Troikka murentaa Euroopan kollektiivisia tes-järjestelmiä
Euroopan kollektiivisia tes-järjestelmiä vastaan on kohdistettu viisi vuotta jatkuneen talouskriisin aikana kova hyökkäys. Sen moottorina on toiminut Euroopan komission, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston muodostama ns. troikka.
Hyökkäys on eri tavoin jo heikentänyt usean maan kollektiivisia tes-järjestelmiä. Se on keskeinen päätelmä tutkija Thorsten Schultenin artikkelissa, jonka äskettäin julkaisi saksalainen ay-julkaisu Gegen Blende.
Heikennykset keskittyvät talouskriisin pahimmin koettelemiin maihin. Niissä troikka on vaatinut päättäjiä kriisilainojen ehtona isoihin työmarkkinajärjestelmän muutoksiin. Aiemmin yhtä suuria taka-askeleita Euroopan kollektiivisissa tes-järjestelmissä otettiin pääministeri Margaret Thatcherin kaudella 1980-luvun Britanniassa sekä sosialismin romahduksen jälkeen 1990-luvulla Keski- ja Itä-Euroopassa, Schulten muistuttaa.
Ay-liikkeen toimintamahdollisuuksia on kavennettu
Viime vuosina palkansaajien asemaa ovat huonontaneet tes-järjestelmien hajauttaminen, palkka- ja muiden normien alittamisen sallivat avauslausekkeet sekä yleissitovuuden ehtojen tiukennukset. Irtisanomissuojaa on heikennetty ja epätyypillisten työsuhteiden hyödyntämistä on helpotettu. Näillä muutoksilla on kavennettu ay-järjestöjen mahdollisuuksia puolustaa jäsentensä etuja, Schulten kiteyttää.
Tes-järjestelmien hajauttaminen on merkinnyt kansallisen tason ja toimialakohtaisen sopimisen rajoittamista tai kieltämistä yrityskohtaisen sopimisen hyväksi.
Heikennyksiä on eniten Kreikassa
Eniten kollektiivista tes-järjestelmää on heikennetty Kreikassa. Schultenin yhteenvedon mukaan useita olennaisia huononnuksia on toteutettu lainmuutoksilla myös Espanjassa, Romaniassa, Italiassa ja Portugalissa. Lisäksi Irlannissa on rajoitettu kansallisen tason sopimista ja Unkarissa on vahvistettu työnantajapuolen roolia tes-neuvotteluissa.
Schulten varoittaa, että ennemmin tai myöhemmin hyökkäys kollektiivisia tes-järjestelmiä vastaan ulottuu myös niihin Pohjois- ja Länsi-Euroopan maihin, joiden kollektiiviset tes-järjestelmät palvelevat palkansaajia tyydyttävästi.
Juhani Artto