Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Teatterin ammattilainen nappas…

Aino Kivi

Uutinen

Teatterin ammattilainen nappasi Duunari-stipendin

SAK on palkinnut joensuulaisen teatteriohjaajan Aino Kiven Duunari-stipendillä.

Kivi on tarttunut työssään rohkeasti ajankohtaisiin aiheisiin kuten maahanmuuttoon, eriarvoisuuteen ja ulkopuolisuuteen. Valintaperusteissa todetaan myös, että Duunari-stipendiaatti Kivi on puolustanut töissään johdonmukaisesti inhimillisyyttä ja oikeudenmukaisuutta.

30-vuotias Aino Kivi on teatterialan moniosaaja. Hän työskentelee teatteriohjaajana Joensuun kaupunginteatterissa, mutta hänellä on kokemusta myös freelancerina työskentelystä. Kiveltä julkaistiin tänä syksynä esikoisromaani Maailman kaunein tyttö.

Kivi on vaikuttanut teatterialan ammatilliseen arvostukseen toimimalla aktiivisesti Suomen teatteriohjaajat ja dramaturgit Stodi ry:n hallituksessa.

Aino Kiven mukaan juuri pätkätyöläisten kannattaa liittyä ammattiliiton jäseneksi.

– Ohjaajan työ on raakaa ja yksinäistä. Itse haluan valita kilpailun sijaan liiton tarjoaman kollegiaalisen verkoston ja tuen. Erityisesti nuoret tarvitsevat tukea työelämässä pärjäämiseen.

Duunari-stipendi myönnetään vuosittain yhteiskunnassa aktiivisesti toimivalle duunarihenkeä osoittavalle nuorelle. Stipendillä Suomen suurin palkansaajakeskusjärjestö haluaa nostaa ammatillisen osaamisen arvostusta.

Tuhannen euron stipendi luovutettiin Kivelle tänään lauantaina SAK Nuorten Duuni 2.0 -tapahtumassa. Stipendi jaettiin nyt yhdennettätoista kertaa.

Kuvia Aino Kivestä uutiskäyttöön
Kuvaaja: Patrik Lindström