useimpien mielestä huonosti yhteen: alkoholi kuuluu vapaa-aikaan. Alkoholinkäyttö liittyy kuitenkin työyhteisön elämään. Se voi olla keino laukaista työn aiheuttamaa stressiä tai se auttaa suhteiden luomisessa ja yhteishengen rakentumisessa työporukan tapaamisissa. Joskus alkoholinkäyttö vaikuttaa työntekoon, työntekijöiden keskinäisiin suhteisiin, työpaikan ilmapiiriin, työssä jaksamiseen ja terveyteen.
Tähän työelämän ja alkoholinkäytön kaksisuuntaiseen yhtälöön haetaan positiivisia ratkaisuja HUUGO-hankkeessa. Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen hallinnoima Työturvallisuuskeskus ja Elämäntapaliitto ovat sopineet kumppanuudesta työelämän alkoholiohjelman HUUGOn kehittämisessä ja ylläpidossa. Keskuksen kautta yhteistyöhön osallistuvat kaikki työmarkkinajärjestöt, jolloin tavoitetaan 2,5 miljoonaa työelämässä olevan henkilöä.
– Työturvallisuuskeskuksella on hyvät yhteydet työpaikkojen työsuojelu- ja työterveyshenkilöstöön, joiden kautta työyhteisöjä voidaan kannustaa ehkäisevään päihdetyöhön. Esimerkiksi kesälomakautena voidaan suositella yhteisiä keskusteluja, miten lomalla harrastettu reippaampi alkoholinkäyttö saadaan hillittyä työhön paluuseen mennessä. Työtoverit voivat tukea toisiaan myös tässä asiassa, kertoo päihdeasioista vastaava asiamies Hannu Tamminen Työturvallisuuskeskuksesta.
HUUGO tarjoaa verkkosivuston ja koulutuspalveluja
Ohjelman keskeisin tavoite on kääntää kokonaiskulutus laskuun ja tätä kautta vähentää alkoholihaittoja. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi alkoholiin liittyvien varhaisvaiheen ongelmien käsittelyn mallittamista ja toimivien hoitoonohjausmenetelmien edistämistä työpaikoilla. Työpaikkojen luottamus- ja työsuojeluhenkilöt ovat yksi keskeinen projektin kohderyhmä.
– Kokonaiskulutuksen laskeminen ei onnistu erityisryhmiin suunnatuilla toimenpiteillä vaan vaatii vaikuttamista koko väestöön ja sen asenteisiin. Tällä hankkeella, jonka kohderyhmänä on suomalaisten palkansaajien enemmistö, on tässä keskeinen asema. Elämäntapaliiton päihdeosaaminen keskittyy juuri tähän strategiseen kohderyhmään, tavallisiin alkoholinkäyttäjiin sekä suurkuluttajiin, joiden ongelmat eivät vielä ole kärjistyneet, toteaa Elämäntapaliiton toiminnanjohtaja Vertti Kiukas.
Kesälomalainen voi käydä HUUGOn verkkosivuilla testaamassa omaa alkoholin kulutustaan. Kosteusmittarin avulla näkee, kuinka monta tuntia nautitun alkoholin palaminen omassa elimistössä kestää ja kuinka paljon kaloreita tulikaan juotua.
Lisätietoja
- Projektipäällikkö Antti Hytti, puh. 040 779 1387
- Asiamies Hannu Tamminen, 040 584 7078
- www.huugo.fi