Testaa äänestyshalusi SAK:n kuntavaalisivustolla
SAK on avannut kuntavaalisivuston osoitteessa www.sak.fi/kuntavaalit. Sivuilla voi testata äänestyshalunsa, tutustua SAK:n kuntavaaleja koskeviin tavoitteisiin ja lukea eri puolueiden ehdokkaiden näkemyksiä kuntavaaleista ja työelämästä.
Kunnanvaltuutettujen päätöksillä on huomattava merkitys asukkaiden hyvinvointiin. SAK:n tavoitteissa korostetaan, että kunnallisten palvelujen on oltava joustavia ja helposti saatavilla ja ne on jatkossakin rahoitettava pääosin verovaroin. Kuntien tulopohjasta on pidettävä huolta aktiivisen elinkeino- ja työllisyyspolitiikan avulla.
Työpaikan vastaanottamista vaikeuttaa usein pula kohtuuhintaisista asunnoista. Kuntien on huolehdittava siitä, että myös pienituloisille ja lapsiperheille löytyy riittävästi asumismahdollisuuksia. Myös vuokra-asunnoille on kaavoitettava lisää tontteja.
SAK pitää huolestuttavana, että kunnat ovat maamme suurin pätkätyön teettäjä: lähes neljännes työntekijöistä on määräaikaisia. Kuntien on otettava pätkätyön vähentämisen haaste vakavasti siksikin, että kilpailu osaavista työntekijöistä on kovaa.
SAK:n omien tavoitteiden lisäksi kuntavaalisivuilla voi tutustua eri puolueiden ehdokkaiden näkemyksiin. Ehdokasblogissa julkaistaan uusia kirjoituksia noin kaksi kertaa viikossa kuntavaalipäivään 26.10. saakka. Blogista löytyvät jo seuraavien ehdokkaiden kirjoitukset: SDP:n Margit Isomäki (Vaasa), Keskustapuolueen Sirpa Erkkilä-Häkkinen (Oulu) ja Kokoomuksen Arto Satonen (Vammala).
Kuntavaalit järjestetään 26.10.2008; ennakkoon voi äänestää 15.-21.10.2008.