
Tyyne Leivo-Larsson Naisliiton liittojuhlassa Turussa vuonna 1946.
Tunnustusta työelämän tasa-arvotyöstä
SAK jakaa tänä keväänä ensimmäisen tasa-arvopalkinnon Tyyne Leivo-Larssonin hengessä. Suomen Ammattijärjestön toimistohoitajana aloittanut uranuurtajanainen ajoi hanakasti miesten ja naisten välistä samapalkkaisuutta.
SAK:n hallitus on päättänyt perustaa yhdestä kolmeen kertaan vuosittain jaettavan Tyyne Leivo-Larsson tasa-arvomitalin. Tunnustus jaetaan ansiokkaasta kotimaisesta tai kansainvälisestä työstä sukupuolten tasa-arvon parantamiseksi työelämässä. Palkittava voi olla henkilö tai järjestö.
Viipurin läänissä syntynyt Leivo-Larsson (1902–1977) oli lahjakas ja kielitaitoinen nainen. Hän opiskeli työn ohessa ja siirtyi Suomen Ammattijärjestön hajotessa ensin Helsingin kaupungin ja sittemmin valtion palvelukseen. Vuonna 1938 hänet valittiin SAK:n edustajakokouksen perustaman naisjaoston varapuheenjohtajaksi.
Tyyne Leivo-Larsson kuvattuna joko taloustyöntekijäin Lepopirtin tai Helsingin Sososiaalidemokraattisen Naisyhdistyksen Kallioniemen maisemissa 1920-luvulla.
Sota-ajan kuohuntojen jälkeen ura työväenliikkeessä jatkui kansainvälisissä merkeissä. Leivo-Larsson osallistui Kansainvälisen työjärjestö ILO:n vuoden 1950 konferenssiin, jossa järjestö käsitteli samapalkkaisuussopimusta.
Naisasioiden ajaja valittiin eduskuntaan sosialidemokraattien riveistä vuosina 1949–1958 sekä 1966–1970. Ministerinä hän ehti vaikuttaa viidessä hallituksessa vastuullaan sosiaaliministeriön asiat.
Viimeisenä ministerikautenaan Leivo-Larsson toimi pääministerin sijaisena. Hänen ansioihin kuuluu myös ensimmäinen Suomen naissuurlähettilään titteli Oslosta vuosina 1958–1965.
Kuvat: Työväen Arkisto