Tuhannet ulkomaiset rakennustyöläiset vaativat palkankorotuksia Dubaissa
Arabiemiirikuntiin kuuluvassa Dubaissa tuhannet ulkomaalaiset rakennustyöläiset ovat osallistuneet lokakuun lopulla alkaneeseen työtaisteluun palkankorotusten puolesta. Lakkolaiset vaativat lisäksi asuinolojensa sekä majoitusleirin ja työpaikkojen välisen kuljetuksen parantamista.
Intialaisen Times of India -lehden mukaan ulkomaiset rakennustyöläiset ansaitsevat noin 100 euroa kuukaudessa. Työläisiä on sysännyt palkkaliikkeeseen hintojen nopea nousu.
Tiedot viranomaisten pidättämien lakkolaisten määrästä ovat ristiriitaisia. Intialaislehtien mukaan viranomaiset ovat pidättäneet 400 työläistä, joita syytetään mellakkapoliisin kivittämisestä ja poliisiautojen runtelemisesta. Uutistoimisto AP raportoi paljon laajemmasta pidätysoperaatiosta.
Useimmat pidätykset ovat kuitenkin jääneet lyhyiksi. AP:n mukaan keskiviikkona pidätettynä oli enää noin 160 työläistä. Heitä odottaa karkotus maasta, Arabiemiirikuntien viranomaiset sanovat. Arabiemiirikuntien lainsäädäntö kieltää lakot ja ammatillisen järjestäytymisen.
Työt maailman korkeimman rakennuksen Burj Dubain työmaalla jatkuivat torstaina, uutistoimisto AFP toteaa. Sen mukaan Arabiemiirikuntien hallituksen edustajat olivat luvanneet työläisille, että heidän asumisolojaan ja kuljetuksia työpaikan ja majoitusleirin välillä kohennetaan.
Öljyllä rikastuneissa Arabiemiirikunnissa on vuosia työskennellyt satoja tuhansia rakennus- ja muiden alojen työläisiä. Pääosa heistä on kotoisin Intiasta ja muista Etelä-Aasian maista. Arabiemiirikunnissa asuu runsaat neljä miljoonaa henkeä.